On niin helppoa ottaa asiat itsestäänselvyyksinä. Totta kai hallituksen uusi Sosiaaliministeri on tavallisesta elämästä vieraantunut. Ei hän voi tietää paljonko maito maksaa tai lähihoitaja tienaa, ei mitenkään. Ja jos hän on edellisessä elämässään ollut lääkäri, niin onhan se nyt päivänselvää että vanhemmat kollegat ovat kertoneet miten palkka pitää kierrättää mahdollisimman pienen veroprosentin saamiseksi. Lääkäreillä on joissakin asioissa vaitiolovelvollisuus, mutta lääkärin velvollisuus on myös valistaa uutta tulokasta verosuunnittelussa. Se hoidetaan ekana, sitten mennään lääkeyhtiön tarjoamalle illalliselle.
Hyvätuloinen on hyvätuloinen siksi, että hän ei tykkää olla pienituloinen tai keskituloinen. Pieni- ja keskituloisen rooliin kuuluu syynätä palkkakuitteja ja Lidlin kuitteja. Se on siihen rooliin kirjoitettu. Hyvätuloisen kuuluu hakeutua vertaistensa joukkoon ja syödä kalliisti ja terveellisesti. Hyvätuloisen pitää olla vähävaraisen elämästä vieraantunut. Muuten kaikki unelmointi ja koulunkäynti on ollut turhaa. Verkostoituminen on niin raskasta tahkoamista, että sitä ei jaksa, ellei jonain päivänä tiedä kuuluvansa kermaan. Ilma on niin paljon puhtaampaa hengittää yleisönosastopalstojen ja leipäjonojen yläpuolella.
Politiikka on peliä, niin kuin Arto Merisalo sanoisi. Hän tietää asiasta jotain. Kun istuu pari vuotta linnassa, pelisäännöt ja pelinjohtajat kirkastuvat kuin kotiviini taitavan valmistajan hyppysissä.
Poliitikoilla on moraalinsa, mutta se on suhteessa peliin ja pelinjohtajiin. Äänestäjän muisti kun on lyhyt ja muuttuu koko ajan lyhyemmäksi. Jos meinaa seurata tämän kauden Big Brotheria kunnolla, ei päähän mahdu murehtia jonkun poliitikon häikäilemättömyyttä ja ajattelemattomuutta.
Ministeri Rädyn itsensäpaljastustemput tuli käsiteltyä loppuun kun pääministeri twiittasi kintaalla koko jutulle. Politiikan tutkijat innostuivat eniten twiitin kohdista: ”Täysi tuki @LRaty:lle” ja ”#tsemppiä”. Aika on muuttunut niin, että tästä ei kannata enää jatkaa.
Politiikassa kaverit joko armahtavat toisensa tai joutuvat median paineen edessä kierrättämään keskenään työpisteitään. Ei eroa niin paljon muustakaan työelämästä. Monella työpaikalla paikat laitetaan aika ajoin väen kesken uuteen jakoon ja titteli muuttuu vaikeammaksi.
Politiikkaa ei jaksaisi tehdä päivääkään, ellei olisi hyvätuloinen ja köyhän murheista vieraantunut. Jos kuitenkin ahdistaa, orastavasti, kannattaa kuunnella vanhempaa kollegaa, niin kuin silloin sairaalassakin, ja mennä Stockalle katselemaan uutta jakkupukua. Kyllä se siitä.
Suomessakin politiikka hieman haiskahtaa. Tiedättehän paljun, johon kukaan ei ole vaihtanut vettä kahteen viikkoon, vaikka pulskat serkut ovat olleet kylässä jo ties miten monta päivää ja loiskuttaneet tauotta.
Meidänkään poliitikkojemme moraali ja sielunmaisema ei oikein kestä lähempää tarkastelua. Kahden kesken sieltä paljastuisi varmasti puhtaita ajatuksia, mutta median kautta piirtyvä kuva on tympeä. Siksi lehtien lukeminen juilii. Tekee mieli jättää ne odottamaan Keiteleen ahvenia.
Yritin siis eilen olla lukematta lehtiä. Koska minulla on omituinen piirre, tarve kuitenkin lukea aina jotain, sitä luettavaa tuntui löytyvän muualta.
Huomasin, että sanomalehtien ulkopuolisia tekstejä ei otakaan niin itsestäänselvyyksinä kuin lehtiä. Uskon, että kyltit kertoo kohtalomme. Käyttämäni liikuntakeskuksen pesuhuoneen oveen oli tullut teksti: KIITOS, ETTÄ AJELET KARVASI KOTONA!.
Se pysäytti. Minä keski-ikäinen heteromies luulin vain käyväni pelaamassa sählyä ja säästyväni kaikilta ajan ilmiöiltä. Kattia kanssa.
Kuka siellä lapun takana kiittää, että ajelen kaikki karvani. Onko ne pakko ajella!? Harrison Ford oli takaa ajettu. Onko tämä joku iso ongelma pesutiloissa? Harvoin katselen keski-ikäisiä pelikavereitani sillä silmällä, mutta kyllä niillä karvat on tallella.
Täytyy kiittää. Unohdin vihdoin uuden ministerin ja hänen heijaavan moraalinsa.
Maallikkosaarnaaja Maasola