Yritystukien leikkaamisella on helppo flirttailla vaalikoneessa, mutta torstaina päättynyt näytelmä todistaa, että oman äänestäjäkunnan elinkeinosta ei kovinkaan moni puolue suostu leikkaamaan.

Työryhmästä kerrotaan, ettei sitä vetäneen Mauri Pekkarisen (kesk.) esittämälle 160 miljoonan euron leikkausehdotukselle löytynytkään riittävän laajaa kannatusta, mutta tukijoita alkoikin ilmoittautua, kun leikkauslista kutistui 60 miljoonaan eli omat munat oli ehditty pelastaa korista.

Siinä vaiheessa miljardiluokan lista oli jo näivettynyt kokonaisvaikutukseltaan niin pieneksi, että työryhmä hylkäsi sen.

Vielä ei yritystukia ole kuopattu

Pekkarinen kertoi torstaina Ylelle, että muun muassa elinkeinoelämän energiaverotuet voitaisiin käsitellä vielä uudelleen tällä hallituskaudella. Kokoomuksestakin löytyisi haluja ottaa ne pöydälle jo ensi viikon kehysriihessä.

Uudelleen kohdennettavia tukia olisi Pekkarisen mukaan noin 300 miljoonan euron edestä. Käytännössä se tarkoittaa, että fossiilisen energiantuotannon tukemisen sijaan tuet kohdennetaan esimerkiksi yritysten uudistamiseen tai kansainvälistymiseen.

SDP:n Rinne puolustaa aikalisää

Parjatun työryhmän mahalaskussa voi nähdä hyviäkin puolia, päättelee pääoppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Osa yritystuista on hänen mukaansa vailla kestäviä perusteita, mutta virheelliset ja väärin ajoitetut leikkauspäätökset vaarantavat Suomen yritysten kilpailukyvyn.

Vaikka nyt eletään nousukautta, Rinteen mukaan leikkausten toteuttamiselle on asettava väljä aikataulu. Hätäily voisi viedä kymmeniätuhansia työpaikkoja.

– Yritysten toimintaympäristöä ei voi muuttaa sattumanvaraisesti, vaan yrityksille pitää antaa mahdollisuus valmistautua uuteen toimintaympäristöön, Rinne sanoo.

Pakeniko hallitus vastuuta jättityöryhmään?

Yritystukien karsiminen törmäsi seinään muun muassa hallituksen 2017 kehysriihessä. Tuolloin keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset eivät päässeet niistä yksimielisyyteen edes kolmeen pekkaan.

Lapsellinen yritys, mutta saattoi siinä tämmöinen yritys olla. Mauri Pekkarinen

Vähän ajan kuluttua hallitus perusti uuden työryhmän. Mukaan otettiin kaikki eduskuntapuolueet sekä lisäksi lobbarit eli elinkeinoelämän ja työmarkkinajärjestöjen edustajat. Vetäjäksi tuli keskustan kansanedustaja Mika Lintilä.

Isoa ryhmää ällisteltiin jo tuolloin.

– Hallitus on kuitenkin sitoutunut yhteiseen politiikkaan. Lintilällä täytyi olla tasan tarkkaan käsitys, että kyllä ratkaisun saaminen on vielä vaikeampaa, jos oppositio on mukana, sanoo Pekkarinen, joka peri vastuun työryhmän vetämisestä Lintilältä.

Lintilä väistyi tehtävästä jääviysriskin takia noustuaan lokakuussa energia-asioista vastaavaksi omistajaohjausministeriksi.

Oliko työryhmän laajentamisessa kyse yrityksestä jyvittää vastuu epäonnistuneesta yritystukiuudistuksesta koko eduskunnalle?

– Sellainen on kyllä lapsellinen yritys, mutta saattoi siinä tämmöinen yritys olla. En ole päässyt siitä logiikasta perille, Pekkarinen tuumaa.

Parjatut tuet auttavat uusien vientituotteiden kehittämistä

SDP:n Rinne kiittelee myös sitä, että työryhmä onnistui luomaan kriteerit mahdollisia tulevia yritystukileikkauksia varten, sillä ne helpottavat tehokkaiden ja tehottomien tukia erottelua toisistaan.

Hän nostaa esiin Outokummun terästehtaan, joka on hänen mukaansa Euroopan puhtaimpia. Rinne muistuttaa, että tuet voivat auttaa yrityksiä kehittämään toimintaansa.

– Tehdas voi luoda uusia toimintamalleja, joista syntyy innovaatioita jopa vientituotteeksi, Rinne sanoo.

Lue lisää:

Hallituksen pitkään sorvattu yritystukiuudistus kaatuu – Pekkarinen: "Ei löytynyt yhteistä näkemystä"

Raskaan teollisuuden tukipotti kasvaa – matkailuautojen veroja korotetaan

Analyysi: Valtio syytää miljoonia risteilyihin ja tuulimyllyihin – 8 syytä, miksi poliitikot eivät uskalla kajota yritystukiin

Verolakiin tehdyt muutokset sallivat tästä vuodesta alkaen verotuksen valmistumisen joustavasti pitkin vuotta. Muutokset koskevat vuoden 2018 verotusta ja siitä eteenpäin. Veronmaksajille ne näkyvät ensi vuoden veronpalautuksista alkaen.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että vuodesta 2019 alkaen veronpalautusten ja mätkyjen maksatus aikaistuu valtaosalle verohallinnon henkilöasiakkaista.

Verottaja saa lähetettyä henkilöasiakkaiden veroehdotukset vuoden 2018 verotuksesta vanhaan tapaan ensi vuoden huhtikuussa.

Lakiuudistus ja tietojärjestelmien yhtenäistyminen nopeuttavat veroilmoitusten käsittelyä niin, että verotus päättyy jo kesäkuussa niiden osalta, jotka eivät tee korjauksia esitäytettyyn veroilmoitukseen. Heille palautukset tai jäännösverot eli mätkyt tulisivat maksuun jo elokuun alussa.

Jousto lisääntyy myös niille, jotka tekevät veroehdotukseen muutoksia. Ylitarkastaja Tarja Tapio Verohallinnosta kertoo, että tälle joukolle verotus päättyy kuukausittain kesäkuusta lähtien niin, että viimeisetkin päätökset valmistuvat lain edellyttämään lokakuun loppuun mennessä.

– Veronpalautuspäiviä tulee olemaan elo-, syys-, loka-, marras- ja joulukuussa, luettelee ylitarkastaja Tapio Ylelle puhelimitse.

Vastaavasti muutoksia veroehdotukseen esittäneiden jäännösverot tulevat maksuun kuukausittain sitä mukaa kuin päätöksiä tehdään.

Suurin osa palautuksista ja mätkyistä tulee jo elokuulle

Keväällä 2016 lähetettiin vuoden 2015 veroehdotus 5,3 miljoonalle verovelvolliselle. Heistä noin kolme neljäsosaa hyväksyi esitäytetyt tiedot sellaisinaan. Odotettavissa on siis, että ensi vuonna valtaosa palautuksista ja mätkyistä osuu elokuulle.

Arvioiden mukaan vuonna 2019 verotuksen henkilöasiakkaista 85 prosenttia kuuluu tähän joukkoon. Se tarkoittaa, että veronpalautusten noin 2,3 miljardin kokonaispotista 77 prosenttia eli noin 1,8 miljardia maksettaisiin elokuussa.

Kaupan ala odottaa vaikutuksia joulumyyntiin

Oletettavasti veronpalautuksia saavat ovat aikataulun nopeutumiseen tyytyväisiä. Kaupan ala on sen sijaan ollut huolissaan siitä, että veronpalautukset eivät jatkossa tuota joulumarkkinoille entiseen tapaan irtonaista rahaa.

Kauppa on tähän asti houkutellut kuluttajia käyttämään veronpalautukset jouluostoksiin. Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala uskoo veronpalautusten aikaistumisen heikentävän joulukauppaa jonkun verran, koska kyse on isoista rahasummista.

– Nyt täytyy olla luova ja keksiä jotain uutta, Pekkala toteaa Ylelle puhelimitse.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion poika on kastettu Aaro Veli Väinämöksi.

Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkalan mukaan nykyään on hyvin tyypillistä, että on kolme etunimeä. Lähes puolet syntyvistä lapsista saa kolme nimeä, kun aiemmin yleinen käytäntö oli antaa vain kaksi etunimeä. Tämä on selkeä 2000-luvun ilmiö.

Aaro on vanhan testamentin Aaron-nimeen pohjautuva nimi, jossa näkyy kristillinen kulttuuri. Nimi on ollut hyvin pitkään suomalaisilla käytössä ja tullut 2000-luvulla uudelleen suosituksi.

