Venäjä on määrännyt yhden suomalaisdiplomaatin lähtemään Venäjältä. Maan ulkoministeriö kertoi asiasta Suomen suurlähettiläs Mikko Hautalalle perjantaina Moskovassa, Suomen ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan.

Suomalaisdiplomaatin on poistuttava Venäjältä kahden viikon kuluttua. Karkotettavan diplomaatin henkilöllisyyttä ei kerrota. Ulkoministeriön mukaan karkotuspäätös ei liity diplomaatin omaan toimintaan.

Karkotus on vastatoimi Suomen päätökselle karkottaa yksi Venäjän suurlähetystössä diplomaattistatuksella toimiva henkilö Salisburyn hermomyrkkyiskun vuoksi, ulkoministeriö kertoo. Yli 20 maata on karkottamassa yli 150 venäläistä diplomaattia iskun takia.

Venäjän ulkoministeriö on perjantaina kutsunut useiden länsimaiden suurlähettiläitä kuulemaan vastatoimistaan. Jo torstaina Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi, että diplomaatteja karkotetaan vastavuoroisesti.

Lue lisää:

Presidentti Niinistö diplomaattikarkotuksista: "Tietysti Venäjä tulee vastaamaan, mutta toivottavasti se on siinä"

Lisää venäläisdiplomaattien karkotuksia – nyt mukana myös Australia

Julia Skripal toipumassa hermomyrkkyiskusta – ei ole enää kriittisessä tilassa

Analyysi: "Uutta kylmää sotaa" pelataan ilman selviä sääntöjä

Pyhän ja pyhäpäivän merkitys muuttaa muotoaan yhteiskunnassa hiljalleen. Kauppojen vapautunut aukioloaika on muun muassa muuttanut asiointitottumuksia siihen suuntaan, että palveluita on alettu vaatia entistä enemmän myös esimerkiksi julkiselta sektorilta.

– Pitäisikö kärjistäen sanoa, että mikään ei ole enää pyhää, naurahtaa Suomalaisen Kirjallisuuden seuran arkistotutkija Juha Nirkko kysymykseen siitä, mikä pyhäpäivien merkityksessä tai arvostuksessa on muuttunut.

– Pyhäpäivä eli sunnuntai oli aikanaan hyvin tervetullut, kun hommatkin olivat fyysisesti rankempia kuin nykyään. Hiljalleen tämä 24/7 -yhteiskunta on tullut, tai tällainen ajattelu. Tietyt säädösten väljenemiset tai lakiasetukset sitä jouduttavat toki - väljyyttä, aukioloja ja vaihtoehtoja on hyvin, mutta silti ne vanhat pyhät ovat edelleen kalenterissa, Nirkko toteaa.

Arki ja pyhä olisi hyvä erottaa

Arjen ja pyhän välinen ero on hämärtynyt, arkistotutkija Juha Nirkko pohtii.

– Yhteiskunta on muuttunut niin, ettei perinteisistä pyhäpäivistä välitetä. Arjen ja pyhän vaihtelu on mielestäni kuitenkin aika terveellistä ja se tuo jonkinlaista rytmiikkaa.

Nirkon mukaan pääsiäinen on edelleen hyvin voimissaan, vaikka yhteiskunta ja sen palvelut muuttuvat. Siihen liittyy edelleen paljon henkisyyttä, jos ei hengellisyyttä, Nirkko toteaa. Hän ei myöskään usko, että pääsiäinen olisi ensimmäisenä niin sanotusti tulilinjalla.

– Suomalaisen kulttuurin osana on jo paljon moninaisuutta, mikä on oikein hyvä juttu, mutta silti meillä on edelleen hyvin yhtenäinen kulttuuri, ja moni on vielä luterilaisen kirkon jäsen, Nirkko jatkaa.

Kirjastokin avaa pyhiksi ovensa

Seinäjoen kaupunginkirjasto Apila pitää kokeiluna ovensa auki itsepalvelulla kaikkina juhlapyhinä tänä vuonna.

– Kehitys on mennyt siihen suuntaan, että kaupatkin ovat auki pyhinä ja ihmiset liikkuvat enemmän. Lisäksi monet ovat yksinäisiä, ja me haluaisimme ajatella, että kirjasto on sellainen paikka, mihin voi tulla tapaamaan muita ihmisiä, kertoo Seinäjoen kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilä.

Seinäjoen pääkirjastossa käy noin 400-600 ihmistä tavallisinakin sunnuntaina. Ihmiset vaativat nykyään entistä enemmän palvelua myös niin sanottujen virka-aikojen ulkopuolelta, koska työaika on hyvin moninaista.

– Kaikki eivät myöskään vietä juhlapyhiä perinteisin menoin enää, ja lisäksi on muista kulttuureista tulevia ihmisiä, jotka viettävät eri aikaan omia juhliaan, ja heille voi olla tylsää se, että kaikki paikat ovat kiinni, Heikkilä lisää.

Tulevaisuuden vapaammat aukioloajat ovat kiinni Heikkilän mukaan myös resursseista, vaikka tavallisen sunnuntainkaan aukioloaikana palvelu ei ole Seinäjoen kirjastossa täysimittaista.

Kirkkoa vähän huolettaa

Yle Pohjanmaan kiirastorstaina tekemän pikaisen radiogallupin viesti oli selvä – pääsiäisen hengellinen sanoma ei ole enää tärkeä, eikä juuri kukaan käy enää kirkossa.

– Valitettavasti se ei yllätä. Ei se kirkossakävijöiden prosentti meilläkään mikään huikea ole, mutta uskaltaisin väittää, että vähän suurempi kuin tuossa valtakirkon puolella, oman toimen ohella toimiva pappi, isä Simo Haavisto pohtii.

Ortodoksikirkossa pääsiäinen näkyy ja kuuluu moninaisina tapahtumina, ja esimerkiksi pitkäperjantaina tapahtumia kirkossa on kolmin kappalein.

– Omasta lapsuudestani 80-luvulta muistan sen synkkyyden, joka vallitsi vielä silloin pitkäperjantaisin, ja eihän televisiostakaan tullut esimerkiksi pikku kakkosta. Se tuska ja dramaattiset tapahtumat, jotka Kristukselle tapahtuivat, tekevät meille ihan hyvää, arvioi pappi Simo Haavisto pääsiäisen ajan synkkää sävyä.

Kirkollisista perinteistä vieraantuminen on Simo Haaviston mukaan hieman huolestuttavaa.

– Sikäli tietysti olen huolissaan, että jos ja kun ihminen on edelleen kirkkonsa tai seurakuntansa jäsen, niin miksi hän ei siellä käy.

Pitkäperjantain piinasta vapaapäivään

Pitkäperjantai oli vuosisatoja sitten ankara paastopäivä, Juha Nirkko kertoo.

– Kirkoissa oli hyvin pitkiä saarnoja, pukeuduttiin mustiin, eikä lämmitetty uuniakaan, vaan syötiin kylmää ruokaa eli itse asiassa mämmiä. Lapsia piiskattiin ihan huvin vuoksi - tällainenkin tarina on arkistoissa luettavissa. Aika oli kaikin puolin synkeätä, ja se elää perinnetietona edelleen, mutta tämä ei kuulu enää tapakulttuuriin.

Nykyään pitkäperjantai on ennemminkin se ensimmäinen vapaapäivä neljän vapaapäivän jatkumossa, Nirkko toteaa.

– Toisaalta sitten muistellaan Kristuksen kuolemaa ja kristillistä sanomaa, ja sitten saatetaankin ikään kuin unohtua sinne ristille roikkumaan, ja ajatellaan pääsiäisen sanomaa hyvin synkkänä. Siinä tuppaa unohtumaan, että se sunnuntai on kuitenkin se pääasia, ylösnousemus, Nirkko pohtii.

Juhlaperinteet muuttuvat ja moninaistuvat, mutta muutosta pystytään arviomaan vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Juha Nirkko ei ole kuitenkaan huolissaan siitä, että pääsiäinen esimerkiksi muuttaisi radikaalisti muotoaan.

– Perinne muuttuu aina, mutta se ei katoa. Paradoksaalisesti se pystyy säilymään ja jatkumaan vain, jos se muuttuu ja muokkautuu, Nirkko lopettaa.

Arviolta 150 miljoonan käyttäjän tiedot ovat päätyneet suositusta mobiilisovelluksesta vääriin käsiin. Urheiluvälinevalmistaja Under Armour ilmoitti torstaina, että sen omistaman My Fitness Pal -nimisen kuntoilusovelluksen käyttäjätiedot on hakkeroitu.

Under Armourin mukaan hakkerit ovat saaneet käsiinsä käyttäjänimiä, sähköpostiosoitteita ja salatussa muodossa olleita salasanoja. Henkilötunnuksia tai maksukorttitietoja ei yhdysvaltalaisyhtiön mukaan ollut vuotaneiden tietojen joukossa.

Yhtiö kertoo selvittävänsä asiaa tietoturvayritysten ja viranomaisten kanssa. Under Armour ei kerro, miten hakkerit olivat päässeet käsiksi käyttäjätietoihin.

Under Armour osti My Fitness Palin vuonna 2015 lähes puolella miljardilla dollarilla. Sovelluksen avulla käyttäjä voi seurata syömistään ja liikkumistaan.

Turvallisuusriskejä arvioivan Security Scorecard -yhtiön mukaan kyseessä on yksi kaikkien aikojen suurimpia tietomurtoja vääriin käsiin päätyneiden käyttäjätietojen määrällä mitattuna. Laajimpana pidetyssä tapauksessa noin kolmen miljardin verkkopalvelu Yahoon käyttäjätilin arvioidaan altistuneen tietomurrolle vuonna 2013.

Ortodoksipappi Pekka Helakallio eli Isä Pekka harjaa lunta Kokkolan rukoushuoneen portailta linnunlaulun säestyksellä. Mustan papinviitan helmoihin ja kenkiin tarttuu lunta. Hän kopauttaa enimmät pois ennen kuin astuu sisälle rukoushuoneeseen.

– Valmistaudun iloisella ja odottavaisella mielellä ortodoksien kirkkovuoden suurimpaan juhlaan. Saan pitkästä aikaa toimittaa pääsiäisyön jumalanpalveluksen ja nimenomaan täällä Kokkolassa, Isä Pekka sanoo.

Tavallaan ympyrä sulkeutuu: Pekka Helakallio syntyi Soinissa Etelä-Pohjanmaalla. Hänet kastoi kokkolalainen pappi. Helakallio itse aloitti Vaasan ortodoksisen seurakunnan Kokkolan matkapappina puolisen vuotta sitten.

Isä Pekan ilon ja innostuksen ymmärtää, sillä liki 30 vuotta sitten hän menetti pappeutensa. Syynä olivat avioero ja toinen avioliitto.

Ortodoksisessa kirkossa pappisvihkimyksen jälkeen ei voi enää avioitua. Kirkon mukaan toimituskieltoja annetaan noin yksi vuodessa, mutta pappeuden menettäminen on vielä tätäkin harvinaisempaa.

Isä Pekan kohtalo hakeekin vertaistaan. Pappeuden menetys vei hänet matkalle, johon mahtuu monia tragedioita ja uusia alkuja.

Ohjat eivät olleetkaan käsissä

Pekka Helakallion ortodoksiset juuret ovat Karjalassa Hyrsylänmutkassa, josta hänen vanhempansa muuttivat evakkoon Etelä-Pohjanmaalle Isoonkyröön. Sieltä perheen matka jatkui Soinin kautta 1950-luvun lopulla Kirkkonummelle, jossa toimi tuolloin ortodoksinen pappisseminaari.

Helakallion isä ja äiti työskentelivät pappiseminaarissa. Perheen koti oli seminaarirakennuksessa. Pekka Helakallio kertoo, että siellä hän innostui itsekin lähtemään papiksi. Pappisvihkimyksen hän sai vuonna 1978, kolme vuotta avioitumisensa jälkeen. Työ vei hänet ensin Pohjois-Karjalalaan Taipaleen ortodoksiseen seurakuntaan ja sen jälkeen Helsinkiin.

– Siitäpä sitten urani lähtikin laskuun. Vuonna 1990 tuli avioero ja heti sen jälkeen toinen avioliitto. Pappeus otettiin pois, Pekka Helakallio kertoo herkistyen.

Ystävät ja hengellinen yhteisö jäivät taakse. Minun täytyi panna elämän arvot pakettiin, eikä se ollut helppoa missään vaiheessa. Pekka Helakallio

Syyn avioerosta hän ottaa omalle kontolleen.

– Pakenin kotoa. Jätin vaimoni ja poikani. Luulin, että kun otan ohjat omiin käsiini, Pekka vain mennä porskuttaa. Ei se niin mennytkään, hän huokaa.

Uusi rakkaus löytyi nopeasti. Se oli eronneen ja erotetun miehen pelastus. Aulikki-vaimosta tuli hänelle paras tuki ja turva.

Avioiduttuaan uudelleen Pekka Helakallio tiesi, mitä tuleman piti. Silti pappauden menettäminen tuntui pahalta.

– Ystävät ja hengellinen yhteisö jäivät taakse. Minun täytyi panna elämän arvot pakettiin.

Se ei ollut helppoa missään vaiheessa.

Sielunhoitoa taksilla ajaessa

Potkut saatuaan Pekka Helakallio perusti uuden vaimonsa Aulikin kanssa kukka- ja hautaustoimiston. Parhaimmillaan kukkakauppoja oli kolme ja hautaustoimistoja kaksi.

Sitten tuli lama: Helakallion pariskunta joutui sen uhriksi.

– Kaikki meni. Tuli vuoden 1991 devalvaatio. Kaikki valuuttaluottoon sidotut lainat lankesivat maksuun. Ja ei kun mierontielle.

Pekka Helakallio ei antanut periksi, vaan opetteli taas uusia taitoja: hän työskenteli bussikuskina Lahdessa ja ajoi ennen Kokkolaan muuttoaan taksia Helsingissä monta vuotta.

Pekka Helakallio huomasi, että kukkakauppiaan ja taksikuskin työssä on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä papin työn kanssa.

– Kun oli hautaustoimisto, pystyin lohduttamaan ihmisiä ja käymään mielenkiintoisia keskusteluja. Myös taksin kuljettajana tein aikamoista sosiaalista työtä. Sain tavata ihmisiä laidasta laitaan.

Vaikka ei papin oikeuksia ollutkaan, pappeus pysyy: kerran pappi, aina pappi.

Ja eräänä päivänä taksikuskin asiakkaaksi tuli tuttu mies..

”Minne isä esipaimen lähdetään?”

Pekka Helakallio oli Helsingin Vuosaaressa jo lopettelemassa ajoaan. Siksi oli ihan vähällä, ettei hän olisi ottanut vastaan ajotarjousta. Mutta hän kuittasi kyydin ja suuntasi tuttuun osoitteeseen Kalvikinkadulle, jossa on ortodoksinen kulttuurikeskus Sofia.

