Lahjat ovat ihania, koska niitä ei saaja tarvitse. Turhuuden ilmentymiä ja muistuttavat juuri siksi, että kuulumme ihmiskuntaan. Tähän ei eläin pysty. Me olemme tässä kylmässä ajassa vähän eläimellisiä toisillemme, siksi jokainen korkeamman ajattelun tunnusmerkki tulee tarpeeseen.
Joulu on avattu – julmetun törsölleen. Samassa hässäkässä selvisi, että eduskunnassakin on oma lahjavarasto. Ei ihme, että koko ajan täytyy laajentaa. Eduskunta käytti viime vuonna 70 000 euroa erilaisiin lahjoihin, mutta varastossa on hyvää tavaraa monelta vuosikymmeneltä. Se on kai valtion hätävaranto, sitten kun kassa on tyhjä ja Talvivaarasta soitetaan.
Jos joku, niin eduskunta haluaa antaa itsestään vieraanvaraisen kuvan. Ja nyt ei sitten tarkoitushakuisesti tongita sitä sinällään tosiasiaa, että köyhiä riistetään lainsäädännön kautta vuosikymmenestä toiseen. Sitä, että kansan kahtiajakaminen rutiköyhiin ja hulppeasti toimeen tuleviin on niitä ainoita selkeitä linjoja joista on pidetty kiinni.
Ei nyt aleta. Eduskunta on oikeasti niin höveli, että munuaisissa ujeltaa. Se jakaa vierailuillaan maljakoita ja hopeisia eduskuntamitaleita. Leijona-kalvosinnappeja ja avaimenperiä(?). Tuskin kukaan jää kylmäksi, kun lusikka tai eduskunta-aiheinen kuvakirja tyrkätään tuosta vaan syliin.
Ongelma on siinä, että krääsän viehätys meni jo. Sitä tavaraa ei tarvita. Siksi lahjalusikoiden ojentelu näyttää vähän huonon omantunnon paikkailulta. Valtio saa hassata rahansa mihin tahansa, mitä se meille kuuluu, ja 70 tonttua on pieni raha, mutta kai ajattelu voisi olla sallittua eduskunnassakin.
Lahja on aina tärkeämpi antajalleen kuin saajalle. Siksi voitaisiin kokeilla, josko toimisi sellainen, että lahja annetaan nukahtamispisteessä olevalle kunnanjohtajalle, mutta otetaankin heti pois uusiokäyttöön. Jos mittarit kertovat, että mielihyvähormonia ehti antajalle erittyä ja vaikutus oli toivottu, niin sehän oli siinä. Kippo ei joudu kaappiin.
Jos adventtisohjon auraajalta udellaan mitä toivot joululahjaksi, vastaus on: rauhaa päälle maan. Ja mitä tulee: krääsää, hämmennystä ja koko aattoillan kestävä rauhattomuus. Tivataan, että onko se hattarakone nyt ihan typerä vai eikö se vain olekin aika kähevä kun sillä aina omat hattarat pystyy pyöräyttämään? ”Voi Jeesus” kuuluu vuoteesta illan viimeisenä aforismina. Kunpa joku ymmärtäisi tätä, kun ihminen ei ymmärrä.
Lahjat ovat myös merkki. Merkki siitä, että me emme ole pohjalla. Meillä on vielä jotain mistä antaa toisillemme. Kun kunnat maalailevat kuvia pensselillä tummalla kuin kirkkovenettä tervatessa, nyt olisi aika toimia. Kuntien pitäisi jakaa kuntalaisilleen lahjaksi ne miljoonat paremmalle väelle suotta pantatut kuntaviirit ja historiikit.
Olenhan minäkin haaveillut, kun saisi joskus lahjaksi jotakin isoa. Kauaa ei tarvitse odottaa. Tiedän, että on tulemassa ISO kuntaveroprosentti. Ei se ehdi pukin ahkioon vielä täksi Jouluksi, mutta vuoden päästä saa jo jännittää alkaako joululahja kolmosella.
Ei pitäisi unohtaa sitäkään totuutta, että elämä on lahja. Sen voi vahingossa unohtaa piiloon pölyttymään kuin eduskunnan kalvosinnapit.
Elämä on kertakäyttötavaraa, mutta siinä riittää ihmeteltävää. Sitä pitää kiillottaa välillä. Ja jos sen lahjan jakaa toisten kanssa, se toimii uutta paremmin – niin paljon paremmin kuin liiteriin rojautettu aggregaatti.
Maallikkosaarnaaja Maasola