Aaro oli suosittu etunimi myös 1900-luvun alussa ja sitä annettin runsaasti. Se on perinteikäs nimi, joka on uudestaan noussut suosioon.

– Tällä hetkellä se on suomalaisille poikalapsille 2000-luvulla annetuista nimistä sijaluvulla 35, Minna Saarelma-Paukkala kertoo.

Tuleeko Aaro-buumi?

Jos jollain julkisuuden henkilöllä on harvinaisempi nimi, niin silloin tämä saattaa nousta suosituksi. Dosentti Minna Saarelma-Paukkalan mukaan Aaro-nimen kohdalla voi käydä toisin.

– Jos on jo valmiiksi tällainen suhteellisen suosittu nimi, niin silloin ei lisänoste välttämättä ole niin kova.

Kalevalan perinteestä kumpuava Väinämö nostaa esiin muinaissuomalaista kulttuuria ja suomalaisuusaatteen ajat vahvasti. Väinämö viittaa myös sukuperinteeseen, kun se on myös lapsen isän toinen etunimi.

– Veli on ihan suomenkielinen nimi, sanoo dosentti Minna Saarelma-Paukkala.

Veli-nimi ei ole ollut kovin suosittu viime vuosina, mutta sitä on annettu usein toiseksi nimeksi, kun perheeseen syntyy pikkuveli. Saarelma-Paukkalan mukaan nytkin voi olla tästä kyse.

– Siinä on myös tällaista alkusointua tässä yhdistelmässä: Aaro Veli Väinämö.

Lue lisää:

Presidentti Niinistön pojan nimeksi Aaro Veli Väinämö Niinistö

Tuvassa on viileää. Mittari näyttää 15 astetta.

Sen lämpimämmäksi Marketta Horn, 69, ei kotiaan lämmitä talvellakaan.

Nauravainen suu kertoilee juttuja, kun Horn kietaisee kirpputorilta ostetun villatakin tiukemmin ympärilleen ja rupeaa halkomaan polttopuita splitterillä. Siinä tulee lämmin.

– Olen omasta tahdostani siirtynyt elämään yhteiskunnan ulkopuolelle.

Horn muutti Luonnonperintösäätiön ikimetsään Saarijärvelle neljä vuotta sitten.

Erakko elää mökissään lähes päästötöntä elämää.

Talossa ei ole turhia sähkölaitteita. Luomutilalta talkoopalkkana saatu ruoka säilyy ympäri vuoden maakellarissa. Vesi tulee lähellä pulppuavasta lähteestä.

Hammastahnansa hän valmistaa itse kookosrasvasta, soodasta ja suolasta. Sinappijauhe käy pesuaineesta.

Ulkohuussin seiniä koristavat lehtiartikkelit Luonnonperintösäätiön perustajasta Pentti Linkolasta.

– Olen kutsunut Linkolan tänne asumaan kanssani vanhoilla päivillään, mutta ei hän ole minulle vastannut, Horn hymähtää.

Miksi ihmiset eivät tee mitään?

Silloin tällöin Horn poistuu metsämökistään. Erakko on jo tuttu näky paikallisten keskuudessa. Liftaava mummo saa ohiajavilta kyydin kauppaan, kirjastoon tai uimahalliin.

Kaupassa Horn ahdistuu. Kulutuksen keskellä elävät ihmiset ihmetyttävät suuresti.

Skandinavian kokoisia muovilauttoja leijuu maailman merissä ja kaupassa kävijät sujauttavat pienetkin ostoksensa muovipussiin. Silloin Horn ei osaa pitää suutaan kiinni. Tai silloin, kun kaupan pihassa joku tyhjäkäyttää autoaan useamman minuutin.

– En ole mikään kovin miellyttävä asiakas paikallisissa putiikeissa, hän nauraa.

Marketta Horn vertaa ihmisten välinpitämättömyyttä ilmastoa kohtaan toisen maailmansodan kansanmurhaan.

– Olen kysynyt saksalaisilta sukulaisiltani mitä he tekivät, kun kuulivat Hitlerin lahtaavan juutalaisia. Vastaus kuului: emme mitään, kun emme uskoneet sitä todeksi. Eivätkö ihmiset siis nytkään usko, että teemme jotain hirveää tälle pienelle planeetalle? Ihmisen täytyy olla todella sairas, jos hän voi hyvin täällä nyky-yhteiskunnassa.

"Olen kiintiöiden kannalla. Esimerkiksi lentokiintiöt sysäisivät vastuun pois yksilön harteilta." Marketta Horn

Horn on yrittänyt vaikuttaa esimerkillään koko elämänsä ajan. Hän on ollut vihreiden kaupunginvaltuutettuna Espoossa, perustanut ekoyhteisöjä, tehnyt väitöskirjan ja kirjoittanut kirjoja ekologisesta tavasta matkustaa. Toivottomuus iski, kun hän ymmärsi, että ei voi kovasta yrityksestä huolimatta vaikuttaa järjestelmän sisällä.

– Kaupunginvaltuutettuna oli todella ahdistavaa, kun mitään päätöksiä ei saatu äänestyksissä läpi. Ajattelin jatkuvasti, että minun pitäisi olla vielä parempi, että saisin nuo idiootit ymmärtämään, mitä täällä maailmassa tapahtuu, Horn sanoo ja hörppää omatekoista kuusenkerkkäteetään.

Tuhoon tuomittu

Marketta Horn nauttii elostaan ja olostaan omassa luojankukkarossaan, Mörkökorven suojellussa metsässä.

– Maailman melulta turvassa on hyvä olla. Tiedän, että tämä pallo ei enää tästä pelastu. Voisimme kuitenkin itse vaikuttaa siihen, millainen loppu tulee olemaan, jos pikkuhiljaa siirtyisimme toisenlaiseen tapaan elää.

– Olen kiintiöiden kannalla. Esimerkiksi lentokiintiöt sysäisivät vastuun pois yksilön harteilta. Järjetöntä, että kerosiinia ei vieläkään veroteta.

"Kun olen karsinut kaikki muut päästöni nollaan, voin huoletta istua läppärillä mökissäni." Marketta Horn

Vaikka yhteiskunnan rakenteissa on perustavanlaatuisia epäkohtia, yksi ihminenkin pystyy tekemään jotain ilmaston eteen. Jos ihminen haluaa muuttaa maailmaa, hänen on Hornin mukaan ensin ymmärrettävä sitä perin pohjin.

Siksi Horn kehottaa nuoria opiskelemaan, tutkimaan asioita, kysymään ja kyseenalaistamaan. Ja tekemään hyviä valintoja.

– Kaikkihan tietävät, että neljä suurinta myrkkyä ilmastolle ovat lihansyönti, lentäminen, yksityisautoilu ja lasten tekeminen.

Horn haluaa kumota ihmisten yleisen harhaluulon. Ei, maapallo ei pelastu sillä, että kaikki ihmiset alkaisivat elää kuten hän.

– Kyllähän sen nyt jo järkikin sanoo, että yksin asumisessa ei ole mitään ekologista. Kun kolmekin ihmistä asuu yhdessä, hiilijalanjälki pienenee merkittävästi.

Maapallon kannalta parasta olisi yhteisöasuminen, johon Horn itse kokee olevansa tässä vaiheessa jo liian ehdoton. Yksin asuminen on Hornin suurin ilmastosynti.

Internet-yhteys on myös mökissä oltava. Hän seuraa eri maiden ajankohtaislähetyksiä internetissä ja pitää muun muassa blogia reissuistaan.

Netti on Hornille vaikutuskanava, josta entinen tutkija imee myös jatkuvasti uutta tietoa maailman tilasta.

– Kun olen karsinut kaikki muut päästöni nollaan, voin huoletta istua läppärillä mökissäni. Maapallo kestää nimittäin 10 prosenttia nykyisestä kulutuksesta, Horn sanoo.

Yksin metsässä elävä Horn tiedostaa, että jatkuvaa saarnaamista ilmastoasioista ei kukaan jaksa kuunnella.

Sen tähden hän myös nauraa kauheuksille ja yrittää käsitellä ilmastonmuutosta huumorin avulla.

– Olen huomannut, että ei tämä homma myöskään tästä itkemällä ja murjottamalla parane. Ennemmin esittelen ekologisen elämäntavan hyviä puolia ihmisille kuin maalailen uhkakuvia. Etsin ja kokeilen positiivisia vaihtoehtoja. Monikaan ei usko, että tällainen ekoelämä saattaa olla ihan mukavaa.

Roosa Maskonen

Yle Perjantai

Lue myös:

Kansainvälisten tieteentekijöiden vetoomus: Maailman pelastamisella kiire

Toimittajalta: Vuosi, jolloin ilmastonmuutos löi läpi - entä sitten?

