Suomalaisten näkemyksiä ohjaa edelleen vahva kokemus Neuvostoliitosta toisen maailmansodan jälkeen. Tämä kokemus ei auta selittämään sitä, mitä ja miksi Venäjällä tapahtuu nyt.
– Ihmiset, jotka eivät ole kovin aktiivisesti seuranneet Itä-Euroopan tilannetta, puhuvat helposti nykyisestä Venäjästä esimerkiksi tiukasti hallittuna ja totalitaarisena valtiona.
– Puhutaan jopa vanhan Neuvostoliiton paluusta. Mutta nykyinen Venäjä on hyvin erilainen kuin mitä vanha Neuvostoliitto oli, Markku Kivinen puuskahtaa.
Mitä suomalaisten pitäisi Kivisen mukaan oppia, on juuri Neuvostoliiton romahduksen jälkeinen historia. Venäjä on kulkenut 2000-luvun toiselle vuosikymmenelle poikkeuksellisen vahvojen kriisien kautta. Hallinnollista kriisiä vakavampi oli kansalaisten arjessaan kokema taloudellinen romahdus, joka näkyi 1990-luvulla jopa ihmisten eliniän lyhentymisenä. Suomalaiset ovat kadottaneet käsityksen siitä, mikä on tavallisten venäläisten arki.
– Meiltä käy loppujen lopuksi aika vähän turisteja Venäjällä. Kyllähän sitä vuorovaikutusta on sitä kautta enemmän, että venäläisiä tulee Suomeen - voin sanoa ihan liioittelematta, että ainakin sata kertaa enemmän kuin kylmän sodan aikana. Mutta suomalaisten tuntemus nykyisestä Venäjästä on aika heikoissa kantimissa ja silloin ollaan mielikuvien varassa. Ne mielikuvat sitten tahtovat olla joko menneen Neuvostoliiton kautta tulkittuja yksinkertaistuksia tai sitten voimakkaan asenteellisia.
Venäjä on "yltiöliberaali"
Venäjän vertaaminen Neuvostoliittoon ontuu, koska sen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä on hyvin erilainen kuin Neuvostoliitossa. Suunnitelmataloutta tai kanslaisen arkea kontrolloivaa keskusjohtoa ei Kivisen mukaan Venäjällä ole, ja hän pitää Venäjää enemmän Yhdysvaltain kuin Euroopan kaltaisena. Myös sitä, että Venäjä ja sen kansalaiset olisivat kokonaan presidentti Putinin valtakoneiston kontrollissa, Kivinen pitää vain Neuvostoliitto-tulkintojen yhtenä muotona.
– Venäjä on hyvin monimutkainen yhteiskunta, jossa presidentti Vladimir Putininkin mahdollisuudet vaikuttaa ovat rajalliset. Neuvostoliitto sen sijaan oli hyvin ennustettava, aika harmaa, eikä tässä mielessä millään tavalla verrattavissa länsimaihin. Myöskään ole sitä ylitsepääsemätöntä mielipiteiden kontrollia, joka liittyi Neuvostoliitoin, ei ole- eikä ole myöskään talouselämän kontrollia. Tässä mielessä nykyistä Venäjää voi pitää jopa yltiöliberaalina maana. Siellä on erittäin paljon tällaistä vapaata, villiä tilaa erilaisten sääntöjen viidakossa operoida.
Esimerkkinä Venäjän Eurooppaa ja varsinkin pohjoismaita suuremmasta liberalismista Kivinen pitää sitä, että Venäjällä on virallisestikin yksityistetty esimerkiksi koulutusta ja terveydenhuoltoa.
Venäjä syntyi kriiseistä
Kivisen mukaan ymmärtääkseen Venäjää, on pyrittävä ymmärtämään erityisesti niitä kriisejä joiden kautta se on syntynyt.
– Se, mikä meidän pitäisi ensinnäkin ymmärtää on se 1990-luvun useiden romahdusten historia. Venäläisten tuoreessa muistissa ei siis ole pelkästään Neuvostoliiton romahtaminen, vaan suuri merkitys on esimerkiksi vuoden 1998 talousromahduksella. Käytännössä ihmisten elämältä meni peräti kaksi kertaa taloudellinen pohja pois. Odotettavissa oleva elinikä putosi 90-luvulla, mitä ei ole tapahtunut missään muussa teollistuneessa maassa. Putinin mukanaan tuoma järjestys ja talouskasvu näyttäytyvät venäläisille aivan toisenlaisina kuin meille, Kivinen toteaa.
