Tapasin pari viikkoa sitten 82-vuotiaan Martti Innasen. Kuvataiteilija oli vedossa. Juuri ennen haastattelua hän vakavoitui ja madalsi: se on sitten Martti Innanen, Huuhaa lakkasi olemasta neljäkymmentä vuotta sitten. Mies oli pyrkinyt kohti totuutta.
Läntisessä maailmassa huuhaa ja keksityt sairaudet voivat hyvin. Ideaalitapauksessa jokaisella olisi oma yksilöllinen sairaus. Ihminen on muuttunut niin monimutkaiseksi, että vanhat selitykset eivät riitä. Ne tuntuvat liian yksinkertaisilta. Selkäydin yrittää kertoa, että huono ruoka, järjetön työ, väärä puoliso ja vaikea äitisuhde ovat ahdistuksen taustalla, mutta kun ei mene jakeluun. Mieluummin valitsee vaikka sähköallergian. Sen sanominen ääneen sattuu vähemmän.
Moni on jättänyt tekemättä kaikki oikeat päätökset. Sitä on henkisesti valmis sähkötuoliin ja kohtalo ymmärtää ironiaa. Viimeiset velkarahat menevät sähköllä toimivaan lattialämmitykseen. Pahan säteilyssä kypsyy ajatus työkyvyttömyyseläkkeestä ja elämänmuutoksesta.
Ihminen on suunnannut katseen itseensä. Se on tie ongelmiin. Ihmisestä on tullut yliherkkä bioanturi. Mieli rekisteröi kaiken ja väärä data saastuttaa emolevyn, ylikuormitus hirttää kehon kiinni.
Vielä 90-luvulla auttoi lyhytterapia, ei enää.
Nykyinen työelämä sairastuttaa herkät ihmiset. Se ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista. Kyseessä on sipuli, josta kuoriutuu häpeää, hiljaisuutta ja kyvyttömyyttä. Kyvyttömyyttä kohdata toisia ihmisiä ja jakaa oma pienuutensa.
Moni menee Minä olen -messuille. Tarjolla on kaikkea ja ihminen on valmis. On kristalliparannusta, äänimaljahoitoa, kosketusmaadoittamista, auran tulkintaa, hopeapulsaattoreita ja perinteisiä magneettirannekkeita. Kahvitauon jälkeen vielä ainakin reikihoitoa, rosenterapiaa ja palaveri enkelin kanssa.
Moni hymähtelee näille ihmisille ja tuntee itsensä samalla kunnon ihmiseksi. Hyvä heille, se tietää lisää hyviä työvuosia. On myös kasvava joukko kauluspaitamaakareita, jotka kärsivät pahasta huuhaayliherkkyydestä. Heitäkin täytyy yrittää ymmärtää, samalla tavalla kuin sähkö-, säteily- ja happiallergisia.
Huuhaayliherkkä pystyy olemaan tietokoneellaan helposti 12-tuntisia päiviä, mutta huuhaata hän ei kestä. Oireet ovat rankat, tulehtunut aggressio saa sormet pomppimaan näppäimistöllä. Tieteellistä näyttöä ei ole! Miksei avohoitopotilaille anneta kunnon lääkkeitä. Väärin tunnettu!
Huuhaayliherkkä uskoo uutisiin. Hän seuraa medioita, rakkaitaan, ja vahvistaa vartin välein valmista maailmankuvaansa. Totuuksia on myös kiva toistaa Twitterissä. Vähemmän tunnettu taudinkuva on se, että huuhaayliherkkä ei kykene tarkastelemaan ihmiskuvaansa. Hän on peloissaan herkkien ihmisten osoittamasta rohkeudesta.
Ihmiskunta kehittyy, mutta omituiseen suuntaan. Pelastaako tiede ihmisen? Vai voisiko ymmärrys asua muuallakin?
Ehkä jotkut keksivät sairautensa. Joskus löytyy professori joka uskoo siihen puoliksi. Lääkäri uskoo mitä näkee. Masennusperäisten työkyvyttömyyseläkeläisten määrä on kaksinkertaistunut 90-luvulta lähtien.
Pää tuntuu tänään kuumalta ja raskaalta kännykän ja tietokoneen välissä. Googletan sähköallergian. Tunnen itseni hyvässä mielessä huuhaa-veijariksi. Jos joudun muuttamaan erämökkiin, niin muistakaa, että en ole vain potilas. Kaikki suuret muutokset ovat vapautta jostakin johonkin.
Se mikä on tänään huuhaata, saattaa olla huomisen viisautta - yritystä ymmärtää ihmisen arvoa. Ihminen ei ole pelkästään työtä varten, tuotantolaite. Ihminen vain tahtoisi voida paremmin.