Ilmastonmuutos uhkaa paikoin puolta kasvi- ja eläinlajeista

Suomi kärkipäätä ylikuluttajana - Ruotsi rasittaa maapalloa vielä enemmän

Maailma on hukkumassa muoviin, mutta se voidaan vielä pelastaa, sanoo korealaistaitelija

Nuoret äidit Pipsa Lautsalo, Mia Tervanen ja Henna-Riikka Markkio ovat pettyneitä.

He ovat perheineen Jyväskylän Mannisenmäen uuden omakotitaloalueen asukkaita. Neljän kilometrin päähän kaupungin keskustasta, Palokan kauppakeskuksen kupeeseen rakentuvalla alueella on paljon lapsiperheitä, sillä heitä suosittiin tonttijaossa.

Alueen tontteja markkinoitiin muun muassa sillä, että lähellä sijaitsee suosittu Mankolan yhtenäiskoulu. Vanhemmille syntyi käsitys, että alueen oppilaat sijoitetaan automaattisesti sinne.

Kaikki perheet on todella pettyneitä. Mia Tervanen

Yllätys oli suuri kun kävi ilmi, että noin puolet ensi syksynä koulunsa aloittavista sijoitetaankin Keski-Palokan kouluun. Sinne pienten oppilaiden koulutie vie ruuhkaisen kauppakeskuksen läpi. Lisäksi sisarukset eivät välttämättä pääse samaan kouluun.

– Kaikki perheet ovat todella pettyneitä. Koemme, että kaupungin puolelta meitä on huijattu tässä asiassa, tiivistää Mia Tervanen vanhempien tuntoja.

Tervasen lisäksi Lautsalo ja Markkio ovat osallistuneet aktiivisesti keskusteluun Mannisenmäen koululaisten sijoittamisesta alueen kouluihin. Esimerkiksi Lautsalon vaatimuksena on, että alueen lapsien tulisi päästä samaan kouluun.

Perusopetuksen palvelujohtaja Ulla Törmälä kutsui maaliskuun puolivälissä vanhemmat koolle keskustelemaan tilanteesta. Tilaisuuteen saapui yli 30 Mannisenmäen asukasta, pääosin nuoria äitejä.

Koulutie läpi vilkkaan kauppakeskuksen

Mannisenmäen vanhempia pelottaa laittaa pienet koululaiset vilkkaan liikenteen sekaan Palokan kauppakeskukseen.

– Omia lapsia en kyllä päästä tuosta kulkemaan, sanoo Pipsa Lautsalo.

Myös Henna-Riikka Markkio on huolissaan koulutien turvallisuudesta.

– Kaikkein vaarallisin tienpätkä on tästä Mannisenmäeltä alaspäin tuonne Keski-Palokkaan.

Kaupunki on selvittänyt alueen liikenneturvallisuutta vuonna 2011. Tuolloin reitti todettiin turvalliseksi myös ykkösluokkalaisille.

– Reittiä voi pitää turvallisena myös pienimmille koululaisille – jos liikennesääntöjä noudatetaan, sanoo kaupungin liikenteenohjausinsinööri Janne Hölttä.

Mutta kaikki eivät liikennesäännöistä välitä. K-raudan suunnasta liikenneympyrään tulevassa risteyksessä on pakollisesta pysähtymisestä kertova liikennemerkki, mutta autoilijat eivät noudata sitä. Tämän havainnon ovat tehneet useat vanhemmat, mutta saman totesi myös Ylen kuvausryhmä seuratessaan alueen liikennettä kuvauskopterin avulla.

– Vanhemmat voisivat tehdä ehdotuksia, miten alueen turvallisuutta parannettaisiin, kehottaa Hölttä.

Kouluja ei rakenneta tyhjänpantiksi

Liikenne ei ole ainut asia, mikä huolestuttaa Mannisenmäen vanhempia. Saman perheen lapset eivät välttämättä pääse samaan kouluun.

– Oppilaaksioton sisarusperuste ei ole sellainen, että kaikkien lasten pitäisi päästä samaan kouluun, toteaa kaupungin palvelujohtaja Ulla Törmälä.

Mankolan yhtenäiskoulun vs. rehtori Katri Rantalan mukaan vastoin perheen ensisijaista toivetta Mannisenmäeltä ekaluokan aloittaa ensi syksynä Keski-Palokan koulussa seitsemän oppilasta eli noin puolet Mannisenmäen alueelta kouluun lähtevistä.

– Sisarusperuste on huomioitu, mutta viimeisenä kriteerinä, sanoo Rantala.

Kaupungin palvelujohtaja Ulla Törmälä ymmärtää vanhempien pettymyksen siitä, ettei alueen kaikkia lapsia voida sijoittaa samaan kouluun.

– Kaavoituksessakaan sitä ei voida luvata.

Tontit jaettiin suunniteltua nopeammin

Mannisenmäki on Länsi-Palokassa, joka kokonaisuudessaan on Jyväskylän nopeimmin kasvavaa aluetta ja tontit siellä ovat olleet hyvin kysyttyjä. Alueella on paljon lapsia eivätkä kaikki mahdu Mankolan kouluun, sanoo kaupungin palvelujohtaja Ulla Törmälä.

– Mannisenmäkeen tuli enemmän kouluikäisiä lapsia kuin oli ennakoitu.

Suuren kysynnän vuoksi Mannisenmäen tontit jaettiin suunniteltua nopeammin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tontit piti jakaa vähitelleen vuosina 2016–2020. Nyt viimeinen tonttijako oli jo keväällä 2016, mikä aiheutti piikin alueen oppilasmäärään.

– Tässä on se syy, miksi nyt ollaan tässä tilanteessa, sanoo Törmälä.

Törmälän mukaan uusien alueiden asukasmäärä noudattelee usein samaa kaavaa. Aluksi lapsia on paljon, mutta jo muutaman vuoden kuluttua tilanne tasaantuu ja koulutilatarve vähenee.

– Mannisenmäellä oppilasmäärä kääntyy laskuun vuoden 2030 tienoilla.

Vanhemmat ihmettelevät sitä, että jo tammikuussa 2017 tehtiin päätös Mankolan yhtenäiskoulun supistamisesta. Koulu muutettiin 1.–4.- luokkien osalta yksisarjaiseksi eli ensi syksynä koulussa aloittaa vain yksi ykkösluokka. Vanhemmilla ei ollut tästä muutoksestä tietoa.

– Päätös tehtiin sen jälkeen, kun meidän kaikkien tontit oli jaettu ja lapsien lukumäärä oli tiedossa, tiivistää vanhempien tuntoja kaupungin järjestämään keskustelutilaisuuteen osallistunut äiti.

Vs. rehtori Katri Rantalalla on peruste muutokselle.

– Mankolan koulu on alueen ainoa yhtenäiskoulu, ja yläasteikäisten oppilaiden määrä tulee lisääntymään rajusti.

Vanhemmilta adressi kaupungille

Yli 50 Mannisenmäellä asuvaa tai sinne muuttavaa perhettä lähetti Jyväskylän kaupungille adressin, jossa vaaditaan muutoksia kaupungin suunnitelmiin. Adressissa todetaan, että on aika kyseenalaistaa se, miksi päätökset kohdistuvat kaikkein pienimpiin koululaisiin.

Vanhemmat pääsivät keskustelemaan asiasta kaupungin kanssa maaliskuun puolessa välissä. Tilaisuuteen oli kutsuttu myös sivistyslautakunnan jäsenet, mutta yhtä lautakunnan varajäsentä lukuun ottamassa heitä ei paikalla näkynyt.

– Vaadimme, että järjestetään vielä toinen tilaisuus, jossa meillä on mahdollisuus keskustella suoraan päättäjien kanssa, sanoi Pipsa Lautsalo heti tilaisuuden aluksi.

Kaupunki järjestikin tällä viikolla toisen keskustelutilaisuuden, jossa vanhempien huolia oli kuulemassa useita sivistyslautakunnan jäseniä.

Sivistyslautakunnan puheenjohtajan Irina Tuokon mukaan lautakunta saa seuraavaan huhtikuun lopulla pidettävään kokoukseen kattavan selvityksen kevyenliikenteen järjestelyistä Mannisenmäeltä Keski-Palokan suuntaan.

Lisäksi lautakunta pyysi karkeaa kustannusarviota siitä, kuinka Mankolan hankesuunnitelmaa voisi kehittää myös toisin eli entistä laajempana. Vaikka Mankolan suurempi laajennus osoittautuisikin realistiseksi vaihtoehdoksi niin ensi syksyksi se ei joka tapauksessa olisi valmis, sanoo Tuokko.