– Isä Ambrosiushan sieltä tuli. Hän vähän hämmentyi ja kysyi, että Pekkako se siinä. Kysyin, minne isä esipaimen lähdetään, Helakallio naurahtaa nyt muutama vuosi tapahtuman jälkeen.

Kyydin päätteeksi Isä Ambrosius pyysi Helakallion palaveriin Sofiaan. Keskustelu siellä johti siihen, että piispainkokous myönsi Pekka Helakalliolle pappeuden takaisin itsenäisyyspäivänä 2015.

Voi mahoton, kyllä se tuntui. Itku siinä tuli, että näinkö minulle suotiin vielä tämä pappeuden armo takaisin. Pekka Helakallio

– Ilman mitään seremonioita. Laitettiin vain papilliset vaatteet päälle. Se oli sitten siinä.

Miltä se tuntui – liki kolmenkymmenen vuoden jälkeen?

Isä Pekka on hetken hiljaa.

– Voi mahoton, kyllä se tuntui. Itku siinä tuli, että näinkö minulle suotiin vielä pappeuden armo takaisin.

Pekka Helakallion hiukset ovat jo harmaantuneet, ja eläkeaika häämöttää. Silti Isä Pekka on onnellinen, että hän päätti Isä Ambrosiuksen kannustamana vielä hakea avoinna ollutta Kokkolan matkapapin paikkaa.

– Onnellinen olen, ehkä vietän onnellisinta aikaa tällä hetkellä, hän huokaa silmät jälleen kyynelistä kostuen.

Isä Pekka ei ole päässyt autoilusta eroon – nyt hän istuu matkapappina työkseen ratin takana. Työ vie häntä eri puolille isoa Oulun hiippakuntaa. Ajokilometrejä kertyy aina vain lisää.

”Ilman huumoria en olisi selvinnyt”

Isä Pekka ei ole antanut vastoinkäymisten viedä valoisuuttaan, jota hän sanoo ammentavansa sekä ortodoksisesta uskostaan että karjalaisuudestaan. Hän on mies, jolla on niin itku kuin naurukin herkässä.

– Me karjalaiset ajattelemme, että iloisuus ja toisen huomioon ottaminen ovat tärkeimpiä asioita tässä elämässä. Sitä minä yritän vaalia kaikella tavalla. Huumoria pitää olla, ilman sitä en olisi missään nimessä selvinnyt.

Myös karjalan kieli on Isä Pekalle tärkeä. Se on nykyään hänen äidinkielensä. Hän on myös opettanut kieltä työväenopistossa Helsingissä. Tarvittaessa Isä Pekka voi pitää jumalanpalveluksenkin karjalaksi.

Isä Pekkaa voi hyvällä syyllä pitää periksiantamattomana. Siitä on osoituksena se, että hän on saanut kuitattua talouslaman tuomat velat.

– Kolmisen vuotta sitten maksettiin viimeiset laskut. Nyt olen vapaa mies. Luottotiedotkin ovat jo kunnossa.

Työ taksikuskina näytti Isä Pekalle koko elämänkirjon ihmiskohtaloineen. Invataksia ajaessaan hän esimerkiksi kohtasi hengityskoneessa olevia asiakkaita ja syöpäsairaita lapsia. Se on pistänyt miehen miettimään myös kirkon roolia.

– Kirkon tulisi enemmän jalkautua sinne, missä apua tarvitaan eli vähäosaisten ihmisten luokse. Olen ajatellut niin, että jos Jeesus Nasaretilainen tulisi Helsinkiin, menisikö hän Uspenskin katedraaliin vain Tuomiokirkkoon? Ei kumpaankaan. Hän menisi sinne, missä apua tarvitaan eli Hakaniemen siltojen alle.

Maanantaille ennustettu sankka lumipyryrintama voi tuoda lunta jopa koko maahan tai sitten vain itäiseen Suomeen.

Jos eurooppalainen sääennustemalli toteutuu, tulee lunta maanantaina 10–15 senttimetriä Etelä-Suomesta Keski-Suomeen yltävällä rintamalla. Lisäksi lumisade tulee kunnon tuulen kanssa, joten ajokeli voi tämän ennusteen toteutuessa olla pääsiäisen paluuliikenteen aikana hyvin huono.

Ennusteen mukaan rintama tulisi etelästä Suomen ylle heti maanantain puolella. Siitä se liikkuisi hiljalleen kohti pohjoista niin, että maanantaina sataisi lunta koko Etelä-Suomessa. Lämpötila on tuolloin aivan etelässä nollassa tai hiukan plussan puolella. Yöllä on selvästi nykyistä lauhempaa tuulen ja pilvisyyden takia.

Rintama etenee ennusteen mukaan tiistaiksi Lappiin. Samalla sää lauhtuisi Lapissakin.

Lunta rintama toisi Lappiin viidestä kymmeneen senttimetriä.

Toisesta mallista lunta vain Itä-Suomeen

Jos taas toinen, yhdysvaltalainen ennuste toteutuu, sataa lunta maanantaina vain Itä-Suomessa.

– Rintaman kulkureitti eroaisi ensimmäisestä ennusteesta muutamia satoja kilometrejä, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen.

Lisäksi ennusteen mukainen sade toisi lunta vain kymmenkunta senttimetriä Helsingistä itään rajoittuvalle alueelle aina Kainuuseen saakka.

Tiistai olisi tämän ennusteen mukaan selvästi poutaisempi koko maassa.

– Voi, kun olisi joku jonka kanssa mennä kahville tai vaikkapa konserttiin, pohti 21-vuotias Lorena Lepistö vielä viime kesänä.

Lorena muutti Turusta Jyväskylään kolme vuotta sitten. Hän oli ollut pitkään hyvin vaikeassa parisuhteessa ja halusi aloittaa elämänsä alusta. Hänen äitinsä teki muuttoa Keski-Suomeen ja Lorena päätti myös pakata laukkunsa.

– En tuntenut Jyväskylästä ennalta ketään muuta kuin äidin uuden miehen ja hänen vanhempansa.

Nykyisin Lorena hoitaa äitinsä tukena päivisin nuorempia sisaruksiaan. Masennuksen vuoksi hän ei ole vielä pystynyt aloittamaan opintoja eikä hakemaan muita töitä. Entinen poikaystävä eristi hänet täysin vanhoista ystävistä.

Kouluaikana pidetyn ja sosiaalisen tytön elämänpiiri on kutistunut olemattomaksi.

– Ei ole enää yhtään ihmissuhdetta, jonka voisi pelastaa. Kyllähän se syö naista, saa Lorena sanotuksi.

Nuorisotyö hätiin avuksi

Lorena löysi apua yksinäisyyteensä nuorisotyön avulla puolisen vuotta sitten. Homies Youth Work on STEA:n eli entisen raha-automaattiyhdistyksen rahoittama hanke, joka tekee Jyväskylässä kotiin jalkautuvaa nuorisotyötä.

Kun minua on kiusattu, niin on tullut sellainen suojakilpi, etten uskalla päästää ketään sisälleni. Venla Kupiainen

Nuorisotyöntekijät antavat yksinäiselle nuorelle yksilövalmennusta sekä pienryhmä- ja parivalmennusta. Työntekijöille voi yksinäisyyttä poteva nuori myös soittaa milloin tahansa. He tekevät työtään ympäri vuorokauden.

– Tutkimusmatkalla ollaan yhdessä nuoren kanssa. Pohditaan, että miksi nuori kokee olevansa yksinäinen, kertoo projektisuunnittelija Milla Ukkonen.

Suomessa joka viides potee yksinäisyyttä. Moni tuntee itsensä yksinäiseksi, vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä. Toinen samanikäinen, myös jyväskyläläinen Venla Kupiainen on kärsinyt yksinäisyydestä koko ikänsä. Hänellä on takanaan rankka lapsuus.

– Ei oikeastaan ole ollut vanhempia läsnä ollenkaan ja olen joutunut vuosiksi myös koulukiusatuksi, niin ihan pienestä asti olen kärsinyt yksinäisyydestä. Kyllä se tuntuu tosi pahalta, myöntää Venla.

Syyt syvällä ja moninaiset

Syitä yksinäisyyteen on yhtä monia kuin on yksinäisten tarinoitakin. Usein syyt liittyvät perhesuhteisiin ja siihen, että syystä tai toisesta on vaikea tutustua toisiin ihmisiin. Venla Kupiainen opiskelee merkonomiksi ja harrastaa tanssia, joten ihmisiä on ympärillä, mutta ei ystäviä.

– Kun minua on kiusattu, niin on tullut sellainen suojakilpi, etten uskalla päästää ketään sisälleni.

Parasta on, kun nuorisotyöntekijä vie minut kahville ja tarjoaa pullankin. Lorena Lepistö

Yksinäisyys nuorten parissa on valitettavan yleistä. Usein taustalla on koulukiusaamista. Myös kouluttautumiseen ja työelämään liittyvät ongelmat aiheuttavat yksinäisyyttä, ne kulkevat käsi kädessä.

– Jos ei ole niitä yhteisöjä, mistä niitä kavereita saa, niin helposti yksinäisyys kulminoituu elämässä, sanoo Milla Ukkonen.

Auttamisen mahdollisuudet ovat laajat

Yksinäisyyden hälventämiseksi on olemassa monia eri keinoja. Tärkeintä kaikissa on yksilön kokemus tulla autetuksi. Yhdessä tekemisen kautta saadaan elämään merkitystä.

Homies Youth Workin työntekijät käyvät nuoren kanssa kahvilla, leffassa tai tekevät jotain yhdessä kotona. Ja vaikka kyse on hyvin kipeästä asiasta, niin työtä ohjaa myönteisyys.

– Meidän työssä nousee aina esiin miten upeita nuoret ovat ja miten paljon heillä on voimavaroja ja osaamista, sanoo Milla Ukkonen.

Hienointa on välittämisen tunne

Lorena Lepistö on erittäin kiitollinen siitä, että vaikka hänellä olisi huono päivä, niin nuorisotyönteijä tulee kotiin kiskomaan hänet sängystä ylös. Yhdessä he sitten miettivät Lorenan tulevaisuutta, persoonaa, työmoraalia ja mitä alat voisivat hänelle sopia.

– Parasta on, kun Saila (nuorisotyöntekijä) vie minut kahville ja tarjoaa pullankin. Ja se, että Sailalle voi soittaa aina. Saila tuntuu enemmän ystävättäreltä kuin miltään työntekijältä, Lorena nauraa.

Venla Kupiasen mielestä myös kahvijutustelu on parasta. Nuorelle naiselle on tärkeää, että on joku, jolle voi purkautua, kun mielen päällä asia, josta haluaa puhua.

– Tulee semmonen olo, että joku hyväksyy minut ja välittää minusta. Se on ihanaa, huokaa Venla ja räpäyttää pitkiä ripsiään.

Laulaja Jari Sillanpää nähtiin MTV3-kanavalla torstaina kello 21 alkaneessa Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa vieraana. Sillanpää esiintyi julkisuudessa ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun uusista huumerikosepäilyistä on kerrottu. Suorassa tv-lähetyksessä Sillanpäätä haastatteli Tuomas Enbuske.

Kieltää osallisuutensa huumerinkiin

Viime lauantain tapahtumia Sillanpää selittää seikkaperäisesti, mutta sekavasti. Sillanpään mukaan Tulli "oli luuraamassa kulman takana". Sillanpää kertoo ihmetelleensä, pysäytetäänkö hänet joka kerta matkustaessa syksyn huumetuomion jälkeen. Laukkuja avatessa Sillanpää oli yllättynyt.

– Yhtäkkiä nostettiin muovipussi, jossa oli vajaa gramma huumetta. Miesystäväni oli pakannut laukut. Olin siinä vieressä ja katsoin häntä, että mitä ihmettä.

Sillanpää myöntää Enbuskelle käyttäneensä metamfetamiinia Thaimaassa, mutta hän ei myönnä tuoneensa huumetta laukussaan Suomeen. Omien sanojensa mukaan Sillanpää ei ole käyttänyt muita huumeita.

Sillanpää kieltää haastattelussa kuuluvansa huumerinkiin. Poliisi on aiemmin kertonut epäilevänsä Sillanpäätä osallisuudesta huumerinkiin.

Enbuske kysyy Sillanpäältä, onko hän narkomaani.

– Olenhan mä narkomaani. Olin alkoholistikin. Koen nyt niin, että kukaan ei voi minua hoitaa. Kukaan ei voi pätkäistä nollaan. Minun pitää vapauttaa itseni haluistani.

Ei tiennyt huumeiden nollatoleranssista

Halua lopettaa Sillanpää ei haastattelun aikana suoraan ilmaise. Hän toteaa, ettei osaa sanoa, käyttääkö huumeita vielä vuoden päästä.

Sillanpää kuitenkin vakuuttaa, ettei ole koskaan vetänyt keikkaa huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän kuitenkin korjaa pian, että on ollut "laskussa" keikkojen aikana. Keikat Sillanpää vakuuttaa vetävänsä sataprosenttisesti.

– Puhkun intoa lähteä kesän keikoille.

Syksyllä tapahtunutta rattijuopumusta Sillanpää selittää niin, että hän ei ollut tiennyt, että huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisessa on nollatoleranssi.

– Olin ihan selkofiiliksessä, vaikka olin ottanut muutaman henkäyksen, Sillanpää kuvailee.

Sillanpää kertoo ottavansa vastuun omasta elämästään ja toteaa, ettei ole tehnyt kenellekään mitään pahaa. Syksyn ajamista hän pitää isona virheenä ja toteaa, ettei aio tehdä niin enää ikinä.

Haastattelun lopuksi Sillanpää murtuu kyyneliin.

– Haluan, että minuun luotetaan.

Sosiaalisessa mediassa Sillanpään tv-esiintyminen sai aikaan ihmetteleviä kommentteja. Moni piti laulajan esiintymistä sekavana ja ihmetteli sitä, että Sillanpää vähätteli omaa huumeidenkäyttöään ja heitti aiheesta vitsiä.

Tämä tiedetään Sillanpään huume-epäilyistä

Sillanpää otettiin kiinni viime lauantai-iltana, kun hän oli palaamassa Thaimaasta lomalta. Hänen matkatavaroistaan löytyi gramma metamfetamiinia. Sillanpää oli Pasilan poliisivankilassa kiinni otettuna ja pidätettynä maanantaihin asti. Hänen kotiinsa tehtiin sunnuntaina kotietsintä.

Sillanpään Facebook-sivulla julkaistussa päivityksessä kerrotaan asianajajan välityksellä, että Sillanpää on myöntänyt hankkineensa satunnaisesti pieniä eriä metamfetamiinia vuosina 2014–2017. Yhteensä kyse on noin 110 grammasta.