Toinen asia, joka suomalaisten olisi otettava huomioon on venäläisten paluu perinteisten arvojen äärelle. Venäläisille erityisesti ortodoksisen uskon ja siihen pohjautuvien aidoksi tulkittujen moraalisten arvojen merkitys on korostunut. Tämän ymmärtäminen on suomalaisten lisäksi myös muille eurooppalaisille vaikeaa.
– Kun EU.ssa puhutaan arvoihin pohjautuvasta ulkopolitiikasta ja sanotaan, että venäläiset eivät jaa meidän arvojamme, niin meillä on aika vähän käsitystä siitä, miten venäläinen kulttuuri- ja arvomaailma on viime aikoina kehittynyt. Ortodoksiseen uskoon tunnustautuu venäläisistä jopa 80 prosenttia ja konservatiivinen tulkinta ortodoksisuudesta on poliittista mobilisaatiota. Se muistuttaa Yhdysvaltain republikaanien teekutsuliikettä. Osa sitä on moraalinen tuohtumus lännen liiallista liberaalisuutta ja suvaitsevaisuutta kohtaan.
Ääripäiden muokkaama Venäjäkuva
Julkisessa keskustelussa Venäjän presidentin valtaa ja otetta kriittisestä oppositiosta korostetaan, mutta silloin unohtuu Kivisen mukaan liian helposti se että myös Putin joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan opposition kanssa:
– Jos katsotaan mielipidetiedusteluja: jopa kolmannes kansasta on aika kriittistä. Sitten täytyy muistaa, että sellainen keskitetyn vallan järjestelmä kuin, mitä Putin on rakentanut. Tämä kolmanneksen vastustus, siinä on aikamoinen haaste. Hän joutuu jatkuvasti taistelemaan oman valtansa oikeuttamiseksi.
Suomalaisten kuvaa Venäjän tilanteesta ovat viime vuosina muokanneet poliittisen keskustelun ääripäät. Se sumentaa helposti taakseen sen, että venäläisen yhteiskunnan kehityksestä ei Putinin hallinnolla tai sitä vastustavalla oppositiolla ole jyrkästi toisistaan eroavia näkemyksiä.
– Sellainen julkinen keskustelu, jossa otetaan voimakkaasti kantaa joko Putinin puolesta tai häntä vastaan on esimerkiksi yksi syy sille, miksi Suomessa pelätään.
– Keskustelussa pelkkä Putin ja korostuu ja vain kysymys siitä, mitä Putin haluaa. Mutta jos katsotaan esimerkiksi sosiaalipolitiikan kehitystä tai vaikkapa korruption vastaista taistelua, niin eivät opposition ja Putinin tavoitteet ainakaan poliittisten julistusten tasolla poikkea toistaan juuri lainkaan, Kivinen sanoo.
Presidentin hallintoa ja oppositiota yhdistäviä tavoitteita ovat esimerkiksi halu lisätä venäläisten hyvinvointia ja purkaa korruptiota. Ongelmana onkin Kivisen tulkinnan mukaan se, etteivät hyvät tavoitteet toteudu. Suurimpana syynä tähän on se, että ilman selkeää kansalaisilta saatua demokraattista tukea ollaan joka tapauksessa eliitin ohjattavana, ja sen ohjaus ei toimi:
– Monet asiat Venäjällä meidän täytyy ymmärtää tällaisen ei-tarkoitetun toiminna tuloksina, eli kun pyritään johonkin jotain muuta seuraa. Kun yksityistäminen aloitettiin Jegor Gaidarin aikana, ei pyritty talouden romahtamiseen, poliittisen järjestelmän uskottavuuskriisiin tai kansalaisten eliniän romahtamiseen. Mutta silti tämä kaikki seurasi. Sen takia vain sen kysyminen, mitä presidentti Putin haluaa, on hyvin kaukana todellisuudesta.