– Tällä hetkellä pääpaino on turvallisen koulutien takaamisessa Keski-Palokan suuntaan.

Korjattu 7.4.2018 klo 15.35: Muutettu yhdestä kohtaa Pipsa Lautsalon etunimi oikeaksi. Aiemmin kohdassa luki Pippa.

Korjattu 17.4.2018 klo 9.51: Sivistyslautakunnan puheenjohtajan Irina Tuokon etumini korjattu. Aiemmin kohdassa luki Irene.

41-vuotias Joni Tähti on tottunut siihen, että grillillä tai pikaruokaravintolassa käynnin jälkeen on suunnattava pesemään parta. Pahimpia sotkijoita ovat hampurilaiset.

– Majoneesit ja kastikkeet tursuavat sieltä välistä väkisinkin parralle. Minun partani ei ole edes kovin pitkä. Voin kuvitella tilanteen sellaisella, jolla parta roikkuu polvissa asti, Tähti sanoo.

Toinen ongelmallinen syötävä on lihapiirakka, joka on täytetty väärässä järjestyksessä. Haminassa asuva Tähti sanoo tietävänsä vain yhden grillin, jossa lihapiirakka osataan täyttää oikein.

– Jos nakit on laitettu ensin ja lisukkeet päälle, ne tulevat rinnuksille. Lisäksi se nakkireuna on aika kuivaa syötävää. On yllättävän tärkeää, missä vaiheessa sen nakin survaisee piirakkaan. Kun mausteet laittaa ensin, ne menevät tasaisesti ympäri lihapiirakkaa.

On yllättävän tärkeää, missä vaiheessa sen nakin survaisee piirakkaan. Joni Tähti

Samanlaisia kokemuksia on suurella osalla parrakkaista miehistä. Jotkut Suomen Parrakkaat -yhteisön jäsenet kertovat Facebookissa, että grilliruuan syöminen ja hampurilaisravintoloissa käyminen on vähentynyt tai jopa loppunut kokonaan.

"Parran, tai suun yli tulevien viiksien vuoksi olen luopunut julkisilla paikoilla syömisestä enkä kärsi siitä mitenkään."

"Lopetin hampurilaisten syömisen puoli vuotta sitten. Välillä kiroan kuontalon syvimpään helvettiin."

"Grilliruokaa ja hampurilaisia tulee välteltyä yleisillä paikoilla kuten myös huoltoaseman sämpylöitä. Tahtoo majoneesit ja lisukkeet levitä ympäriinsä."

Viiksikarva jumissa

Parrakkailla on ongelmia muidenkin ruokien kanssa. Grilliruuan ohella pahimpia sotkijoita ovat keitot, jäätelö, jugurtit ja munkit. Varsinkin viiksiin tarttuu miesten mukaan lähes kaikki. Joskus syöminen tai juominen jopa sattuu.

"Yhden viiksikarvan jääminen tölkin klipsin väliin. Voi ihme, miten se osaa vihlaista selkärankaan asti."

"Joskus kiskoin kurkkuun menemässä olevan karvan, vain huomatakseni että sehän on edelleen ylähuulessa kiinni."

Pulmista huolimatta parta on monelle miehelle niin suuri osa identiteettiä, että he näkevät sen eteen paljon mielellään vaivaa – mutta joutuvat kestämään myös rankkaa arvostelua.

Usein kommentoijat eivät tarkoita pahaa, mutta parran omistajaa kuittailu harmittaa.

"Olen todella loppu jatkuvaan joulupukitteluun, väsyneisiin ISIS-kommentteihin ym. ”hauskoihin” heittoihin. Kun sitä kuuntelee tarpeeksi ja jatkuvasti, se alkaa vituttaa."

"IT-alalla muhkeaa partaa kavahdetaan. Puheet ja vitsit aiheesta viittaavat tähän. Kyllä jonkun ISIS-vitsin sai päivän aikana usein kuulla. Myöskin helvetin perkeleeksi on haukuttu useasti."

"Huutelijat lopettivat töissä huutelut, kun aloin aina töihin tullessa sanomaan kaikille, että salaam aleikum." (Muslimien tervehdys)

"Yhdelle työkaverille jouduin tuossa alkuviikosta lyömään jauhot suuhun, kun joka kerta tavatessa tervehdys oli (ISIS-tyyliin) ”allahu akbar”. Vastasin hänelle, etten minäkään hänen ylipainoaan ole ennen kommentoinut, mutta voisi hänkin aika tavalla laihduttaa."

Kun parta lisää maskuliinisuutta, muut miehet yrittävät pärjätä kilpailussa kohdistamalla kommenttinsa siihen. Markus J. Rantala

Miesten mukaan yleistä on myös uskontoon liittyvä herjaaminen ja se, että parrakkaita haukutaan moottoripyöräkerhon tai rikollisjärjestön jäseniksi. Miehet ihmettelevät, miksi parta tuntuu olevan hyväksyttävä syy arvostella toisen ulkonäköä.

“Olen kysynyt huutelijoilta, miksi partaa saa niin vapaasti arvostella ja herjata. Kuulemma sen takia, koska sen on itse kasvattanut ja siihen pystyy itse vaikuttamaan. Ylipainoonkin useimmissa tapauksissa ihminen pystyy itse vaikuttamaan, mutta ei se silti kuulu hyviin käytöstapoihin siitä alkaa ensimmäisenä toiselle ilkkumaan.”

Ulkonäkökilpailua

Evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala muistuttaa, että useiden tutkimusten mukaan naiset suosivat parinvalinnassa parrakkaita miehiä ja parrakas mies arvioidaan maskuliinisemmaksi kuin parraton. Parrattomien taholta tuleva piikittely voikin liittyä ulkonäkökilpailuun.

– Kun parta lisää maskuliinisuutta, muut miehet yrittävät pärjätä kilpailussa kohdistamalla kommenttinsa siihen. Asia on helppo ymmärtää, kun katsoo miten naiset kilpailevat keskenään haukkumalla toisiaan lihaviksi, Rantala sanoo.

Toisaalta parrattomien kannattaisi pitää mölyt mahassaan. Parrattomien naissaumat näyttävät nimittäin ainakin tutkimuksissa paranevan sitä mukaa, mitä enemmän naisten ympärillä pyörii parrakkaita miehiä.

– Kun naisille on näytetty useita kuvia parrakkaista miehistä ja sen jälkeen parraton, he antoivat paremmat arvosanat parrattomalle. Sama tapahtui toisinpäin. Naiset näyttävät suosivan sitä, mitä on vähemmän tarjolla, Rantala toteaa.

"Parta maksoi työpaikan"

Kiusaamisesta ja syömisen aiheuttamista hankaluuksista huolimatta miehet eivät ajattele, että joutuisivat tekemään partansa vuoksi jonkinlaisia uhrauksia. Tai jos joutuvat, ne tehdään.

“En tee uhrauksia. Parta on miehekäs ja karismaattinen. Se on osa minua, ja pidän siitä ihan liikaa, jotta suostuisin sitä muokkaamaan tai leikkaamaan sen pois."

"En pidä tätä mitenkään riesana. Normaali rutiini aamuisin ennen töihin lähtöä, siinä missä muilla hiukset."

"Muutama vuosi sitten ajoin viimeksi kokonaan pois ja silloin vanhemman tyttären ollessa 1-vuotias hän järkyttyi niin paljon, että vieläkin alkaa itkemään, jos leikilläni sanon ajavani pois."

"Luovuin parrasta, kun parta jäi rälläkän väliin. Sitten kasvatin sen takaisin ja nykyään laitan parran paidan alle tai kiinnitän ponnarilla. En luovu enää ikinä."

"Porakone ja rälläkkä on napannut useamman kerran karvatupon mukaansa. Hitsatessa ollut naama liekeissä ym. Viime yönä heräsin, kun parta oli jäänyt tyynyn vetoketjun kiinni."

"Sairaalassa ei työnjohdon tasolla välitetty siististä muhkeasta parrasta. Sopimuksia uusittaessa ei sitten lykästänyt. Tähän voi olla tietysti muitakin syitä, mutta niitä en itse ole löytänyt. Voisin sanoa, että parta maksoi työpaikan. Mutta parta ja minä jatkamme yhdessä."

Ravintolat ja grillit tulevat harvoin ajatelleeksi parrakkaita asiakkaita annoksia kootessaan. Isoissa pikaruokaketjuissa hampurilaiset täytetään yleensä samalla sapluunalla ravintolasta riippumatta.

Kastikkeen määrissä on kuitenkin isoja grilli- ja ketjukohtaisia eroja. Esimerkiksi Hesburgereista tutun kerroshampurilaisen väliin kastiketta tulee 33 grammaa, McDonald’sin BigMaciin 20 millilitraa.