Laulajan huumeidenkäyttö paljastui viime syksynä. Tuolloin poliisi pysäytti autolla ajaneen Sillanpään Helsingin keskustassa. Hänen veressään oli metamfetamiinia, ja hänen hallustaan löytyi myös samaa huumetta. Sillanpää tuomittiin rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta 50 päiväsakkoon eli hänen tuloillaan 23 750 euroon.

Muutama tapahtumajärjestäjä on jo kertonut peruneensa Sillanpään kevään ja kesän esiintymisiä. Ainakin Rukahovin, Syvälahden tanssilavan ja Siikainen Summer -konsertin keikat on peruttu järjestäjien toimesta.

Poliisi on pidättänyt Tesomalla vuonna 2014 tehdystä henkirikoksesta epäillyn miehen.

Epäilty, vuonna 1994 syntynyt tamperelainen mies, oli itse ottanut yhteyttä poliisiin ja halunnut tulla selvittämään asian. Mies ilmoittautui poliisille torstaina.

Tesomalaiselta kävelytieltä löydettiin kuollut mies 29.12.2014. Miestä oli puukotettu.

Miestä on jo ehditty kuulustella. Poliisin mukana mies on kertonut tapahtumien kulusta vain sellaisia asioita, joita vain tekijä voi tietää. Lisäksi miehen dna täsmää poliisin hallussa olevaan dna-näytteeseen.

Epäiltyä vaadittaneen vangittavaksi jo tämän viikonlopun aikana.

Poliisi jatkaa jutun tutkintaa kuulusteluilla ja muilla tavoin.

Murhan ratkeamistiedoista kertoi ensimmäisenä Karjalainen-lehti.

Lue lisää:

Tuhat dna-testiä, satoja vihjeitä, toistakymmentä nimivinkkiä: Poikkeuksellinen murhatutkinta ratkeaa vielä, sanoo rikosylikomisario

Tesoman murhasta kymmeniä vinkkejä: "Osa nimivihjeistä tuttuja, joukossa myös aivan uusia nimiä"

Tutkinnanjohtaja Tesoman murhasta: "Sysipimeässä jutussa kaksi vuotta ei ole pitkä aika"

Tesoman murhamysteeri kuvina

Jari Sillanpään esiintyminen eilisessä Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa on pohdituttanut myös musiikkialan ammattilaisia. Sillanpää muun muassa myönsi, että on narkomaani, mutta ettei hänellä ole mitään tarvetta lopettaa vaarallisen metamfetamiini-huumeen eli kristallin käyttöä.

Pitkän linjan musiikkivaikuttaja Juhani Merimaan mukaan haastattelusta jäi vaikutelma, ettei Sillanpää koe huumeiden käyttöä ongelmaksi – etenkään itselleen. Merimaan mielestä laulajan asennetta voi verrata esimerkiksi Juice Leskiseen, joka tuli tunnetuksi runsaasta päihteiden käytöstään.

– Juice totesi aikoinaan, ettei alkoholista luopuminen ollut hänelle minkäänlainen ongelma, vaikka asia oli aivan toisin. Ei tällaisia aineita turhaan sanota miestä – tai henkilöä – väkevämmiksi. Kyllä ne vievät, jos niiden antaa viedä, ja kun niihin koukuttuu, tilannetta ei pysty enää itse ymmärtämään.

Kuten Sillanpään kohdalla, huumeisiin liitetään usein termi viihdekäyttö, mikä Merimaan mielestä ei ole kovin onnistunut määritelmä.

– Missä menee raja ja kenellä se käyttö on hanskassa, se on se ikuinen kysymysmerkki. Joku voi sanoa, ettei kannabis merkitse hänelle mitään, mutta sitten pitää kuitenkin tehdä kolmen sadan kilometrin ylimääräinen lenkki, jotta saa pilveä käyttöönsä.

Whitney Houstonin jalanjäljissä

Rock-yhtyeiden huumesekoilut ovat olleet yleisesti tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta monelle on tullut yllätyksenä, että koviin huumeisiin voi sortua myös menestyvä, hyvämaineinen ja positiivista elämänasennetta pursuava kotimainen iskelmätähti.

– Eihän tämä tällainen genreä katso, Juhani Merimaa painottaa

– Viihdepuolelta löytyy elokuvatähtiä ja esimerkiksi laulaja Whitney Houston, jazz-musiikista taas Charlie Parker. Veikkaan, että tällaista ongelmaa on myös klassisen musiikin puolella. Tässä kannattaa huomata, että koukkuun ei jäädä itse aineeseen, vaan euforiseen tilaan, jonka se aiheuttaa.

Merimaan mukaan ei ole ihme, että huumeisiin sortuvat usein herkät taiteilijat.

– Taiteilijat addiktoituvat helposti kaikkeen, elävät elämänsä muutenkin vähän runsaammalla tavalla ja tavoittelevat toisenlaisia sfäärejä. Sehän toisaalta erottaa heidät tavallisista pulliaisista.

Ura jatkuu

Kukaan tuskin piti Juice Leskisen tai Olavi Virran ryyppäämistä esikuvallisena tai upeana asiana, mutta kumpikin on edelleen arvostettu taiteilija. Sillanpään kohdalla käynee samoin.

– Eihän tällainen ole uran kannalta mitään parasta faniliimaa enkä usko, että kukaan manageri suosittelee artistilleen räpsäkkää huumekarriääriä uran parantamiseksi. Osa faneista saattaa pudota pois, mutta Jari Sillanpää tekee varmaan edelleen komeita keikkoja, eikä katoa minnekään. Jotkut voivat tosin olla sitä mieltä, ettei hän ole enää sopiva esiintyjä esimerkiksi kirkkokonsertteihin.

Sillanpään huumeiden käyttö on kuumentanut myös sosiaalista mediaa ja laulajasta on tehty lukuisia meemejä. Erään vitsin mukaan Sillanpää on Suomen menestyneimpiä artisteja, koska hän on myynyt kultaa, platinaa ja kristallia.

– Tällaiset piri pintaan -tyyliset läpät jäävät kyllä Sillanpään kohdalla elämään, eikä hän pääse niistä eroon. Ennustan, että tällaista heittoa tulee myös keikoilla, ja hän voi kokea nuo tilanteet hyvin ahdistavina, Juhani Merimaa pohtii.

Merimaan mielestä Jari Sillanpään tilanne on surullinen, muttei viihdemaailmassa mitenkään poikkeuksellinen. Sillanpään kohdalla kyse on petollisesta vaiheesta, koska näkyviä terveydellisiä haittoja huumeiden käyttö ei ole vielä aiheuttanut.

– Katri Helena totesi äskettäin, että ainoa ratkaisu Jarille on mennä hoitoon. Samaa suosittelen minäkin.

Lue myös:

Jari Sillanpää myöntää MTV:n haastattelussa käyttäneensä huumeita Thaimaassa: Olen narkomaani ja koen, että kukaan ei voi minua hoitaa

Jari Sillanpään keikkoja peruttu huumekohun takia – keikkajärjestäjä: "Kyselyitä on tullut paljon"

Jari Sillanpää myöntää hankkineensa noin 110 grammaa metamfetamiinia

Laulaja Jari Sillanpäälle lähes 24 000 euroa sakkoa rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta

Märät askeleet olivat painuneet asfalttiin. Ne nousivat aallonmurtajan kivetykseltä tielle ja jatkuivat suoraan kohti Kotkan keskustaa.

Nuori nainen oli kävellyt puhelinkopille paljain jaloin. Pakkasta oli kahdeksan astetta.

Kun Ilpo Tolonen näki jalanjäljet, hän ymmärsi joutuneensa keskelle painajaista.

30-vuotias palomies oli vain minuutteja sitten saanut kuulla, että kuusi nuorta oli ajanut autolla Sapokan aallonmurtajalta mereen. Yksi heistä oli päässyt ulos autosta, uinut rantaan ja soittanut apua.

Kuusi nuorta. Ei sellaista tapahdu. Ilpo Tolonen

Tolosen ja hänen työkaverinsa tehtävänä oli pelastaa muut nuoret autosta.

Paikalle tarvittiin koko Kotkan pelastuskeskuksen yövuoro ja kaikki ambulanssit. Oli varhainen isänpäivän aamu vuonna 1987.

– Ilmassa leijui puhdas epäusko. Kuusi nuorta. Ei sellaista tapahdu.

Alta kadonnut tie

Tien syrjässä aallonmurtajan vieressä oli katkennut liikennemerkki. Siihen auto oli osunut syöksyessään mereen. Vauhti oli ollut kova.

Vesi oli nielaissut auton kokonaan. Nyt merenpinta oli tyyni ja mykkä. Se ei antanut mitään vihjettä siitä, mihin nuorten matka oli päättynyt.

Ainut johtolanka olivat renkaanjäljet ja tieto siitä, mihin suuntaan auto oli kulkenut. Tie kaartuu juuri aallonmurtajan kohdalla reilusti vasempaan, ja auto oli sinkoutunut mereen kuin suoraan matkaansa jatkaen.

Tie vain katosi alta.

Sitten joku huomasi, että noin kymmenen metrin päässä suoraan edessä heijastui vedenpintaan valoa.

– Ajattelimme, että ne olivat auton valot. Se olikin pelkkä täysikuun heijastus.

Renkaanjälkien perusteella auto oli kuitenkin samassa suunnassa – suoraan edessä. Ensin nuoria sukelsi hakemaan Tolosen työkaveri. Tolonen jäi rantakivikkoon turvaköyden toiseen päähän avustamaan sukeltajaa.

Kukaan pelastajista ei tiennyt, että oli aivan liian myöhäistä. Askeleet tiellä olivat jo jäätyneet.

Kengät jäivät matkalle

Nuoret olivat saaneet auton, punaisen Ford Taunuksen, lauantai-illaksi lainaan. Tavalliseen henkilöautoon ahtautui kuusi nuorta – kolme naista ja kolme miestä. Nuorin heistä oli 17-vuotias, vanhin 27.

Aamuyön puolella he päättivät käydä ottamassa kunnon vauhdit tiellä, joka johti Kotkan keskustasta aallonmurtajalle.

Tie oli piikkisuora ja viikonloppuisin hiljainen. Sen alkupäässä ei ollut asutusta. Paikalliset nuoret kävivät siellä usein kiihdyttelemässä ja kokeilemassa käsijarrukäännöstä, jolla auto saatiin sivuluisuun.

Ford Taunuksen vauhti kiihtyi nopeasti reiluun ylinopeuteen. Kuljettajan oli tarkoitus kääntyä aallonmurtajalta takaisin keskustaan päin.

Mutta autossa oli kuluneet renkaat. Se joutuikin sivuluisuun ja syöksyi kylki edellä ulos aallonmurtajalta. Auto lensi kahden metrin korkeudella pitkälle rannasta ja vajosi kuuden metrin syvyyteen.

Auton sivuikkuna hajosi, ovet ja konepelti painuivat sisään. Se upposi pohjaan pyörilleen, oikeinpäin.

22-vuotias nainen onnistui pääsemään ulos rikkinäisestä sivuikkunasta ja uimaan aallonmurtajalle. Hän käveli lähimmälle puhelinkopille ja soitti poliisille.

Kengät jäivät matkalle.

Minä todella ajattelin, että saisin nuoret pelastettua. Ilpo Tolonen

Ilpo Tolonen odotti rantakivikossa sukeltajaa turvaköysi kädessään. Hän näki, kuinka tämä nousi pintaan ensimmäinen nuori mukanaan. Sitten tapahtui jotain odottamatonta.

– Hän toi ensimmäisen uhrin ylös, mutta ilmoitti ettei voinut jatkaa tehtävää. Hänen toinen räpylänsä oli jäänyt matkalle.

Tolonen määrättiin pukemaan sukellusvarusteet ja hyppäämään veteen. Hänen oli lähdettävä matkaan heikosti varustautuneena. Puhelin oli kiinni toisen sukeltajan varusteissa, vaihtoon ei ollut aikaa. Puukkoa ei löytynyt mistään.

Pahaenteinen kolaus

Tolonen sitoi sukeltajanlampun narunsilmukalla ranteeseensa ja meni veteen. Kädessään hänellä oli palonaru, jolla hän aikoi merkata reitin autolle – uhreja oli paljon, narun avulla autoa ei tarvitsisi etsiä aina uudestaan.

Hän tiesi, että ihminen voi selvitä ilman pysyviä aivovaurioita, vaikka olisi ollut lähes puolikin tuntia hukuksissa. Kylmä vesi jäähdyttää ihmisen nopeasti, syke hidastuu. Jos sydän lyö tarpeeksi hitaasti, vaikkapa kerran minuutissa, aivot eivät ehkä vaurioidu.

Hän oli itsekin nähnyt sellaisia tapauksia.

– Minä todella ajattelin, että saisin nuoret pelastettua.

Kylmä merivesi oli kirkasta. Tolonen katsoi lampulla auton sisään ja näki, että se oli täynnä ihmisiä. Kukaan heistä ei ollut enää tajuissaan.

Autossa oli kaksi ovea, molemmat kiinni. Tolonen olisi voinut avata toisen oven ja kiinnittää merkkausnarun sen ikkunankarmiin. Vaarana oli, että ovi ei olisi mennyt enää kiinni ja uhrit olisivat lähteneet kellumaan ulos autosta. Paras vaihtoehto oli kiinnittää naru auton takarenkaan akselin ympärille.

Tolonen meni mahalleen pohjamutaan ja työnsi palonarua renkaan toiselta puolelta samalla, kun otti toisella kädellä sitä vastaan.

Sitten kuului pahaenteinen kolaus.

– Ihmettelin, mitä tapahtui. Yritin vetää kättä pois ja huomasin, että ranteeseeni sidottu lamppu oli jäänyt kiinni auton kierrejousiin.

Käsi oli olkapäätä myöten jumissa syvällä auton alla. Tolonen ei pystynyt antamaan palonarun kautta mitään merkkiä ahdingostaan pinnalle. Naru oli hänen vyötärönsä ympärillä, joten jos joku olisi vetänyt kovaa, hänen olisi käynyt huonosti. Tolonen ei pystynyt edes katkaisemaan narua, koska puukkoa ei ollut.

– Ajattelin, että elämä loppui tähän. Ei ollut ketään, joka olisi voinut tulla pelastamaan minut ja autossa olleet nuoret.

Piti vain valita joku. Ilpo Tolonen

Tolonen painoi päänsä pohjamutaan ja keskittyi hengittämään. Piti rauhoittua ja yrittää ajatella järkevästi – niin pelastajasukeltajakurssilla oli opetettu. Jos käsi oli mennyt auton alle, sen pitäisi tulla poiskin sieltä.

– Aloin ihan hiljaa heilutella kättä siellä. Sitten kuului taas kolaus, ja käsi oli yhtäkkiä vapaa.