Pienemmissä grilleissä kastiketta viljellään annoksiin ronskillakin otteella. Kahta grilliä E18-tiellä Porvoon kohdilla pyörittävä yrittäjä Jarmo Lehtomäki vierittää vastuuta parran sotkemisesta myös asiakkaalle.

– Jos haluaa kaikki mahdolliset täytteet, tavaraa tulee väkisinkin ja sisältö pursuilee. Tämä on tekninen kysymys ja helposti ratkaistavissa, kun asiakas ilmaisee, että vähemmän täytettä kiitos, Lehtomäki sanoo.

Hän myös muistuttaa, että sotkuinen syöminen on osa grilliruokakulttuuria. Grillin asiakas tietää tulevansa grillille eikä hienostoravintolaan.

– Sotkut kuuluvat siihen juttuun. Jos tilaa annoksen kaikilla sooseilla mukaan autoon, niin varmasti sotkee.

Lehtomäen mukaan ongelmia parran ja ruokailun yhteensovittamisessa vähentää myös se, että asiakas pitää partansa siistinä.

– Jos on joulupukin parta, niin ruokalista jää partaan riippumatta siitä, mitä syöt.

Parta kuriin tyttären Frozen-pampulalla

Koska parran katkaisu ei useinkaan tule kyseeseen, miehet ovat kehittäneet erinäisiä niksejä siistiin syömiseen. Moni on siirtynyt syömään jopa munkit veitsellä ja haarukalla, ja servetti on elinehto. Sotkemista voi välttää myös trimmaamalla ja vahaamalla viikset. Miehet myös kantavat kampaa tai harjaa mukanaan.

"Viikset taakse, soosit imien naamaan, nopea haukku. Tätä toistetaan kunnes hampurilainen on syöty. Ei tule sotkua juuri lainkaan!"

"Käytän miehekkäästi tyttären frozen-pompulaa, kun syön hampurilaisia muualla kuin kotona."

"Minulla on yleensä mukanani luottamustoimeen nimetty ”partavahti”. Tämä vahti voi olla työkaveri, opiskelutoveri tai vaikka oma puoliso. Partavahti asettautuu istumaan minua vastapäätä ja sapuskoinnin päätteeksi silmämääräisesti tarkistaa partani mahdollisten ruokajäämien varalta. Olen palkinnut partavahteja esim. kupposella kahvia tai tarjoamalla lähipubissa oluet silloin tällöin."

MIT-yliopistossa on kehitetty laite, joka kykenee lukemaan ajatuksiamme, ainakin melkein.

Laitteen kehittänyttä ryhmää vetävän jatko-opiskelija Arnav Kapurin mukaan riittää, että sanomme asiat mielessämme, emme ääneen.

Kasvojen ja kaulan pienien lihaksien liikkeita seuraamalla laite pystyy tunnistamaan ajattelemamme sanat 92 prosentin tarkkuudella.

Kaulapantaa muistuttava laite sai nimekseen AlterEgo. Se kiinnitetään kaulan yläosaan lähelle leukaa.

AlterEgon kehittäneen ryhmän mukaan teknologialla voisi olla runsaasti käyttömahdollisuuksia esimerkiksi ääniohjattujen palveluiden saralla.

Älylaitteiden ohjaaminen äänellä ei olisi enää tarpeellista. Riittäisi, että käyttäjä ajattelee sanoja, jotka hän haluaa sanoa laitteelle.

Satu Smolander, 54, ei ole koskaan tavannut isäänsä. Ja se sattuu yhä.

– En tiedä isästäni paljon mitään. Äitini ei koskaan kertonut muuta kuin että hän oli ukkomies. Mies ilmeisesti olisi halunnut abortin, mutta hän ei, Smolander sanoo.

Smolanderin äiti kuoli joitakin vuosia sitten. Nyt Satu Smolander katuu, ettei hän vaatinut äidiltään selityksiä.

– Yritin kysyä äidiltä, mutta ehkä minun olisi pitänyt olla tarmokkaampi. Minun ei olisi pitänyt suostua vain tähän selitykseen.

Toivoton olo

Satu Smolander syntyi 13. joulukuuta 1963. Hänen äitinsä oli muuttanut Tampereelle vuonna 1961.

Satu-tyttö syntyi ensikodissa. Hän ehti olla äitinsä kanssa noin puoli vuotta, kunnes hän sairastui polioon.

Hän joutui viettämään pitkän aikaa sairaalassa ja lastenkodissa muutaman kuukauden. Smolander kasvoi kasvatuskodissa aikuiseksi. Hän piti kuitenkin yhteyttä äitiin.

Isän puuttuminen oli mielessä usein. Niin nytkin, vaikka isä on todennäköisesti kuollut.

– Kyllä se vaivasi usein ja vaivaa yhä. Tuli toivoton olo.

Satu Smolander päätti alkaa selvittää asioita.

Nykyään yhä useammat suomalaiset etsivät tietoa sukulaisistaan esimerkiksi Facebookin ja muun sosiaalisen median avulla.

Internetissä on paljon hakupalveluja, joita kautta löytyy tietoa sukujuurista. Tietoa löytyy myös perinteisistä lähteistä.

Satu Smolander selvitti lastensuojeluviranomaisten papereista, ettei kukaan ole tunnustanut hänen isyyttään.

On kauhean surullista, kun ei ole omaa isää. Tuntuu, että jotain puuttuu. Satu Smolander

Epäilyn mukaan isä olisi työskennellyt äidin kanssa samassa työpaikassa linja-autoyhtiössä. Smolanderin äiti oli Tampereella ollut ilmeisesti linja-autossa rahastajana. Äidin työtodistuksia ei kuitenkaan enää löytynyt.

Smolander päätti laittaa ilmoituksen sukujuurien etsimisestä lehteen. Aamulehti teki hänestä jutun viime elokuussa ja juttu levisi sosiaalisessa mediassa.

Seurasi jännittäviä asioita.

Kolme isäehdokasta

Satu Smolander sai nopeasti kolme vastausta.

– Löytyi kolme miesehdokasta, joista joku voisi olla minun isäni. Miehet olivat olleet linja-autoyhtiössä töissä tai linja-autonkuljettajia, ja heidän lapsensa ottivat yhteyttä. Nämä mahdollisten isäehdokkaiden lapset olivat mukavia ja sympaattisia, kun ottivat yhteyttä niinkin innokkaasti, Smolander sanoo.

Oli jännittävää miettiä, voisiko Smolanderilla olla sisaruksia. Satu Smolander pyysi valokuvia ja tapasi yhden mahdollisen sisaruksensa.

– Päädyin siihen, että kaikki olivat liian erinäköisiä kuin minä, eivätkä jutut täsmänneet muutenkaan.

Smolander oli taas takaisin lähtöpisteessä. Pettymys oli suuri.

– Olisi ollut hienoa, jos isä olisi löytynyt. Olisin halunnut tuntea isäni ja sanoa hänelle, että olisin halunnut tutustua häneen. On kauhean surullista, kun ei ole omaa isää. Tuntuu, että jotain puuttuu.

Toivo elää

Tällä viikolla Satu Smolander teki avomiehensä kanssa kansainvälisen yrityksen kautta dna-testin. Tulosten saamisessa menee 4–6 viikkoa.

– Saan tietää, onko perimäni suomalaista vai ulkomaista. Voisin saada ehkä tietoa, onko minulla esimerkiksi serkkuja. Käsittääkseni saamme rekisterin kautta tietoa, jos sukulaiset ovat tehneet saman My heritage -testin.

Ainakin yli 10 000 suomalaista on tehnyt dna-testin saadakseen tietoa sukujuuristaan.

Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P. T. Kuusiluoma sanoo, että historia ja sukututkimus kiinnostavat nyt suomalaisia.

Tuhannet suomalaiset ovat myös lähettäneet dna-näytteitä geneettisen perimänsä selvittämiseksi. Kuusiluoman mukaan erityisen suosittu on Family Tree DNA -niminen palvelu. Pelkästään siellä on yli 10 000 suomalaisen dna-näyte, hän kertoo.

Satu Smolander ei ole luopunut toivosta jäljittää sukulaisiaan. Periaatteessa hänellä on kaikki hyvin. On avomies, koti ja mieluisa työ tutkimushaastattelijana.

– Olen pärjännyt hyvin elämässä, vaikka ei olekaan ollut äitiä tai isää apuna. Voin olla itseeni tyytyväinen, että on ollut aina työtä ja mieluisia työpaikkoja ja olen itse raivannut tieni elämässä.

Jotain vain yhä puuttuu.