Tolonen avasi auton oven ja käänsi selkänsä nuoriin päin, etteivät he pääsisi kellumaan pois. Hän oli juuri sitomassa palonarua ikkunankarmiin, kun ylhäältä joku kokeili, onko naru kiinni.

– Naru katosi pimeyteen, ja minä kirosin ja huusin.

Neljä uhria, neljä ambulanssia

Piti kääntyä ympäri, ottaa lähin uhri syliin etupenkiltä ja työntää loput takaisin ja sulkea ovi. Nuorilla ei ollut turvavöitä. Seuraavalla sukelluksella Tolonen sai kiinnitettyä palonarun auton ikkunankarmiin niin, että ovi meni kiinni.

– Oli kamala tilanne, kun en voinut pelastaa kaikkia yhtä aikaa. Piti vain valita joku.

Aallonmurtajan penkalla oli neljä ambulanssia rivissä odottamassa, jokaiselle nuorelle oma. Kaikkien ovet olivat valmiiksi auki. Ambulanssit lähtivät sitä mukaa pois, kun Tolonen haki uhreja vedestä. Ajantaju katosi.

– Ambulansseista laskin, kuinka monta uhria vedessä vielä oli.

Viimeistä katsoin. Muistan hänen kasvonsa vieläkin. Ilpo Tolonen

Auto täyttyi mudalla sitä mukaa, kun Tolonen vei nuoria pinnalle. Lopulta hän joutui etenemään käsikopelolla etupenkkien yli takapenkille.

– En nähnyt enää mitään. Viimeinen nuori löytyi sulloutuneena takaikkunaan.

Tolonen yritti olla katsomatta nuorten kasvoja – piti keskittyä tehtävään. Se ei ollut helppoa.

– Viimeistä katsoin. Muistan hänen kasvonsa vieläkin.

Tolonen sukelsi vielä kerran. Hän halusi olla varma, ettei autossa ollut enempää ihmisiä.

Mutta auto oli tyhjä, ambulanssit aallonmurtajalta olivat kadonneet.

30 vuotta myöhemmin Ilpo Tolonen seisoo samalla aallonmurtajalla Kotkan Sapokassa ja katsoo merelle. Aallonmurtajan vierestä alkaa jää.

Takana kulkee tie, jolta nuorten auto suistui mereen. Viisi heistä kuoli. Tolonen ei vieläkään tiedä, olivatko he kuolleet jo autoon.

Muistot tulvivat mieleen.

– Olen käynyt täällä melkein joka vuosi. Mielessä ovat olleet nuoret uhrit ja se, kuinka suuri omaisten suru on ollut.

Onnettomuuspaikan kohdalla on nyt kaide. Vuonna 1987 sitä ei ollut.

– Kaide varmasti olisi hidastanut vauhtia. Auto tuli kuitenkin niin kovaa, että se olisi mennyt siitä läpi tai sinkoutunut yli.

Tolonen näyttää, missä kohtaa autosta pelastautuneen 22-vuotiaan naisen jalanjäljet kulkivat.

– Aallonmurtajan alkupäässä ne näkyivät selvästi, mutta kauempana kuivahtivat pois.

Kuin samaa tahtia toivon kanssa.

Pitkä matka puhelinkopille

Tolonen sai tietää vasta seuraavana päivänä, että autosta pois selvinneen nuoren naisen matka puhelinkopille oli ollut pitkä. Veden lämpötila oli lähellä nollaa, ja märkänä liikkuminen oli hidasta.

Matkaa rannasta puhelinkopille oli kilometri. Lehtitietojen mukaan aikaa auton uppoamisesta hälytyksen vastaanottamiseen oli kulunut lähes tunti.

Pelastustoimien aloittamista viivytti myös se, että viranomaiset eivät ensin voineet uskoa tapahtunutta todeksi.

Vasta rantaan jäätyneet jalanjäljet todistivat, että karmea onnettomuus todella oli tapahtunut.

– Tilanne olisi voinut olla erilainen, jos paikalle olisi saatu apua heti. Ja jos puhelinkioski vain olisi ollut lähempänä.

Tapauksesta ei enää löydy virallisia tutkintaraportteja.

Olisiko nykytekniikka pelastanut nuoret?

Jos samanlainen onnettomuus tapahtuisi nykypäivänä, nuorilla voisi olla huomattavasti paremmat mahdollisuudet selviytyä.

Selvästi suurin osa kaikista hätäpuheluista tulee nykyään kännyköistä. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan hengenpelastusmerkkihakemuksissa näkyy usein se, että kännykällä tai 112-sovelluksella on hälytetty ripeästi apua.

– Kännykät ovat nopeuttaneet avun saamista paikalle ja etenkin 112-sovelluksen avulla on pystytty paikantamaan ihmisiä aiempaa nopeammin, mikä on vesillä tärkeää, kertoo liiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.

Toisaalta kännykkä pelastaa vain, jos se on käyttökunnossa onnettomuuden sattuessa.

112-sovelluksen kehittäneestä Digiasta kerrotaan, että paikannuksen pitäisi toimia myös vesillä lähellä rantaa tai esimerkiksi heikoilla jäillä. Paikannuksen tarkkuuteen vaikuttaa se, ovatko puhelimen GPS-yhteydet päällä.

Älypuhelin tosin ei välttämättä toimi kovin hyvin kylmissä olosuhteissa, jos sitä yrittää näppäillä märin sormin.

– Kännykkä olisi syytä pitää vesitiiviisti pakattuna ja helposti saatavilla. Vesillä tai jäillä olisi hyvä olla mukana kaksikin puhelinta, joista toinen olisi vanhanmallinen näppäimistöllä varustettu kapula, sanoo Kristiina Heinonen.

112-sovellus pelasti metsästä

Paniikissa oleva ihminen ei välttämättä osaa kertoa sijaintiaan tai edes soittaa hätäpuhelua. Paikalle osuvien sivullisten rooli on valtava. 112-sovelluksesta oli apua maaliskuun alussa, kun hiihtämässä olleen miehen polvi meni sijoiltaan keskellä metsää. Mukana ollut sisko ei osannut kuvailla hätäkeskukselle, missä he olivat. Hän kertoo tapauksesta Facebookissa.

Sijainti tarkentui, kun paikalle sattunut sivullinen tajusi soittaa hätäkeskukseen uudestaan 112-sovellusta käyttäen. Ilman tätä avuntuloon olisi voinut mennä huomattavasti kauemmin aikaa. Ladatkaa kyseinen appi!

112-sovellus tuli käyttöön vuonna 2015, ja sen on ladannut yli 1,3 miljoonaa suomalaista. Hätäkeskuslaitoksen mukaan myös sairaalan ulkopuolinen ensihoito on nykyään huipputasoa, mikä parantaa uhrien selviämismahdollisuuksia.

30 vuotta sitten tilanne varsinkin pienemmissä sairaaloissa oli toinen.

Isänpäiväkortti

Ilpo Tolonen istui yksin Kotkan pelastuskeskuksen saunassa varhain isänpäivän aamuna vuonna 1987. Muut miehet olivat lähteneet Kotkan keskussairaalaan auttamaan lääkäreitä ja hoitajia uhrien elvyttämisessä, koska sairaalalla ei ollut riittävästi elvytysryhmiä sunnuntaiyönä.

Tolosen päässä myllersi.

– Ei sitä voinut käsittää, kuinka paljon uhreja lopulta oli. Itkin. Se oli kova paikka.

Kaikki viisi nuorta todettiin sairaalassa kuolleiksi. Myös ensimmäisenä vedestä nostettu nuori menehtyi. Ainoana eloonjäänyt nuori nainen ei juurikaan loukkaantunut, mutta jäi sairaalahoitoon shokkitilansa vuoksi.

Kotona nukkui oma 3-vuotias poika. Kuinka vähällä olikaan, että pojan tekemä isänpäiväkortti olisi jäänyt saamatta.

– Silloin ajattelin, että mitään tällaista ei saisi enää tapahtua.

Se oli jalo ajatus, mutta mahdoton. Tolosella oli jalat maassa ja hän tiesi, että onnettomuuksia sattuu päivittäin.

Ainut mahdollisuus oli tehdä kaikkensa sen eteen, että kuolonuhreja olisi mahdollisimman vähän. Ja on hän työssään todella onnistunutkin. Hänet valittiin viime vuoden lopussa Vuoden palomieheksi.

Jo seuraavana iltana nuorten ylös sukeltamisen jälkeen Tolonen meni töihin. Edellisen työvuoron loppumisesta oli kulunut vain kahdeksan tuntia.

Jutussa on käytetty lähteinä myös vuoden 1987 marras-joulukuussa ilmestyneitä sanomalehtiä Eteenpäin ja Etelä-Suomi.

Kun Marzia Caccioppolin poika Antonio syntyi vuonna 2006, perhe päätti muuttaa maalle. Heidän kotikaupungissaan Italian Napolissa oli melua ja saasteita, mutta maaseudulla lapsi voisi kasvaa terveemmässä ympäristössä, vanhemmat ajattelivat.

Uusi koti löytyi puolen tunnin päässä Napolista, paikkakunnalta, jonka nimi on Casalnuovo di Napoli. Antonio sai leikkiä rauhassa ja innostui kitaransoitosta.

Iltaisin kun Caccioppoli peitteli ainokaisensa nukkumaan, avoimesta ikkunasta kantautui huoneeseen outo haju. Hän uskoi, että viranomaiset tiedottaisivat kyllä, jos kyseessä olisi jotain poikkeuksellista.

Haju oli peräisin maan alle haudatuista myrkyistä. Myrkyistä, joiden olemassaolosta Italian viranomaiset tiesivät.

Tulen maa on mafian jätebisneksen ydinaluetta

Perheen uusi koti sijaitsi keskellä aluetta, joka nykyisin tunnetaan Italiassa nimellä Terra dei Fuochi, Tulen maa. Se on yli tuhannen neliökilometrin kokoinen alue Napolin lähiseudulla.

Sen maaperään Camorra-mafia on haudannut ympäristöjärjestö Legambienten arvioiden mukaan yli satatuhatta tonnia erittäin vaarallista myrkkyjätettä.

Kaiken kaikkiaan teollisuusjätteitä on haudattu alueelle kymmeniä miljoonia tonneja, Legambiente arvioi raportissaan “Ecomafia”, mutta kaikkia niistä ei luokitella erittäin vaarallisiksi.

Jätteitä tuodaan pääasiassa teollistuneesta Pohjois-Italiasta, mutta myös Italian ulkopuolelta, esimerkiksi Saksasta. Toiminta on luonnollisesti laitonta.

Yrityksille on kuitenkin edullisempaa antaa teollisuuden ongelmajätteet mafian hävitettäväksi kuin huolehtia niiden vastuullisesta jätehuollosta itse.

Jätteiden joukossa on Legambienten mukaan vaarallisia aineita, kuten teollisuuskemikaaleja, lietteitä, maaleja, asbestia, lyijyä ja bitumia, jonka polttamisen myötä ilmaan pääsee vaarallista dioksiinia.

Mafiapomot ovat Italian viranomaisten kuulusteluissa myöntäneet, että toiminta tapahtuu usein paikallisten poliisien ja poliitikkojen suostumuksella.

Italian valtio salasi tiedot myrkkyjätteistä – “Miksei meille kerrottu?”

Jätebisnes on merkittävä osa ympäristörikostoimintaa, jolla mafia tienasi Legambienten mukaan 13 miljardia euroa vuonna 2016. Vuotta aiemmin summa oli 19 miljardia euroa. Luku vastaa yli kolmasosaa Suomen valtion budjetista.

Toiminnan laajuus paljastui Italian viranomaisille vuonna 1997, kun yksi Casalesi-klaanin päälliköistä, mies nimeltä Carmine Schiavone, kertoi asiasta poliisin kuulusteluissa.

Italian valtio päätti kuitenkin pitää tiedot salaisina.

Kuulustelupöytäkirjojen salaisena pitäminen kumottiin lokakuussa 2013, ja mafian myrkkyjätetoiminta nousi kaikkien tietoisuuteen.

Caccioppolin perheelle tämä tuli liian myöhään. Paljastusten jälkeen Marzia Caccioppoli tiesi, mistä Antonion makuuhuoneeseen tullut outo haju oli peräisin.

Enää sillä ei ollut väliä.

Antonio oli vuotta aiemmin sairastunut nopeasti leviävään aivokasvaimeen, glioblastoomaan. Poika kuoli kesäkuussa 2013. Hän oli kuollessaan yhdeksänvuotias.

– Olen todella vihainen Italian valtiolle! Miksei meille alueen asukkaille kerrottu mitään näistä myrkyistä, vaikka asia oli viranomaisten tiedossa? Caccioppoli manaa kotonaan Napolissa.

Hänen mukaansa Antoniota hoitaneet lääkärit ihmettelivät kaikki, miten näin nuori poika voi sairastua aivokasvaimeen, jota yleensä tavataan 50–55-vuotiailla.

– Lääkärit epäilivät kasvaimen johtuneen altistumisesta ympäristömyrkyille, Caccioppoli sanoo.

Perhelääkäri näkee työssään myrkkyjen vaikutuksen väestöön

Luigi Costanzo toimii perhelääkärinä Frattamaggioren pikkukaupungissa myrkkyjätealueen ytimessä. Hän näkee työssään päivittäin, miten ihmiset oireilevat.

– Jätteet aiheuttavat allergioita, kroonisia hengitystievaivoja, alhaista hedelmällisyyttä sekä erilaisia erittäin nopeasti eteneviä syöpiä, hän sanoo.

Costanzo muistuttaa, että olemme sitä, mitä syömme.

Campanian alue, missä Terra dei Fuochi sijaitsee, on yksi Italian tärkeimmistä viljelyalueista. Siellä tuotetaan muun muassa maailmankuulua puhvelinmaidosta tehtyä mozzarella-juustoa.

Monien jätekaatopaikkojen vieressä viljellään maata ja kasvatetaan hedelmiä, kuten persikkaa.

– Kun maaperä on täynnä myrkkyjä, kulkeutuvat ne myös elimistöömme. Kun myrkkyjätteitä poltetaan, hengitysilmaan leviää myrkyllistä dioksiinia, Costanzo sanoo.

Hän kertoo tapaavansa syöpäpotilaita viikoittain. Usein sairastuneet ovat lapsia ja nuoria, jotka sairastuvat sellaisiin syöpiin, joihin yleensä sairastuvat vain aikuiset.

Näin kävi siis myös Antonio Caccioppolin tapauksessa. Hänen äitinsä Marzia Caccioppoli tuntee monta muuta äitiä, joiden lapset ovat kuolleet aikuisten syöpiin.

Äidit ovat perustaneet kansalaisjärjestön nimeltä “Noi genitori di tutti”. Suomeksi se tarkoittaa “meitä, jotka olemme kaikkien vanhempia”.

– Ilmoitamme viranomaisille ympäristörikoksista. Ja autamme muita äitejä, joiden lapset ovat kuolleet. Työ on vaikeaa, koska taistelemme myös omia muistojamme ja tuskaamme vastaan, Marzia Caccioppoli kertoo.

Italian syöpätilastoissa on parantamisen varaa – “Meitä lääkäreitä ei kuunnella”

Italian terveysministeriön alaisen Istituto Superiore di Sanità -tutkimuslaitoksen teettämä laaja niin sanottu Sentieri-tutkimus osoittaa, että Terra dei Fuochin alueella esiintyy selvästi enemmän syöpiä kuin muilla vastaavilla alueilla Italiassa.

Se myös vahvistaa lasten ja nuorten syöpätapauksien korkean määrän, johon perhelääkäri Luigi Costanzo viittaa. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi alle vuoden ikäisten lasten keskushermostokasvaimet ovat kaksinkertaistuneet alueella vuosina 1996–2010.

Tutkimuksen mukaan yksi syy tähän ovat alueen myrkkyjätteet.

Vuonna 2017 julkaistu Italian syöpärekisteri “Registo tumori” väittää kuitenkin muuta. Sen mukaan lasten syöpämäärät eivät poikkea merkittävästi muusta Italiasta.

Luigi Costanzon mukaan syöpärekisterin luvut eivät ole luotettavia. Ensinnäkin, hän muistuttaa, syöpätilastot kattavat vain 51 prosenttia koko Italiasta. Kansallisen tason vertailut ovat siis turhia.

– Olemme tarjonneet omia tilastojamme syöpärekisterille, mutta ne eivät ole kelvanneet. He hyväksyvät vain sairaaloiden tilastoja, Costanzo harmittelee ja muistuttaa, että juuri perhelääkärit tekevät työtä tavallisen kansan parissa ja tuntevat oman alueensa terveystilanteen.

Vierailu myrkkyjätepaikalla päättyi huonoon vointiin ja mafian koirien hyökkäykseen

Tapaan Orta di Atellan kylässä ympäristöaktivisti Enzo Tostin. Hän on luvannut viedä minut tutustumaan paikkoihin, jonne myrkkyjätteitä on haudattu.

Tosti johtaa 30 ruohonjuuritason ympäristöjärjestön verkostoa nimeltä “Rete di cittadinanza e comunità”. Järjestö kartoittaa myrkkyjätepaikkoja ja tekee niistä ilmoituksia viranomaisille.

– Ei meitä kuunnella. Monet näistä paikoista ovat olleet olemassa 10–15 vuotta ja olemme valittaneet niistä pitkään. Mitään ei tapahdu, Tosti valittaa.

Saavumme ensimmäiseen kohteeseen. Pysäköimme auton korkean mäen viereen keskelle viljapeltoa, mutta jätteitä ei näy missään. Kävelemme Tostin kanssa mäen huipulle. Kenties sieltä jätteet alkavat näkyä, mietin.

Tien vieressä on vähän yhdyskuntajätettä, mutta tässäkö on kaikki?

– Seisot jätteiden päällä. Koko tämä mäki on vuosien saatossa muodostunut jätteistä, joiden päälle on vähitellen kasvanut ruohoa, Tosti paljastaa.

Pellon toisella laidalla joukko tuimakatseisia miehiä tarkkailee meidän liikkeitämme. Heidän vihainen koiransa alkaa juosta kohti meitä. On aika poistua, Tosti sanoo.

Viimeinen kohteemme on pysäyttävin. Se on pieni kumpu keskellä peltoa. Kun lähestymme kumpua, huomaan, että se on eristetty aidalla, jossa lukee “vaarallista”.

Tosti pyytää minua katsomaan tarkkaan maanpintaa kummun päällä. Huomaan, että maasta nousee höyryä.

– Tuon kummun alla on kuoppa, jonne on ajettu kokonainen rekka täynnä myrkkyjä. Nuo kaasut ovat myrkyllisiä, Tosti väittää.

Tämä on Camorra-mafialle hyvin yleinen tapa haudata myrkkyjätteitä. Koska ne tuodaan rekkalastissa Pohjois-Italiasta ja muualta Euroopasta, on nopeinta vain ajaa rekka kuoppaan ja haudata se sinne. Kaivinkoneet ja nostokurjet herättäisivät liikaa huomiota ja veisivät turhaa aikaa.

Muutaman minuutin jälkeen alan voida huonosti. Kun kävelemme pois paikalta, huomaamme koiralauman lähestyvän meitä. Koirat haukkuvat ja näyttävät hampaitaan.

Tostin mukaan mafia jättää usein vahtikoiria myrkkyjätepaikkojen läheisyyteen pitääkseen urkkijat loitolla.

“Miksi ette vain soita poliisia?”

Miten mafialla voi olla niin paljon valtaa sivistyneessä länsimaassa? Ihmettelen Tostille, miksei poliisi vain puutu asiaan.

– Huomaan, että olet Suomesta, Tosti nauraa.

Hänen mukaansa mafian valta ulottuu kaikkialle, myös viranomaisiin ja politiikan huipulle. Poliisi on osa ongelmaa.

Italian viranomaiset vaikuttavat voimattomilta mafian vallan edessä, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteivät ne olisi tehneet mitään myrkkyjätekriisin eteen.

Maaperän myrkkypitoisuuksia on tutkittu, myrkyllisimpiä paikkoja eristetty ja esimerkiksi maanviljely kielletty yhteensä 20 neliökilometrin alueella.

Myrkkyjätealue on kuitenkin viranomaisten itsensä mukaan yli 1000 neliökilometrin kokoinen.

Euroopan unioni on sakottanut Italiaa useita kertoja siitä, ettei se tee tarpeeksi myrkkyjäteongelman ratkaisemiseksi.

Myös Marzia Caccioppoli uskoo, että ongelma ratkeaa vain, jos koko Eurooppa saadaan mukaan.

– Kävimme muiden äitien kanssa puhumassa asiasta Euroopan parlamentissa. Vetosimme parlamentaarikkoihin, jotta he painostaisivat Italiaa, hän kertoo.

Äidin suru ei lopu

Marzia Cacciopolin elämä ei koskaan enää palaa entiselleen. Hän kyynelehtii näyttäessään minulle poikansa kuvaa ja esitellessään tämän kitaroita.

Hän ei haluaa enää lapsia. Oman pojan kuolema oli liikaa.

– Suruni vain kasvaa. Lapsen kuolema ei ole luonnollinen asia, siitä ei voi päästä yli, Caccioppoli sanoo.

Myös hänen sosiaalinen elämänsä on kärsinyt. Antonion ollessa vielä elossa Marzia Caccioppoli vietti paljon aikaa pojan kavereiden vanhempien kanssa. Nyt hän ei enää pysty tapaamaan heitä.

Caccioppolin mies ei pysty edes puhumaan Antonion kuolemasta eikä tapaamaan muita lapsensa menettäneitä.

– Mieheni ja minun välille on kasvanut syvä kuilu. Usein istumme vain kotona ja katsomme televisiota, hän kertoo.

Lumen alta paljastuu keväisin suuri määrä roskaa. Mikäli tuote on eloperäinen, ei se tuota suuremmin ongelmaa.

– Pahvimukit, jotka ovat usein selluloosasta tehtyjä, hajoavat kesän kuluessa täällä kylmässä Pohjolassakin vallan hyvin. Ei niistä suurempaa haittaa ole. Mutta heti kun niihin tulee mukaan metallia, niin tilanne on toinen, kertoo Helsingin yliopiston professori ja maaperätutkija Heikki Setälä.

Setälän mukaan esimerkiksi virvoitusjuomatölkkien ja suklaalevyjen folioiden kohdalla puhutaan jopa satojen vuosien maatumisajoista. Lasi ei käytännössä hajoa ollenkaan, ja rikkinäinen lasi voi luonnossa luonnossa vaarallista ihmisten lisäksi myös eläimille.

Tuotteiden hajoamiseen vaikuttaa suuresti lämpötila ja kosteus. Tällöin hajottajaeliöt, kuten sienet, bakteerit ja maaperäeläimet ryhtyvät aktiivisesti käyttämään ravinnokseen eloperäisiä aineksia.

– Mitä kosteampaa maaperässä on - kunhan nyt ei aivan litimärkää - ja mitä lämpimämpää on, niin sitä nopeammin aineet hajoavat, Setälä kertoo.

Muovi suuri ongelma

Paljon huomiota viime viikolla sai Tyynenmeren jätepyörre – roskalautta, jonka kerrotaan olevan jopa kolme kertaa Ranskan kokoinen. Arvioiden mukaan joka vuosi päätyy meriin 1,15 - 2,51 miljoonaa tonnia muoviroskaa.

Muoviroskan kerrotaan aiheuttavan 13 miljardin dollarin vahingot joka vuosi kalastukselle, merenkululle ja turismille. Kun muovi päätyy merten ravintoketjuun, ennen pitkää sen ainesosat voivat saastuttaa myös ihmisen ravintoketjun ja kertyä ihmisiin.

– Eivät ne hajoa siellä merivedessä lähestulkoon koskaan, ainakin kestää satoja, jopa tuhansia vuosia. Samalla tavalla muovit ovat hyvin huonosti hajoavia maaperässä. Itselläni on omakohtainen kokemus siitä, että kesähuvilaremontin yhteydessä havaitut muovilusikat ja haarukat olivat 35 vuoden jälkeen koskemattoman näköisiä. Pussin tekstiosasta en enää saanut selvää, mutta kyllä sen lähes 40 vuoden maassaolon jälkeen hyvin vähän oli mitään radikaalia muutosta tapahtunut, Setälä kertoo.

Mikromuoveilla on ikuinen vaikutusaika ihmisiin, eläimiin ja luontoon. Tutkijat ovat löytäneet pienen pieneksi jauhautunutta mikromuovia yli kahdestasadasta eläinlajista. Muovia on niin simpukoissa, kaloissa, hunajassa kuin merisuolassakin. Jo ennen hajoamistakin eri tuotteet voivat haitata eliöstöä.

Koiran uloste vs. muovi ja lasi?

Maatumista pystyttäisiin tutkimaan hyvinkin tarkasti, mutta Setälä myöntää, että hyvää tieteellistä tutkimusta ihmisten heitteille jättämistä tavaroista löytyy hyvin vähän.

– Ihan kattavaa ympäristötutkimusta niistä ei ole, että kuinka nopeasti esimerkiksi muovilusikka maatuu, mutta vertaamalla sitten muihin vastaavantyyppisiin aineisiin osaamme esittää aika hyvät arviot.

Keväisin keskustelun kohteeksi nousevat usein lumen alta paljastuvat koirien ulosteet. Pitäisikö enemmän suunnata huomiota muihin roskiin?

– Koirien ulosteet huomataan, koska ne alkavat ilmojen lämmetessä tuoksua, mutta jos nyt kesäkuussa yrittää sitä kasaa löytää nurmikolta, niin kyllä se on mikrobien suihin jo hävinnyt. Kahvikupit ja hampurilaispakkaukset jos oikein kaivaa maaperään, niin kyllä nekin siellä parissa kuukaudessa hajoavat. Maanpinnalla, jossa kuitenkin on kuivaa, voi hampurilaiskääreitä löytää vuodenkin päästä ja monenkin vuoden päästä, mikäli ne eivät ole – syystä tai toisesta – syvemmälle maaperään joutuneet, Setälä kertoo.

Osaatko sinä arvioida, kuinka kauan tupakantumppi tai muovipullo säilyvät luonnossa? Kokeile Ylen maatumistestiä!

Itä-Helsinkiläinen lähiö heräilee aurinkoiseen pakkasaamuun, kun kävelen Leon kanssa hänen entisen kotitalonsa eteen. Linnut laulavat jo kevättä, ja lastentarharyhmä marssii parijonossa kohti puistoa. Vähän päälle 20-vuotias Leo voisi hyvin olla olemuksensa puolesta vaikkapa ohi kävelleen lastentarharyhmän opettaja. Hän on pitkä, sopusuhtainen ja terveen näköinen.

Leon fiilikset ovat kuitenkin ankeat.

– Minä en ole ollut ikinä niin lähellä kuolemaa kuin täällä. Ihan kuin Reindeerspotting-leffassa, jossa päähenkilö kaivaa vanhoja, likaisia neuloja roskiksesta saadakseen uuden annoksen. Siihen minä palaan usein mielessäni. Haluanko palata siihen elämään? En kyllä halua.

Mielikuva miehestä muuttuu, kun hän alkaa kertoa tarinaansa. On kuin hän puhuisi jostain toisesta ihmisestä. Leon ääni vaihtuu ensin iloisesta varovaiseksi, sitten reippaasta hieman surulliseksi. Arka katse väistää alaviistoon, kun hän muistelee, miltä tuntuu olla huumepsykoosissa ja juosta kauhuissaan pitkin öisiä Helsingin katuja.

– Ostin vähän amfetamiinia, joka oli hyvin vahvaa. Aloin kuulla ääniä. Luulin jossain vaiheessa, että minun ullakollani on joku moottoripyöräjengi, joka on tappanut jonkun mummon ja vienyt sen veriset vaatteet minun häkkivarastooni.

Tuolla kertaa Leo oli onnekas. Hänen psykoottinen karkumatkansa loppui samalla kuin huumeen vaikutus, noin vuorokaudessa. Kaikille hänen tutuilleen ei ole käynyt yhtä hyvin.

–Yksi kaveri kuoli yliannostukseen. En tiedä, oliko se tahallista vai ei. Toinen tuttu kuoli omaan oksennukseensa nukkuessaan. Monet kaverini eivät ole selvinneet, kun ovat kerran menneet psykoosiin. Se on laukaissut piilevän alttiuden kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle tai skitsofrenialle.

Reseptilääkkeitä suoneen

Päihtymistarkoitukseen Leolle kävi mikä vain. Jopa tupakoinnin lopettamislääke.

– Sitä sai todella helposti reseptillä. Se on bupropionia, joka on amfetamiinin johdannainen. Se toimii tosi kovaa, kun sitä käyttää suonensisäisesti. Siitäkin menin psykoosiin. Miten voi edes päästää markkinoille amfetamiinijohdannaisia tupakoinnin lopettamiseen?

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:n mukaan riippuvuutta aiheuttavia aineita voi vertailla monella eri tavalla. Yksi on riippuvuuspotentiaali, jossa otetaan huomioon riippuvuuden lisäksi vieroitusoireet, sietokyvyn kasvu, päihdyttävyys ja aineen tuoma positiivinen tai negatiivinen vahvistus. Tällä tavoin vertailtaessa alkoholi on isoin ongelma, jonka jälkeen tulee nikotiini ja kokaiini tasapisteillä.