– En ole täysin luopunut toivosta löytää isä dna-testien avulla. Kaikki on mahdollista, Smolander sanoo.

Lue lisää:

Suomalaiset etsivät kadonneita läheisiään netistä: Mies löysi lähes 400 sukulaista Facebookin kautta

Junaliikenne on keskeytetty Kouvolan ja Mäntyharjun välillä. Lauantaina kello 12 jälkeen saatiin tieto Savon radalla Kinnin liikennepaikalla tapahtuneesta vaarallisen aineen vuodosta, säiliövaunun suistuttua raiteilta.

Paikalla olevan Mäntyharjun päivystävän palomestarin Eero Ahon mukaan vuoto oli saatu pääpiirteissään tukittua noin kello 17.30, pelastustöiden ja jälkitorjunnan yhä jatkuessa.

Onnettomuuspaikalla on noin 40 vaarallista ainetta sisältävää säiliövaunua, joista viimeinen oli repeytynyt suistuessaan raiteilta.

– Toistaiseksi tuntemattomasta syystä ratakiskoilta ulos ajautuneesta säiliövaunusta pulppusi runsaasti herkästi syttyvää nestettä, Aho sanoo.

– Pelastustöissä ja jälkitorjunnassa junanvaunuja on siirrettävä, mihin pelastuslaitos ei tietenkään yksin pysty ja useita viranomaistahoja on pyydetty apuun. Näillä hetkillä useita tunteja odotettua VR:n siirtokalustoa on saapumassa paikalle, Aho kertoi iltaseitsemän maissa.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijat olivat Ahon mukaan myös saapuneet juuri kohteeseen ja tutkimusten tekeminen mahdollisimman autenttisessa ympäristössä aiheuttaa sen, että luvan saaminen onnettmuuspaikan raivaamiseksi kestää jonkin aikaa.

"Suuronnettomuusvaara aiheutuu kymmenistä tuhansista litroista syttyvää nestettä"

Suuronnettomuusvaaran aiheuttaa Ahon mukaan herkästi syttyvä ja höyrystyvä bensiinin omainen neste, jota on päässyt valumaan maastoon kymmeniä tuhansia litroja.

– Säiliövaunusta vuotava neste kerääntyy ilmaa raskaampana esimerkiksi kuoppiin hyvinkin etäällä onnettomuuspaikasta ja jos aine pääsisi syttymään se aiheuttaa vakavan riskin, Aho sanoo.

Kyseessä on Ahon mukaan metyyli-tert-butyylieetteri-niminen, kansanomaisemmin bensiinin lisäaine, joka on bensiiniä reaktiivisempi. Neste kulkeutuu tuulen mukana ilmaa raskaampana esimerkiksi kuoppiin tai alaville maille ja hyvinkin etäälle onnettomuuspaikasta.

– Pelastustöitä tehtäessä on vaarana, että kipinöitä syntyy, joten meillä on ollut myös välitön vaara vaahdotettaessa onnettomuuskohdetta sekä torjuttaessa mahdollista tulipaloa vedellä, Aho sanoo.

Pelastuslaitos kieltää kaikkia ulkopuolisia liikkumasta ainakaan kilometriä lähempänä onnettomuusaluetta. Alue sijaitsee syrjässä, noin 15 kilometriä Mäntyharjulta etelään.

– Pelastustoimet tulevat jatkumaan iltaan tai yöhön ja jälkitorjuntatyöt mahdollisesti koko ensi viikon, Aho sanoo.

Onnettomuustutkintakeskus on aloittanut alustavan tutkinnan onnettomuudesta.

Henkilöliikenteen junat korvataan busseilla

Henkilöliikenteen junat korvataan toistaiseksi busseilla Kouvola–Mäntyharju–välillä. Junaliikenne normalisoituu Savon radalla Liikenneviraston mukaan sunnuntaina.

Etelän suunnasta Mikkeliin, Kuopioon ja Kajaaniin tai näiden väliasemille matkalla olevien matkustajien etenemiseen tulee viivästyksiä Samaan tapaan matkan hidastumiseen saavat varautua pohjoisen suunnasta Kuopion, Mikkelin ja Kouvolan kautta etelään matkustamassa olevat.

Liikenneviraston liikennepäällikön Timo Hämäläisen mukaan myös osa yhteysjunista saattaa myöhästellä jonkin verran odottaessaan Savon radan matkustajia.

Hämäläisen mukaan IC-junia tai Pendolinoja kulkee rataosuudella parisenkymmentä vuorokaudessa parin tunnin välein.

* Juttua päivitetään

Jätevedenpuhdistamoilla on edessään erikoiset ajat. Samalla kun jätevesi on opittu puhdistamaan yhä paremmin, puhdistamolietteeseen kerääntyy entistä enemmän haitta-aineita, kuten palonestoaineita, raskasmetalleja, mikromuoveja ja huumejäämiä.

Ennen ravinteikas liete kelpasi hyvin pellolle mutta ei enää.

Muutoksen takaa löytyy kuluttaja. Ihmiset haluavat tietää, onko ruoka varmasti turvallista. Imagostaan tarkka elintarviketeollisuus on puolestaan alkanut painostaa viljelijöitä rajoittamalla tai lopettamalla lieteviljan ostamisen.

Esimerkiksi Fazer Mylly antoi pari vuotta sitten suosituksen välttää puhdistamolietettä. Tulevasta kesästä lähtien suositus muuttuu täyskielloksi.

– Lietteessä on paljon orgaanisia haitta-aineita ja mikromuoveja, joista ei ole tarkkaa tietoa, ja varsinkaan näiden yhteisvaikutusta ei tiedetä tarkasti, sanoo Fazer Myllyn toimitusketjun johtaja Jarkko Arrajoki.

Vuodessa yhdyskuntalietettä muodostuu 150 000 tonnia, mistä lähes puolet menee viherrakentamiseen ja nelisenkymmentä prosenttia pelloille. Myös viheralueilta haitta-aineet voivat päätyä luontoon.

Mitä lietevuorelle tehdään?

Helsingin Viikissä toimii Pohjoismaiden suurin puhdistamo. Se tuottaa joka päivä viisi rekkakuormallista lietettä, joka viedään kompostoitavaksi. Viikin lietteestä vain 10–15 prosenttia päätyy pelloille.

Viikissä on jo alettu varautua lieteongelmaan, osin viime vuosina heränneen mikromuovikeskustelun vuoksi.

Yksi vaihtoehto on tehdä lietteestä eräänlaista hiiltä niin sanotulla pyrolyysimenetelmällä..

– Aloitamme pyrolyysimenetelmän kokeilut Ämmässuon jätteenkäsittelylaitoksella. Tutkimme myös kuinka syntyvästä hiilijätteestä tehdään öljyntapaista ainetta, sanoo yksikönpäällikkö Marina Graan Helsingin Seudun Ympäristöpalveluista.

Yksi vaihtoehto on lietteen polttaminen, jota jo tehdään muutamalla paikkakunnalla. Polttamisessa kuitenkin osa lietteen sisältämistä ravinteista menetetään. Lisäksi syntyvästä tuhkasta pitäisi pystyä erottamaan fosfori.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston erotus- ja puhdistustekniikan johtaja Mari Kallioinen pitää polttamista yhtenä vaihtoehtona mutta lupaavin on hänen mielestään niin sanottu membraanitekniikka.

Siinä jätevesi menee eräänlaisen kalvon läpi, jolloin vedestä voidaan erottaa muun muassa mikromuovi ennen kuin se joutuu lietteeseen. Membraanisuodatus on käytössä joissakin maissa mutta se on investointina perinteistä puhdistusta kalliimpi.

– On helpompaa ja todennäköisesti halvempaa poistaa mikromuovi vedestä jätevedenpuhdistamolla kuin yrittää poistaa sitä vesistöistä tai pelloilta, Kallioinen sanoo.

Haitta-aineita kodeista ja teollisuudesta

Puhdistamolietettä saa käyttää pellolla, jolla kasvatetaan viljaa, sokerijuurikasta, öljykasveja tai sellaisia kasveja, joita ei yleensä käytetä ravinnoksi tuoreena tai syömällä maanalainen osa.

Lietteen sisältämiä raskasmetalleja ja ravinnepitoisuuksia on tutkittu paljon, mutta mikromuoveista ja esim. lääkejäämistä tiedetään paljon vähemmän. Mikromuovien mittaamiseen ei toistaiseksi ole edes olemassa luotettavaa analyysimenetelmää.

Puhdistamolietettä käsitellään muun muassa mädättämällä ja kompostoimalla, mutta ne eivät poista kaikkia lietteeseen pidättyviä haitta-aineita.