Toisessa vertailumuodossa otetaan mukaan aineiden aiheuttamat haitat käyttäjälle, jolloin kokaiini nousee kärkeen. Leo kokeili kokaiinia ensimmäisen kerran 17-vuotiaana.

Harva kannabista käyttänyt siirtyy heroiiniin. Merkittävämpi tekijä on se, millaisissa porukoissa henkilö liikkuu. THL:n utkimusprofessori Pekka Hakkaraisen mukaan riski siirtyä vahvempiin aineisiin on suurimmillaan porukoissa, joissa käytetään useita eri aineita.

- Nähdäkseni keskimääräistä suurempi riski päätyä kovien huumeiden käyttäjäksi on niillä, jotka aloittavat alkoholin käytön poikkeuksellisen varhaisessa iässä, kertoo Hakkarainen.

Miksi juuri hän?

Leon mielestä olisi tärkeää ymmärtää, että huumeidenkäyttäjäksi voi päätyä kuka tahansa.

- Ei se ole aina se huonoista lähtökohdista oleva, jonka vanhemmat ovat alkoholisteja.

Leo on monilapsisen perheen nuorin. Hän ei osaa sanoa, miksi juuri hän päätyi sisaruksista huumeidenkäyttäjäksi. Lukioon hän ei olisi halunnut mennä.

- Ensimmäinen vuosi lukiossa meni aivan penkin alle. Sen jälkeen lähdin vaihto-oppilaaksi, missä sitten tarjottiin kovia huumeita.

Vanhempiaan Leo ei kuitenkaan syytä.

- Minäkin olen syyttänyt vanhempiani ja he minua. Huumeidenkäyttäjät ja kaikki addiktit ovat todella kovia etsimään syitä kaikista muista paitsi itsestään. Aina löytää jonkun tekosyyn käyttämiselle.

Huumediilerit tienaavat usein huijaamalla

Leo kertoo törmänneensä usein tilanteisiin, joissa on myyty huumeina jotain väärennöstä. Esimerkiksi kaupasta saatavia ravintolisiä on hänen mukaan Helsingissä myyty hevosten nukutuslääke ketamiinina, jota käytetään myös huumeena.

Rahaa aineisiin saattoi Leon mukaan pahimmillaan kulua melkein tuhat euroa viikonlopun aikana.

Tämän takia esimerkiksi polkupyörä- ja kännykkävarkaudet ovat yleisiä. Leo arvelee, että iso osa nettikirpputorien tavarasta on varastettua. Hän varoittaa myös luottokorteista, joista pystyy siirtämään rahaa esimerkiksi ulkomaisille nettipokerisivustoille, tai lähimaksulla toimivista pankkikorteista.

– Kerran löysimme lompakon, jossa oli pari luottokorttia, joissa oli lähimaksu. Me menimme heti baariin juhlimaan ja höyläämään ne tyhjäksi.

Huonoa omaatuntoa huijaamisesta aineiden käyttäjät eivät Leon mukaan juurikaan tunne, koska huumeiden vaikutuksen alaisena arvot kääntyvät päälaelleen. Hän kertoo myös kuinka voi kokea ”sairasta onnistumisen tunnetta”, jos onnistuu tienaamaan huijauksella rahaa.

– Käyttävien kavereiden kanssa sitten leijutaan niillä saavutuksilla.

Melkein joka seitsemäs suomalainen on kokeillut jotain laitonta huumetta ainakin kerran elämässään

Vuonna 2014 tehdyn väestökyselyn mukaan lähes 800 000 suomalaista oli kokeillut laitonta huumetta ainakin kerran elämänsä aikana. Heistä noin 90 000 viimeisimmän kuukauden aikana.

THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkaraisen arvion mukaan suurimmalta osalta näissä luvuissa on kysymys kannabiksen käytöstä ja satunnaisesta käytöstä.

- Amfetamiinien ja opioidien ongelmakäyttäjien määräksi arvioitiin vuonna 2012 noin 18 000 - 30 000. Viime vuosina käyttäjämäärät ovat olleet kasvussa.

Pussi aina tyhjäksi

Armeijaan Leo meni normaalisti. Siellä hän ehti olla kaksi viikkoa ennen kuin alokkaat pääsivät ensimmäiselle lomalle. Vapaalle päästyään hän onnistui saamaan hieman rahaa.

– Lähdimme juhlimaan. Seuraavat muistikuvat ovat siitä, kun heräsin takaisin siellä armeijassa. Lensin samana päivänä sieltä pihalle, koska olin niin päihtynyt.

Armeijan lisäksi moni koulu jäi kesken, kun viikonlopun jälkeen huumeidenkäyttöä ei pystynyt lopettamaan eikä maanantaina päässyt tunneille.

Leon arkirytmiä säänteli pitkälti amfetamiini. Tämä saattoi tarkoittaa jopa lähes viikon mittaista valvomista.

– Jos minulla on ollut pussi amfetamiinia, en ole ikinä pystynyt lopettamaan ennen kuin pussi on ollut loppu. Se on vaan niin koukuttavaa tavaraa. Sitten sitä nukkuu 24 tuntia ja herää ilman rahaa. Sitten miettii, mistä saisi lisää huumeita.

THL:n asiantuntijat ovat esittäneet huumeidenkäytön rangaistavuudesta luopumista

THL:n Päihteet ja riippuvuudet -ryhmän kehittämispäälikkö Tuukka Tammi ja tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen ovat esittäneet, että huumepolitiikan toimintatapoja tulisi arvioida Suomessa uudelleen. Heidän mukaansa huumeiden käyttöön tulisi puuttua sosiaali- ja terveydenhuollon keinoin eikä rikoslailla ja rangaistuksilla. Muutos ehkäisisi rekisterimerkinnöistä aiheutuvaa syrjäytymisriskiä ja vähentäisi huumeiden käytöstä johtuvia haittoja rohkaisemalla ihmisiä hoitoon. (Lähde: https://blogi.thl.fi/huumeiden-kayton-rangaistavuudesta-tulisi-luopua/)

- Se myös vastaisi nuorten aikuisten oikeustajua paremmin kuin nykyinen käytäntö, Hakkarainen täsmentää.

Käytön rangaistavuuden poistaminen rikoslaista ei Hakkaraisen mukaan välttämättä tarvitsisi merkitä sitä, että käyttö olisi sen jälkeen sallittua. Esimerkiksi Portugalissa, jossa huumeidenkäyttö dekriminalisoitiin vuonna 2001, käyttö on edelleen kiellettyä, mutta siihen ei puututa rikoslain vaan ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toimin.

- Portugalissa huumekuolemat ja tartuntataudit vähentyivät dekriminalisoinnin seurauksena merkittävästi, huumekuolemat 40:stä 5,8:aan miljoonaa asukasta kohden. Suomessa tämä indeksiluku vuonna 2015 oli 43,1.

”Haluanko mä oikeasti tätä mun elämältä?”

Leoa oli vuosien saatossa moneen kertaan ohjattu ja pakotettu erilaisiin katkaisuhoitoihin. Hän ei kuitenkaan ollut halukas itse lopettamaan aineiden käyttöä, joten hoidot epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen.

Ratkaisevaksi käänteeksi, jolloin hän alkoi itse ensimmäistä kertaa haluamaan irti aineista, muodostui aika, jolloin hän oli yhdessä erään naisen kanssa. Nainen käytti subutexia, ja hänen seurassaan Leo koukuttui itse uudestaan subutexiin. Nainen oli Leon mukaan narsistinen ja vaati hirveästi huomiota, huusi ja kiusasi kaikkia ympärillään.

–Olin lähdössä naisen luota kotiin, mutta hän ei päästänyt minua lähtemään vaan piilotti kenkäni. Minulla meni hermo ja kävelin kaatosateessa 10 kilometriä sukkasillaan kotiin. Mietin siinä matkalla, haluanko oikeasti tätä elämältäni. Ensimmäistä kertaa laskin päiviä, että pääsen hoitoon, enkä päiviä, että pääsen pois hoidosta.

Halu ja himo ovat kaksi täysin eri asiaa

Huumeiden käyttäjä ei pysty Leon mukaan ajattelemaan asioita järjellä. Aineet menevät kaiken muun, kuten työn, perheen ja koulun edelle. Hänen mukaansa huumeidenkäyttäjän ongelma on se, että vaikka haluaisi lopettaa ja elää kunnolla, niin himo huumeisiin voittaa.

– Siinä vaiheessa, kun haluaa tosissaan lopettaa, pitäisi antaa luottamusta takaisin pikku hiljaa. On todella tärkeä kokea, että on vielä joku arvo.

Leo tietää kokemuksesta, miten vaikeaa huumeista on päästä eroon, mutta sanoo ymmärtävänsä myös niitä vanhempia, jotka eivät enää jaksa uskoa lapsiinsa, jotka ovat monta kertaa hoidon jälkeen taas retkahtaneet.

Hän kertoo kuulleensa jostain, että huumeidenkäyttäjien eliniänodote olisi vain vähän päälle 40 vuotta. Itse nyt parikymppisenä hän toivoo voivansa jo jäädä pois rikollisesta elämästä. Viiden kuukauden kuivilla olon jälkeen Leo uskaltaa varovaisesti myös unelmoida tulevaisuudesta.

Haastattelun lopussa hän kuiskaa hiljaa.

– Ehdottomasti haluaisin tehdä töitä huumeiden käyttäjien parissa. Haluaisin kouluttautua johonkin hyvään työhön ja saada perheen. Ja elää vanhaksi ja onnelliseksi.

Sen sanottuaan hän nostaa päätään ja katsoo varovasti taas silmiin.

Leon nimi on muutettu.

Lue myös:

Myös ruuhka-Suomen ulkopuolella eletään karua huumearkea – Vilma Valleniuksen tarina on niin synkkä, että sitä ei tahdota uskoa

Kolmikymppinen Jonna on huumeiden viihdekäyttäjä, joka toivoo huumeiden laillistamista – Asiantuntijan mielestä "viihdekäyttö" on liian myönteinen käsite

Patotutkinta lähti Alavudella liikkeelle, kun kaupungin ympäristölautakunta teki tutkintapyynnön Kaidesjärven Luusuassa sijainneen padon purkamisesta.

– Paikalla on ollut rannanomistajien yhteisellä suostumuksella vuonna 2002 rakennettu pato. Padon rakentamiselle ei ole haettu vesilain mukaista lupaa, mutta sen purkamiseksi on haettu lupaa aluehallintovirastosta. AVI ei purkulupaa myöntänyt, Pohjanmaan poliisilaitokselta selvitetään. Pato on purettu ilmeisesti 2017 joulukuussa.

Aluehallintovirasto on poliisin mukaan velvoittanut rantakiinteistöjen omistajat hakemaan padolle vesilain mukaisen luvan määräajassa. Asian tutkinta on kesken Vaasan hallinto-oikeudessa. Tutkintanimikkeenä on vesilain rikkominen.

Mitä on tapahtunut? Mikähän on muuttunut? Olen miettinyt tätä pääni puhki, mutta en keksi vastausta. Miksi minulla ei enää ole hauskaa?

Onkohan niin, että jokaiselle tulee elämässään vastaan raja, jonka jälkeen ei enää ole hauskaa? Vai onko tämä epänormaalia? Menetänkö jotain tärkeää, kun minulla ei ole hauskaa? Pitäisikö minun vastustaa tätä asiantilaa kaikin voimin ja koettaa palauttaa hauskuus elämääni? Vai voiko olla vaikka ei olekaan hauskaa? Tarkoitan, onko terveydelle vahingollista, jos ei ole hauskaa?

Entä olikohan isovanhemmillani hauskaa kun he olivat lapsia? Entäpä heidän vanhemmillaan tai ensimmäisillä suomalaisilla tai Homo erectuksella? Ajattelivatko he, että jos heillä ei ole hauskaa, jotakin pitäisi tehdä?

Oliko suomalaisilla parisataa vuotta sitten edes sanaa hauskalle? Hauska on samaa juurta kuin haaskata ja se tarkoitti tuhlaamista. Hupa on hieman samanlainen, koska jos ruoka oli hupaa, se hupeni nopeasti. Kuulostaako tuhlaaminen sitten hauskalta? Jos heität kakun jonkun naamaan, se on kyllä tuhlaamista mutta onko se hauskaa.

Englanninkielen fun tulee sanasta, joka on tarkoittanut jonkinlaista petkuttamista. Se saattaakin tavoittaa jotain haaskaamista oleellisempaa hauskan olemuksesta. Kuinkahan useasti nimittäin tulee puijattua, että on hauskaa, vaikka ei olekaan?

Oliko minulla sitten oikeasti hauskaa, jos se ei onnistunut ilman alkoholia?

On tietysti ollut aika, jolloin minulla oli hauskaa. Silloin kriteerini sille, vaivauduinko joihinkin juhliin tai tilaisuuksiin oli se, oliko odotettavissa hauskaa. Jos ei ollut, miksi mennä. Ystävien mielestä minäkin olin tuolloin aika hauska. Mutta kun nyt muistelen noita aikoja, hauskanpitoon kuului lähes aina alkoholi. Oliko minulla sitten oikeasti hauskaa, jos se ei onnistunut ilman alkoholia?

Pitäisikö sitten olla huolissaan, kun ei ole hauskaa? Ystävät ovat huomautelleet, että yksi masennuksen kriteeri on, että ei saa nautintoa asioista, joista ennen sai. Ehkä minulla on masennus? Mutta en minä tunne olevani masentunut. Saanhan minä nautintoa monista asioista. Nautin esimerkiksi siitä, jos saan olla yksin omien ajatusteni kanssa. Tykkään tassutella tihkusateessa ja hiljaisilla rannoilla ja sienimetsässä. En kuvailisi sitä hauskaksi, vaan pikemminkin melankoliseksi, mutta kai se on okei.

Hauskanpidossa, ja siinä pakossa, millä sitä viedään joka paikkaan, on jotakin rituaalinomaista.

Sosiologit ovat toivottasti selvittäneet, millä tavalla vaatimus hauskasta on valloittanut maailman. Sehän löytyy nykyään kaikenlaisilta alueilta, joissa sitä ei ollut ennen. Koulutuksen pitää olla hauskaa, muuten lapset ja nuoret eivät motivoidu. Työpaikoilla pitää olla hauskaa, muuten tuottavuus laskee. Onkohan asepalveluskin nykyään hauskaa – hmm…mikäs olikaan se juttu prinssi Harrysta, joka vertasi sotaa pleikkarilla pelaamiseen. Vain köyhyys ja syöpä eivät ole hauskaa – vielä.