– Muun muassa haitallisia ja pysyviä orgaanisia yhdisteitä päätyy jätevedenpuhdistamoille kotitalouksista ja teollisuudesta. Niitä on saatettu lisätä erilaisiin kuluttajatuotteisiin, joista osa voi olla hyvinkin pitkäikäisiä, sanoo tutkija Päivi Fjäder Suomen ympäristökeskuksesta.

Fjäderin mukaan jätevesiin ja lietteeseen voi päätyä myös sellaisia yhdisteitä, joiden käyttö on jo kielletty.

Muovin ja lääkkeiden lisäksi Fjäder mainitsee muun muassa bromatut palonsuoja-aineet ja PFAS -yhdisteet. Monia näistä aineista käytetään esimerkiksi elektroniikassa, muoveissa ja tekstiileissä sekä pintakäsittelyaineina. Maaperään päädyttyään aineet voivat kulkeutua edelleen kasveihin, eliöihin tai pinta- ja pohjavesiin.

Parhaillaan on käynnissä ja suunnitteilla useita tutkimushankkeita, joissa selvitetään muun muassa sitä, kuinka lietteen ravinteita voidaan hyödyntää ja kuinka haitta-aineiden vaikutuksia ympäristöön voidaan vähentää.

Saksassa on jo selvät suunnitelmat rajoittaa ensi vuosikymmenellä lietteen levittämistä pelloille.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo Facebookissa, että emerituspiispa Eero Huovinen antoi tänään kasteen presidentin ja rouva Jenni Haukion pojalle.

Pojan sukunimeksi tuli Niinistö, rouva Jenni Haukio kertoi Facebookissa.

Nimeksi tuli Aaro Veli Väinämö. Pojan kolmas etunimi Väinämö on sama kuin presidentti Niinistön toinen nimi.

– Väinämö tulee minulta, Veli oli sointuva välinimi ja Aaro-nimellä on paljon perinteitä, esimerkiksi Aaro Hellaakoski voisi tulla mieleen, Niinistö kertoo Ilta-Sanomille.

Poikavauva syntyi 2. helmikuuta Helsingin Naistenklinikalla.

Viime keskiviikkona presidentti Niinistö totesi Ylelle, että poika kastetaan pian.

– Poika tulee saamaan pian nimen ja se varmaan kerrotaan kirkossa, kuten muidenkin kastettujen nimi, Niinistö sanoi keskiviikkona.

Väestörekisterikeskuksen mukaan Aaro-nimi on annettu Suomessa lähes 12 500 kertaa. Nimi Aaro on lyhennelmä nimestä Aaron, jonka alkuperä tulee heprean kielestä.

Presidentti Niinistöllä on Aaron lisäksi kaksi aikuista poikaa, Nuutti ja Matias.

Lue lisää:

Presidentti Niinistö Tampereella: Poika kastetaan pian, nimi kerrotaan kirkossa – Seurasimme vierailua hetki hetkeltä

Presidentti Niinistö on äärimmäisen tarkka julkisuudestaan – niin myös vauvan, uskoo asiantuntija

Presidenttiparin vauvauutinen sytytti sosiaalisen median liekkeihin – "Lapsi on suurin lahja", onnittelee vasta itse isäksi tullut kansanedustaja

Saksan Münsterissa on kuollut ainakin kolme ihmistä, kun pakettiauto syöksyi väkijoukkoon lauantaina iltapäivällä. Lisäksi epäilty ajaja surmasi itsensä, Saksan sisäministeriö kertoo.

Poliisin mukaan loukkaantuneita on parikymmentä, Münstersche Zeitung -lehti kirjoittaa. Osa heistä on kriittisessä tilassa.

Poliisin mukaan vaaratilanne on nyt ohi. Poliisi ei tällä hetkellä etsi muita epäiltyjä, mutta tarkistaa silminnäkijähavaintoja ajoneuvossa mahdollisesti mukana olleista muista henkilöistä, uutistoimisto AP raportoi.

Poliisi on sosiaalisessa mediassa pyytänyt ihmisiä pysymään poissa tapahtumapaikalta ja välttämään huhujen levittämistä.

Tapauksen tutkinta on vielä alkuvaiheissaan. Münsterin pormestarin Markus Lewen mukaan viranomaiset eivät tiedä ajajan motiiveja.

Poliisin tiedottaja Andreas Bode kertoi ajoneuvon kuljettajan ampuneen itsensä auton sisällä. Ajajan henkilöllisyyttä ei ole toistaiseksi pystytty selvittämään.

– Tilanne on sellainen, ettei hyökkäyksen mahdollisuutta voi sulkea pois, nimetön turvallisuusviranomainen kertoi Reutersille.

Välikohtaus tapahtui Münsterin vanhassakaupungissa. Sosiaalisessa mediassa julkaistun kuvan perusteella auto vaikuttaa osuneen ravintolan ulkoterassiin.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on ilmaissut osanottonsa välikohtauksen uhreille ja heidän omaisilleen. Toissa vuoden joulukuussa kaksitoista ihmistä kuoli ja viitisentoista loukkaantui Berliinissä, kun rekka ajettiin väkijoukkoon joulutorilla.

Uutista päivitetään.

Yksi ihminen on kuollut ja neljä palomiestä loukkaantunut asuinhuoneistossa tapahtuneessa palossa Trump Towerin 50. kerroksessa lauantaina, kertovat kaupungin viranomaiset. Heidän mukaansa palo saatiin hallintaan nopeasti.

Miespuolisen asunnossa asuneen henkilön kerrotaan kuolleen sairaalassa, eikä häntä ole vielä tunnistettu, viranomaiset kertovat uutistoimisto Reutersille. NBC:n mukaan sekä Trump että hänen vaimonsa Melania Trump ja heidän Barron-poikansa olivat tulipalon syttyessä Washingtonissa.

Trump itse tviittaa, että palo olisi saatu sammutettua.

Trumpilla on pilvenpiirtäjässä asunto, mutta hän ja hänen perheensä asuvat nykyään Valkoisessa talossa.

Trump Towerissa paloi myös tammikuussa. Tuolloin loukkaantui Washington Postin mukaan kolme ihmistä.

Hollywoodin tähtikadusta idean saanut Jyväskylän MM-rallin voittajien kunniaseinä pystytettiin Torikeskuksen aulaan vuonna 1996. Se sai alkunsa pari vuotta aiemmin, kun Tiimiakatemian opiskelijoiden RTW-tiimi toteutti ensimmäisen Ralliviikko-tapahtuman Jyväskylän kävelykadulla. Ralliviikon ohjelmalavalle kutsuttiin rallitähtiä jättämään jälkensä betonilaattoihin.

Kunniaseinällä komeili parikymmentä vuotta 14 Jyväskylän rallin voittajan betoniin valetut kaasujalan ja rattikäsien jäljet. Ohikulkijoiden ihasteltavina olivat muun muassa Simo Lampisen, Timo Mäkisen, Hannu Mikkolan, Tommi Mäkisen ja Marcus Grönholmin laatat. Lisäksi oman kunnialaattansa sai tehdä Jyväskylän rallin perustaja Pentti Barck.

Legendaariset käden- ja jalanjäljet on otettu varastoon. Ismo Savolainen

Voittajaseinä katosi salaperäisesti kauppakeskuksen aulasta, kun ruotsalainen vaatejätti H&M halusi seinälle suuren valomainoksensa.

– Kiinteistön peruskorjauksessa vuokralaiset halusivat seinän käyttöönsä ja legendaariset käden- ja jalanjäljet on otettu varastoon, paljastaa isännöitsija Ismo Savolainen THR-Palvelusta.

Ainutlaatuiset betonilaatat ovat siis tallessa ja jopa yllättävän lähellä alkuperäistä paikkaa.

Laatat varastossa kunniaseinän takana

Ismo Savolainen avaa metri kertaa metrisen metallioven vaateliikkeen valomainoksen vierestä. Seinällä näkyvät vielä kunniaseinän kiinnitysjäljet tasoitteella siloitettuna. Oven takana häämöttää pimeä betoniseinäinen varastotila.

– Melkein samalla paikallahan nämä ovat, naurahtaa Savolainen.

Taskulampun valokiila osuu varastoon piilotettuihin kunnialaattoihin. Ne ovat siististi kahteen pinoon aseteltuina.

Vesa Walden Feelbeat Oy:stä tähyilee pimeään varastoon lievästi hämmentyneenä. Opiskelija-aikanaan Walden oli toteuttamassa Tiimiakatemian RTW-Teamissa kävelykadun ralliviikkoa.

– Itse en ole kyllä moneen moneen vuoteen ollut näiden kanssa tekemisissä, mutta kyllähän se melkonen juttu oli kun niitä tehtiin. Kansainvälisiin tiimeihin oltiin yhteydessä aikana, jolloin ei ollut internettiä, sähköpostia tai kännykkää, Vesa Walden muistelee.