Ethän nyt kuitenkaan ajattele, että minulla olisi mitään sinun ilonpitoasi vastaan. Ei suinkaan. Jos on hauskaa, pidä hauskaa, kaikin mokomin. Sen sijaan koetan sanoa, että kun on päässyt – tai joutunut – tämän rajan yli, hauskanpito näyttää täysin erilaiselta. On kuin olisi tullut vieraaseen kulttuuriin, jonka tapoja ei tunne. Hauskanpidossa, ja siinä pakossa, millä sitä viedään joka paikkaan, on jotakin rituaalinomaista.

Kulttuurista puheen ollen luin aikoinani Neal Gablerin kirjan Life: The Movie. Siinä hän kertoo, miten massamedia Amerikassa muunsi elämän viihteeksi ja kun ihmiset tottuivat siihen, he alkoivat luulla viihdettä elämäksi. Kun viihde ja elämä sekoittuivat tällä tavalla, viihtymisestä tuli kaiken tarkoitus. Kun luin kirjan ensimmäisen kerran, ajattelin, että ei kai nyt sentään. Se oli kuitenkin silloin, kun minulla vielä oli hauskaa. Nyt olen sitä mieltä että Gabler osuu oikeaan.

Gablerin nerokkain keksintö on termi nimeltä ”lifie” (ei sukua selfielle, kirja on vuodelta 1998). Se tarkoittaa fiktionalisoituja elämänpätkiä; tarinoita, jotka alkavat tosielämässä – kuten Bill Clintonin seksiskandaali – mutta jotka saavat mediassa oman elämänsä, ja jotka muuttuvat sen käsittelyssä enemmän tosiksi kuin elämä itse. Ne ovat nämä lifiet, joita me janoamme. Lifiet ovat parempia kuin elämä. Ne ovat aidompia kuin elämä. Ne ovat enemmän tosia kuin elämä. Elämä on vain raaka-aine, josta lifiet haetaan, mutta lifiet voittavat elämän kaikin tavoin.

Kun viihdettä ei erota elämästä eikä elämää viihteestä, jonkinlainen viihtymisen pakko tai vaade nousee esiin vähän kuin itsestäänselvyytenä.

On hauskempi esittää elämää kuin elää sen tylsää ja harmaata eksistenssiä.

Tämä elämän ja viihteen sekoittuminen tuntuu minusta parhaalta selitykseltä sille, miksi pitää olla hauskaa. Kun viihdettä ei erota elämästä eikä elämää viihteestä, jonkinlainen viihtymisen pakko tai vaade nousee esiin vähän kuin itsestäänselvyytenä.

Mutta palataanpa alkuun. Mitä on tapahtunut? Mitäköhän on muuttunut? Miksi minulla ei enää ole hauskaa? Ehkä maailma on muuttunut, ja minulla on sopeutumisvaikeuksia. Ehkä minä olen muuttunut; saanut vain kerta kaikkiaan tarpeekseni tästä lifiein, vaikutelmien ja esittämisen maailmasta.

Huomaan, että kun nyt lähestyn viittäkymppiä, minua kiinnostavat syklit, joita en ennen tullut ajatelleeksi: Vuorten rapautuminen. Suomännyn kitulias kasvu. Syklit, joita ihmismieli ei voi käsittää. Kevät tuntuu näiden rinnalla aivan liian nopealta ja riehakkaalta.

Minua kiehtoo se ajatus, että tämän lyhyen elämäni aikana jollakin hehtaarilla, vaikkapa sillä Ilkka Malmbergin hehtaarilla, on ollut puita, jotka ovat keskittyneet kaikella tarmollaan vain pysymään juurillaan. Mikä päiväperho minä sellaisten olentojen silmissä olenkaan; antroposeenin sanansaattaja, huikenteleva, keskittymiskyvytön ja lyhytikäinen.

Jani Kaaro

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.

Pääsiäinen on johdettu verbistä "päästä". Pääsiäinen on merkinnyt paaston ajan päättymistä eli paastosta pääsemistä sekä synnistä pääsemisestä. Hiljainen viikko -nimitys on tullut paitsi hiljentymisestä, ehkä myös siitä, että katolisena aikana kirkonkelloja ei piinaviikolla soitettu lainkaan.

Jokaisella viikonpäivällä ennen pääsiäistä on ollut omanlainen merkityksensä ja vanha kansa kutsui niitä omilla nimillään. Nimet ovat saaneet alkunsa vuoden kiertoon, pakanallisiin uskomuksiin tai Raamatun kertomuksiin liittyvistä tavoista.

Palmusunnuntai – uudet myllynkivet paikoilleen ja virpomaan onnea

Palmusunnuntai aloittaa pääsiäisviikon. Nimitys tulee Raamatun kertomuksesta, jossa Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Ratsastavan Jeesuksen eteen laskettiin palmunlehtiä ja vaatteita. Täällä pohjoisessa palmut on korvattu pajunoksilla.

Pajunvarsilla on loitsittu ja siunattu perheenjäseniä, sukulaisia ja naapureita. Oksat oli säilytettävä oven, ikkunan tai ikonin päällä vuoden ajan. Palkaksi on ollut tapana antaa heti tai viikon päästä pääsiäissununtaina muna, makeisia, rahaa tai pääsiäisateria.

Palmusunnuntaiyönä on ollut tapana laittaa uudet myllynkivet paikoillleen. Auringon on uskottu tuovan hyvän ohra- ja papuvuoden.

Malkamaanantai – Kuinka et huomaa malkaa omassa silmässäsi?

Malkamaanantaina on muisteltu kärsivää Kristusta, sitä kuinka syytöntä on syytetty.

Malka tulee Raamatusta: "Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa, joka on omassa silmässäsi?" Malka -sanalla viitataan tässä ihmisen omaan vikaan tai puutteeseen, jota tämä ei huomaa, mutta syyttää toista.

Malka on olkikaton päällä kattomateriaalin painona käytetty halkaistu kuusiseiväs.

Malkaa on käytetty myös vertauskuvallisesti ilmaisussa "Jeesusta malkattiin" eli puhuteltiin pisteliäästi.

Tikkutiistai – hyvää onnea tuottavia sytykkeitä

Tikkutiistaina vuoltiin sytykkeitä. Pääsiäisviikon tiistaina vuoltujen sytyketikkujen uskottiin tuovan erityisen hyvää onnea.

Kellokeskiviikko – karja pääsi kirmaamaan kello kaulassa

Kellokeskiviikkona lehmille laitettiin kellot kaulaan. Karja päästettiin siis ensimmäistä kertaa ulos kirmaamaan – kello kaulassa.

Kiirastorstai – kiira peloteltiin pois räminällä

Kiirastorstaita vietetään ripittäytymisen päivänä: silloin muistetaan ehtoollisen asettamista, Jeesuksen viimeistä ateriaa, käydään ehtoollisella ja ripittäytymässä. Kiirastorstaina myös puhdistauduttiin, sillä tuona päivänä Jeesus pesi opetuslastensa jalat. Kiira tulee ruotsin kielen sanasta "skära", puhdistaa.

Kansankertomuksissa kiira oli pihapiirissä vaikuttava paha, epäonnea tuova olento, joka karkotettiin pois kiertämällä talo ja pellot kelkassa kolisevan romun ja savuavan terva-astian kanssa.

Kiiran karkottaminen näkyy vieläkin perinteenä polttaa pääsiäiskokkoja. Nykyään nämä "kiirankarkotuskokot" roihuavat hiljaisen viikon lauantaina.

Pitkäperjantai – päivä jona saatettiin tehdä onnea tuottava para

Pitkäperjantai tulee ruotsin "långfredag"-sanasta. "Pitkää" ilmaisevaa sanaa pääsiäisviikon perjantaista käytetään vain Pohjoismaissa. Pitkäperjantaista on käyetty myös nimityksiä "hyvä perjantai" ja "suuri perjantai".

Pitkäperjantaina on muisteltu Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja kärsimystä Golgatalla.

Pitkäperjantaina ei ole sytytetty tulta, joten on syöty vain kylmää ruokaa, kuten leipää ja mämmiä. Kyläily, kampaaminen ja laulaminen on ollut kiellettyä. Räteistä ja värttinätikuista on voitu tehdä onnea tuova para eli haltija tai apuolento. Pitkäperjantaina valmistettiin myös kalanpyydyksiä.

Tuulisen sään on uskottu ennustavan tuulista kesää.

Lankalauantai – lauantaina värjättiin lankoja ja poltettin kokkoja

Pääsiäislauantaina oli tapana keittää ja värjätä talvella kehrätyt langat.

Lankalauantai oli vanhan kansan uskomusten mukaan vuoden huonomaineisin ilta, jolloin Jumalan suojeleva vaikutus oli pienimmillään. Silloin pahat voimat eli noidat ja trullit olivat liikkeellä: niiden tarkoitus oli pilata karjaonni. "Trulli" tulee ruotsin "troll" eli peikko-sanasta.

Trullien uskottiin lypsävän maitoa ja leikkelevän karvoja lehmistä, lampaista ja joskus hevosistakin. Trulleiksi saattoivat pukeutua yhteisöstä syrjäytyneet naiset, jotka sitten tekivät tihutöitään kateudesta naapureille.

Lankalauantaina poltettiin kokkoja, sillä elävän tulen ja kitkeräntuoksuisen savun uskottiin pitävän pahat henget loitolla. Kokonpoltolla haluttiin turvata myös seuraavan satovuoden kasvu ja karjan anti.

Sukkasunnuntai – hedelmällisyyttä juhlittiin paljain jaloin

Sukkasunnuntailla on saatettu tarkoittaa joko pääsiäisviikon ensimmäistä sunnuntaita tai viimeistä sunnuntaita. Sukkasunnuntai voi tarkoittaa sitä, että ollaan hiljaa, sukkasillaan tai sitten se on voinut liittyä pääsiäissunnuntain riehakkaaseen ilonpitoon, jolloin sukatkin lentävät jalasta.

Paasto on päättynyt pääsiäissunnuntaina. Silloin on herätty varhain, jos on menty ollenkaan nukkumaan. Sukkasunnuntaina on pukeuduttu uusiin vaatteiisiin ja menty avojaloin ulos yhdessä tanssivan, nousevan auringon kanssa. Kirkkaan päivän uskottiin enteilevän hyviä tuloja seuraavalle vuodelle.

Ennen vanhaan uskottiin, että silmät oli pestävä ennen variksen raakkumista, jotta ei päivetytä kesällä. Sukkasunnuntaina syötiin pääsiäismunia, kisailtiin eri tavoin, hypeltiin ja keinuttiin.

Kananmunat ovat symboloineet hedelmällisyyttä ja uuden syntymistä: pääsiäisenä on juhlittu paitsi Kristuksen ylösnousemusta, myös sitä, että elämä voittaa kuoleman myös luonnossa.

Vantaalaisen kerrostalon rappukäytävä kaipaisi ehostusta. Hissin peili on töhritty ja kaikki pinnat ovat kuluneita.

Oikea ovi löytyy viimein. Hetken odottelun jälkeen sen avaa silmin nähden onnellinen mies. “Pitkästä aikaa”, toteamme. Edellisestä tapaamisestamme on kulunut liki vuosi.

Vuosi sitten yhdeksänhenkinen perhe eli vaikeita aikoja. Huhtikuun 2017 alkupuolella heidät otettiin kiinni ja sijoitettiin Lappeenrannan Konnunsuon säilöönottoyksikköön. Irakilaisperhe oli hakenut Suomesta turvapaikkaa syksyllä 2015.

– Säilö on vankilamainen ympäristö. Kun jouduimme säilöön, lapset kuvittelivat, että se on lorun loppu. Lapsi ei ymmärrä, miksi joutuu sellaiseen paikkaan, Ahmed muistelee koettelemuksia.

Poliisi oli epäillyt, että perhe painuisi maan alle, kun turvapaikkapäätökset olivat kielteisiä. Siksi heidät otettiin säilöön. Ahmed puolestaan ihmetteli, mihin ihmeeseen hän suurperheineen edes voisi piiloutua.

Säilön vankilamaisuus selittää, että Joutsenon vastaanottokeskus toimii entisen vankilan tiloissa. Vankilan toiminta lopetettiin vuonna 2011, minkä jälkeen tiloja on käytetty vastaanottokeskuksena.

Kielteisen oleskeluluvan saaneita ulkomaalaisia otetaan kiinni palautuksen valmisteluvaiheessa. Vaikka olot säilössä muistuttavat vankilaa, muodollisesti kyseessä ei ole vangitseminen, sillä säilöönotettu ei ole syyllistynyt rikokseen.

Pisimmillään kiinniotto voi kestää useita kuukausia, jopa vuoden.

Lapset joutuvat Suomessa säilöön usein perheensä kanssa, koska viranomaiset katsovat, että lapsen etu on olla yhdessä vanhempiensa kanssa. Suomessa lapsen edun huomioiminen voi siis käytännössä tarkoittaa lapsen sulkemista vankilamaisiin olosuhteisiin.

Ahmedin ja hänen perheensä uusi koti on avara. Huonekaluja on vähän, sillä asunto löytyi vasta kolme viikkoa ennen haastattelua. Oleskeluluvan he saivat yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella joulukuussa.

– Tulin Suomeen kääntääkseni uuden sivun elämässä. Tuo uusi sivu alkoi vuonna 2018, Ahmed sanoo.

Syksyllä 2015 alkanut elämä Suomen vastaanottokeskuksissa on nyt ohi.

Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi seitsemän lasta. Nuorimmaista, alle kolmevuotiasta Tabarakia ujostuttaa. Hän piilottelee haastattelun ajan äitinsä helmoissa.

Kuukauden jälkeen perhe lopulta vapautettiin. He siirtyivät Saloon vastaanottokeskukseen. Vankeuden ja vapauden ero korostuu arjen pienissä asioissa.

– Jos lapsi tarvitsee jotain, voi käydä vapaasti kaupassa. Säilössä lapsille piti keksiä selityksiä, miksi ei voi tehdä sitä tai tätä, Ahmed kuvailee.

Perheen lasten ikähaitari on kolmesta kuuteentoista vuotta. Kolme nuorimmaista lasta eivät vieläkään uskalla nukkua yksin. He kapuavat ilta toisensa jälkeen vanhempiensa sänkyyn nukkumaan.

Ahmed kertoo, että vain osa lapsista on syntynyt Irakissa, josta perhe pakeni Syyriaan vuonna 2006. Sitä ennen he olivat pakoilleet muutaman vuoden pääkaupungissa Bagdadissa. Syyriassa perhe eli sisällissodan puhkeamiseen saakka vuonna 2012.

Sen jälkeen edessä oli muutto Mosuliin, jonka puolestaan valtasi pian Isis. Perhe pakeni Isisin jaloista Pohjois-Irakin kurdialueelle Erbiliin. Siellä heillä ei ollut oleskelulupaa.

Ahmedin mukaan alueella suhtaudutaan nihkeästi arabeihin, joten he päättivät jatkaa matkaansa Turkkiin. Sieltä tie vei heidät lopulta Eurooppaan ja Suomeen.

Vielä nytkään Ahmed ei uskalla puhua perheensä kokemuksista omilla kasvoillaan. Mahdollinen palautus Irakiin pelottaa. Samasta syystä tässä jutussa ei voida kertoa tarkempia yksityiskohtia perheen taustasta. Maahanmuuttovirasto uskoo perheen kertomusta, mutta ei pidä pelkoa perusteltuna.

Perheen äiti pysyttelee taka-alalla kuten edellisissäkin tapaamisissamme. Hän jättää puhumisen miehelleen, vaikka pyydämme myös äitiä kertomaan kokemuksistaan.

Vantaa valikoitui perheen uudeksi asuinpaikaksi, koska Salosta ei löytynyt sopivaa asuntoa. Muutto Salosta Vantaalle vain kolme viikkoa ennen tapaamistamme keskeytti lasten koulunkäynnin. Lapset odottavat nyt kuumeisesti uuteen kouluun pääsemistä.

Perheen vanhimman tytön suosikkiaineisiin kuuluvat musiikki ja kuvaamataito. Pojat ovat innokkaita jalkapalloilijoita ja vankkumattomia Real Madridin kannattajia.

Ahmed harmittelee, että lasten luottamus viranomaisiin kärsi säilöönoton seurauksena. Perheen taustan Irakissa ja kokemukset Suomessa huomioiden lapset hahmottavat poliisin hyvin eri tavalla kuin suomalaiset yleensä.

– Poliisi on Irakissa kaiken yläpuolella. Poliisia pelätään. Täällä taas poliisi edustaa lakia. Kun tarvitaan apua, sitä pyydetään poliisilta. Lapsi ei ymmärrä sitä.

Kiinniotto on jäänyt kummittelemaan lasten mieliin. Ahmed kertoo, että he pelkäävät jotain vastaavaa tapahtuvan uudestaan.

Vapautumisen jälkeen viranomaisia ei Ahmedin mukaan ole lasten vointi kiinnostanut.

– Meidät siirrettiin Saloon, jossa olimme kuin ketkä tahansa vastaanottokeskuksen asukit. Mitään erityistä seurantaa sen paremmin aikuisten kuin lasten voinnista ei ollut.

Vaikka perheen kokemukset ovat rankkoja, Ahmed tuntuu edelleen luottavan suomalaisiin ja jopa suomalaiseen viranomaisjärjestelmään.

Suomi sai viimeksi muutama viikko sitten YK:n lastenjärjestö Unicefilta moitteita lasten säilöönotosta. Järjestö korostaa, että lapsia tulisi käsitellä lasten oikeuksista käsin eikä tavallisina turvapaikanhakijoina.

Ahmed toivoo, että säilöönotolle etsittäisiin lapsiperheiden kohdalla vaihtoehtoja.

– Tilanteeseen pitäisi löytyä muitakin ratkaisumalleja. Perheen isä voisi käydä vaikka päivittäin ilmoittautumassa, jolloin viranomainen näkisi, että perhe toimii, kuten pitää. Näin lapset eivät kärsisi, kuten meillä kävi.

Yhdysvallat aikoo vaatia lähes kaikilta maahan viisumia hakevilta selvitystä sosiaalisen median käytöstä. Maan ulkoministeriön perjantaina julkistaman ehdotuksen mukaan viisumia hakevan tulisi listata kaikki käyttämänsä sosiaalisen median palvelut sekä tilit, joita on käyttänyt kuluneen viiden vuoden aikana.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan viisumihakijan tulisi selvittää viiden vuoden ajalta myös käyttämänsä puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet. Lisäksi tulisi antaa selvitys kaikista samana aikana tehdyistä ulkomaanmatkoista.

Vaatimukset koskevat sekä matkailu- että maahanmuuttoviisumeja, mutteivät diplomaatti- tai virkamatkoja varten haettuja viisumeita. Yhdysvalloilla on useiden maiden kanssa sopimus, jonka perusteella Yhdysvaltoihin voi matkustaa ilman viisumia. Suomi ja suurin osa Euroopan maista on mukana tässä sopimuksessa.

Presidentti Trump halunnut tiukentaa maahantuloa

Yhdysvaltojen tarkoituksena on saada tarkempaa tietoa viisumihakijan taustasta ja tunnistaa ääriliikkeiden kannattajia. Uusi käytäntö koskisi arviolta yli 10:tä miljoonaa ihmistä vuosittain.

Ehdotus on osa presidentti Donald Trumpin vaalikampanjalupausta laittomaan maahanmuuttoon puuttumisesta. Trump on vaatinut Yhdysvaltoihin saapuvien ulkomaalaisten taustatarkistusten tehostamista.

Viisumia hakeneiden sosiaalisen median käyttöä alettiin selvittää jo kesällä 2017. Silloin Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi vaativansa selvitystä vain silloin, jos kansalliseen turvallisuuteen liittyvien syiden arveltiin voivan estää hakijalta viisumin saannin.

Auton takakontissa on peitto ja tyyny. Ne jäivät sinne parin päivän takaiselta reissulta, kun Pirkanmaan Setan toiminnanjohtaja Mikko Väisänen kävi Raision Maahanmuuttovirastossa eli Migrissä puhuttelussa tutun turvapaikanhakijan kanssa.

– Oli valtavan kylmä ja autossakin voi tulla vilu. Toisaalta halusin peitolla ja tyynyllä viestiä, että meillä ei ole hätää, kaikki menee hyvin ja siksi voit nukkua luottavaisin mielin.

Turvapaikan hakeminen seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisesta johtuvan vainon takia on arabimaista tulevalle kova pala, sillä samalla pitää opetella hyväksymään itsensä.

Omassa kielessä ei edes ole sanaa homoudelle

Raisioon on Tampereelta matkaa 164 kilometriä. Matka samassa vastaanottokeskuksessa toimivaan tukiryhmään on henkisesti vähintään yhtä pitkä.

Arabimaista tulevan turvapaikanhakijan omassa kielessä ei usein edes ole sanoja heterolle, homolle tai transsukupuoliselle. Taustalla on kulttuurin kaiken kattava oletus siitä, että on vain miehen ja naisen välinen suhde eli avioliitto. Mitään muuta ei ole, ei saa olla.

Samaan aikaan oma perhe on hyvin tärkeä, eikä sille haluta tuottaa häpeää olemalla vääränlainen.

Suomessa lapsi saatetaan yhä heittää kodista ja hylätä homouden takia, arabimaissa saattaa joutua seuraamaan vierestä, kun kumppani tapetaan kadulla.

Mikko Väisänen auttaa tulkin kanssa etsimään sanoja omalle identiteetille.

– Opettelemme kuvaamaan omaa kokemusta, kun on elänyt koko elämänsä oloissa, joissa siitä ei ole ollut lupa puhua, eikä ole voinut hakea tietoa siihen liittyen. Kaikkea varjostaa suunnaton häpeä ja inho, Väisänen kuvailee.

Hänen kohtaamistaan turvapaikanhakijoista osa ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Osa on opiskellut korkeakoulussa, eikä silti ole voinut hakea tietoa.

Väisänen on kohdannut samaa Suomessa. Joillekin oma homous tai sukupuolen kokemus on niin kova pala, että sen on sulkenut kokonaan pois. Mitään aihetta sivuavaakaan ei näe tai kuule.

Lupa tappaa

Seksuaalinen halu ei häviä minnekään, vaikka oma suku ja yhteisö tuomitsevat. Suhteita syntyy. Jos jää kiinni, klaani, suku tai oma perhe uhkaa tappaa ja uhkaus levitetään nimen kera ympäristöön.

Näitä tarinoita Mikko Väisänen on kuullut nyt parin vuoden ajan. Maassa, jossa hyväksyttiin laki samaa sukupuolta olevien avioliitosta vuosi sitten.

Tarinat vetävät hiljaiseksi. Niin kävi myös, kun Väisänen näki ensimmäistä kertaa verikostouhkauksen. Tulkki käänsi nuoren turvapaikanhakijan ojentaman paperin Väisäselle.

– Hän ei ollut enää olemassa. Hänet oli lupa tappaa, siksi että hän oli rikkonut sharia-lakia vastaan. Pillahdin itkuun, koska se oli niin rankka asia. Se antoi ihan erilaiset mittakaavat siihen kuinka ei tule hyväksytyksi omana itsenään, Väisänen sanoo.

Suomalainen haluaa kuulla rakkauden sanoja

Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen perusteella turvapaikkaa hakevia on ollut aina. Määrät ja kansalaisuudet hieman vaihtelevat.

Suomessa on Väisäsen mukaan siivottu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen identiteetistä seksuaalisuus pois. Seksi ja seksuaalisuus ovat yksityisasioita, eikä niistä pidä puhua.

Turvapaikanhakijalla harvoin on muuta todistetta identiteetistä kuin satunnaiset seksisuhteet.

– Täällä halutaan puhetta tunteista, rakkaudesta ja kiintymyksestä. Ne ovat käytännössä aivan mahdottomia niissä oloissa kiinnijäämisen ja häpeän vuoksi, kertoo Väisänen.

Migrin turvapaikkayksikön johtajan Esko Revon mukaan kertomusten lisäksi päätöksen pohjaksi on ajantasaista tietoa kyseisestä valtiosta ja sen käytännöistä sekä lainsäädännöstä.

Revon mukaan Migrin väki on saanut monenlaista koulutusta siitä, kuinka kohdata seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen perusteella turvapaikkaa hakevia.

Tarvetta sille Pirkanmaan Setan toiminnanjohtajan Mikko Väisäsen mukaan on, sillä jokainen on yksilö. Länsimainen oletus siitä, kuinka kaapista tullaan tai miten ilmennetään omaa identiteettiä, pitävät paikkaansa harvoin edes Suomessa syntyneiden kohdalla.

Teeskentelijä jäisi kiinni – jossain vaiheessa

Mikko Väisänen on oman työnsä kautta tavannut 90 turvapaikanhakijaa. Yksilötapaamisten lisäksi Väisänen vetää vapaaehtoisten kanssa kahta vertaisryhmää Tampereen vastaanottokeskuksessa.

Yhteydenottoja tulee myös hänen vetämänsä valtakunnallisen Sinuiksi-palvelun (linkki vie ulkoiseen palveluun) kautta. Avuksi on nyt Pirkanmaalle tullut toinen työntekijä. Helsingin Setassa turvapaikanhakijoiden tukityö on laajempaa.

Väisäseltä kysytään usein, myös oikeudessa, valehtelevatko turvapaikanhakijat homoudesta, jotta saisivat jäädä Suomeen.

– Kenestäkään ei tiedä sataprosenttisesti, mutta teeskentelevä ihminen narahtaisi kyllä jossain kohtaa. Identiteettiä ei voi opetella ulkoa.

Muutaman kohdalla Väisänen on epäillyt, ovatko he oikealla asialla. Syynä oman identiteetin häilyvyyteen on voinut Väisäsen mukaan olla myös oman kulttuurin tiukat säännöt seksistä. Esiaviollinen seksi on kauhistus, eikä toisen sukupuolen tapaamiseen ole mahdollisuutta.

Olenkin arvokas omana itsenäni

Kun turvapaikanhakija tapaa Mikko Väisäsen, tehdään usein historiaa. Turvapaikanhakija voi ensimmäistä kertaa sanoa ääneen olevansa vaikka kiinnostunut samaa sukupuolta olevasta.

Ajan kuluessa ihminen alkaa ymmärtää, että seksuaalisuus voikin olla häpeän sijaan suuri ilon lähde ja voimavara.

Väisänen on seurannut monen turvapaikanhakijan matkaa yli vuoden. Osalle tulee myönteisiä päätöksiä Migriltä tai oikeusteitse ja he pääsevät sisään uuteen yhteisöön. Koittaa aika mennä Setan bileisiin.

Leimareita eli Pirkanmaan Setan järjestämiä oman yhteisön bileitä on järjestetty Tampereella nyt 30 vuotta. Alkuaikoina bileisiin yritettiin livahtaa salaa, sillä kävijöitä saatettiin hakata. Nykyäänkin eka kerta voi jännittää, mutta ne alkavat olla bileet muiden joukossa.

Väisäselle Leimarit olivat muuttuneet arkipäiväisiksi, kunnes hän ensimmäistä kertaa astui baarin ovista sisään turvapaikanhakijoiden kanssa.

– Tajusin mitä se heille merkitsee, että saamme vapaasti tanssia yhdessä. Kukaan ei puutu tähän ja saamme iloita - olla juuri sitä mitä olemme. Oli häkellyttävän liikuttavaa nähdä se vapautuminen. Turvallisen tilan tarkoitus avautui aivan uudella tavalla.

Suomi ei olekaan paratiisi

Kun ihminen alkaa tulla sinuiksi oman itsen kanssa, muutos olemuksessa voi Väisäsen mukaan tapahtua nopeastikin. Oli kyse turvapaikanhakijasta tai ei.

– Se on taakka, joka häviää vähin erin. Ihminen luontevoituu ja tulee omaksi itsekseen. Näkee muutoksia siinä, miten henkilö kantaa itsensä. Itsevarmuus huokuu ja tulee esiin. Se on ihanaa seurata, oli kyseessä kuka vaan. Iäkkäin asiakkaani on ollut 80-vuotias, joka halusi tulla ensimmäistä kertaa kaapista ulos kasvokkain.

Vapautumisen kynnyksellä suomalainen arkitodellisuus näyttää myös toisen puolen. Turvapaikanhakijat ajattelevat tulevansa paratiisiin.

Väisänen muistuttaa, ettei normibaariin ole suomalaisellakaan seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvalla asiaa, jos siihen liittyy seuranhakua, hellyydenosoituksia kumppanille tai riskejä sukupuolen ilmaisun osalta. Yhteiskunnan rajat tulevat vastaan.

Uudesta omasta yhteisöstä saa kuitenkin ystäviä ja voi rakentaa omaa tukiverkostoa. Voi päästä oman elämän alkuun.

Työ turvapaikanhakijoiden kanssa on opettanut Väisäselle kuinka tärkeää on nähdä ihminen leiman takaa. Oli leimana kansallisuus, uskonto, politiikka, vammaisuus, mielenterveys tai päihteet.

– Seksuaalisuus, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti ovat niin jänniä tai tabuja aiheita, että ne opetellaan aina uudelleen taustasta riippumatta. On paljon tärkeämpää kohdata aina yksilö, eikä kerrostumat mitä oletamme. Kysymällä ei koskaan eksy.

Väisänen tarkistaa missä kunnossa petivaatteet ovat. Hän pakkaa ne autoonsa, sillä seuraavana päivänä on tiedossa uusi matka Raisioon toisen ryhmäläisen kanssa.

Peitto ja tyyny tulevat taas tarpeeseen.