Carlos Sainzin ja Didier Auriolin nuoret opiskelijat saivat kävelykadulle betoni-ikuistukseen oveluudella ja suoralla toiminnalla. Rallitähtien tiimit nimittäin vastailivat nihkeästi faxeilla, että katsotaan ehtivätkö kuljettajat paikalle.

– Niinpä menimme projektipäällikkö Pekka Huovisen kanssa Jämsään, rallia edeltävälle testierikoiskokeelle. Minä menin maaliviivan jälkeen keskelle tietä pysäyttämään ralliautot. Ja kun kuski veivasi ikkunan auki, Pekka löi hänelle lapun kouraan, että huomenna kävelykadulle siihen ja siihen aikaan. Mietittiin, että noinkohan he tulevat, mutta niin vaan kaikki tulivat. Tänä päivänä ei mentäisi ralliautoja noin vaan pysäyttelemään.

Kokoelman helmenä ensimmäisen rallin voittajan laatta

Päällimmäisinä laattakasoissa ovat vuoden 1953 voittajan Vilho Hietasen ja 1977 voittajan Kyösti Hämäläisen laatat. Kokoelman arvokkuuttaa lisää se, että mukana on myös kaikkien aikojen ensimmäisen ”Jyskälän” voittajan Arvo Karlssonin betoniin tallennetut jäljet.

– Vuonna 1994 tehtiin kunnialaatta Arvo ”Kurva” Karlssonin kanssa. Hän piti sitä tosi kovana juttuna. Hänen kanssaan katsottiin elokuvateatterissa filmejä ensimmäisestä eli vuoden 1951 rallista, jolloin ralli kävi Rovaniemellä asti. Seuraavana vuonna ”Kurva” tilasi RTW-tiimille Vauhdin Maailman, jotta pysytään rallissa mukana ja kutsui meidät opiskelijat myös 75-vuotisjuhliinsa Helsinkiin, tarinoi Vesa Walden.

Rallimestareiden kunniaseinän esikuva eli Hollywoodin tähtikatu Los Angelesissa koostuu yli 2 500 viisisakaraista tähdestä, jotka on omistettu jollekin julkisuuden henkilölle. Tähti myönnetään saavutuksista elokuva-, teatteri-, radio-, televisio- tai musiikkialalla.

Rallia on ajettu kilpaa Jyväskylässä jo 67 kertaa vuodesta 1951 alkaen. Kisa luokitellaan Pohjoismaiden suurimpien urheilutapahtumien joukkoon. Monilla suurten tapahtumien kaupungeilla on vaikeuksia tapahtumabrändien hyödyntämisestä muulloinkin kun tapahtuman aikana.

Ralli näkyy vain yhtenä viikonloppuna

Jyväskylässä on vuosikymmeniä surkuteltu, että MM-ralli näkyy ja tuntuu vain yhtenä kesäisenä viikonloppuna. Jyväskylästä ei löydy rallimuseoa, rallilukioa, rallikatua tai edes rallitoimistoa, sillä MM-kisaa pyöritetään AKK:n Motorsportin toimistossa Vantaalla.

Kaupunki ei ole hyödyntänyt asukkailleen Suurjoissa olevaa imua. Ari Vatanen

Vuonna 1994 Tiimiakatemian opiskelijat tiedustelivat ralliautoilija Ari Vataselta halukkuutta kunnialaatan tekoon kävelykadun Ralliviikolla. Vatanen vastasi myöntävästi telefaksilla Ranskan viinitilaltaan.

– Erittäin kannatettava projekti. Kaupunki ei ole hyödyntänyt asukkailleen Suurjoissa olevaa imua. Australiassa on sikäläisen Harjun pätkän vieressä musiikki-, wine- & food festivaali, mutta salliiko meidän ”älä tallaa nurmikoita” asenne sen?, näpäytti Vatanen faksissaan.

Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Helinä Mäenpää myöntää, että Vatasen faksissa on asiallinen huomio.

– Se että ralli näkyisi muinakin aikoina, kuin itse rallin aikana, niin onhan sitä pohdittu. Siihen tarvitaan rahoittajia ja eri tahoja mukaan luomaan uutta. Kyllä sillä olisi matkailullistakin arvoa.

Mäenpää kertoo, että siitäkin on keskusteltu, että pitäisikö Jyväskylän liikuntapääkaupunkina ryhtyä kokoamaan menestyneiden urheilijoiden ja alan ihmisten täydentyvää hall of famea, puistoa, galleriaa tai vastaavaa.

– On mietitty, että olisiko tuleva Hippos sellainen paikka eli ne olisivat näkyvillä mahdollisesti ulkotilassa. Mutta tämä on nyt vasta ideatasolla, jatkaa Helinä Mäenpää.

Voittajalaatat takaisin nähtäville

Nyt kun kunnialaatat on todistettavasti löydetty ehjänä ja hyvässä kunnossa kauppakeskuksen pienestä varastosta, on aika pohtia voittajaseinän tulevaisuutta. Vesa Walden vahvistaa, että kunnialaatoille ei aikoinaan sovittu omistajaa, joten kaupunki voisi luontevasti olla niiden hallinnoija.

– Tästä on käyty alustavaa keskustelua ja kaupungin mielestä Paviljongin alue on ehdottomasti paras laattojen uudeksi sijoituspaikaksi. Jos ja kun nämä saataisiin Paviljongin alueelle, niin sitten on hyvä miettiä täydennetäänkö kokoelmaa niiltä osin mitä sieltä puuttuu, kertoo viestintäjohtaja Helinä Mäenpää.

– Ehdottomasti ne pitää tuoda takaisin kaiken kansan nähtäväksi. Sosiaalisessa mediassa tuli heitto, että voisiko ne olla Paviljongin aulassa. Meillä on alkamassa hyvä yhteistyö kaupungin viestintäjohtaja Helinä Mäenpään ja taulujen historian tuntevan Vesa Waldenin kanssa. Eiköhän me hyvä ratkaisu näille löydetä, lupaa Paviljongin puolesta toimitusjohtaja Pietari Sorri Jyväskylän Kongressikeskuksesta.

– Kyllähän tämä on taideteos, jota ei varmasti ole muualla. Se alkaa olla arvokas, koska sillä on jo pitkä historia, muistuttaa isännöitsijä Ismo Savolainen.

– Suotta laatat tuolla varastossa ovat. Niiden esillepano ei ole teknisesti vaativaa ja niitä voi tehdä joka vuosi lisää, kun tulee uusia rallivoittajia. Luodaan siitä vaikka uusi perinne, pohtii Vesa Walden.

Helinä Mäenpää muistuttaa, että Paviljonki on rallin kisakeskus ja ehdoton ydinpaikka Neste Rallissa.

– Paviljongin takana on myös legendaaristen rallikuskien puisto jo olemassa, mestarit ovat itse istuttaneet puut sinne, joten mikäpä olisi parempi paikka kuin Paviljonki.

Sisällissotaan on kolme suhtautumistapaa: perinneoikeistolainen, perinnevasemmistolainen, ja historiallinen.

Perinneoikeisto vaatii sisällissodan hiipuvan muiston äärellä vainajiensa kunnioitusta, ja murhien mitätöintiä. Heidän mukaansa vuonna 1918 ei ollut vaihtoehtoja.

Tämän kuultuaan perinnevasemmisto alkaa laskea joukkohaudoista löytyneitä ruumiita, surmattujen täsmällinen lukumäärä kun on oletettua 3% suurempi. Ja vankileirillä myytyjen savukkeiden mahdolllinen yhteys Lahden liike-elämän kehittymiseen on jäänyt toistaiseksi liian vähälle huomiolle.

Hyvä että selvitetään, ei siinä mitään. Mutta syyttävään sävyyn käytävä keskustelu alkaa olla sen verran väsynyttä, että virkeinkin vainaja kääntää kylkeä.

Sisällissotaa voisi kyllä jo tarkastella myös historiallisena tapahtumana. Siis sellaisena, joka on jo ohi. Itse sodasta on sata vuotta, yhtään silminnäkijää ei ole enää elossa. Yhteiskunnan perustava kahtiajako murtui viimeistään silloin, kun Suomen kommunistinen puolue ajautui konkursiin sijoitettuaan varansa ravihevosiin 1980-luvun taloushuumassa.

Sisällissodasta käytävissä kiistoissa ei itseasiassa enää keskustella sisällissodasta lainkaan. Niissä hoidetaan ensisijaisesti 1970-luvun traumoja. Kekkosen Suomessa porvarit olivat poliittisessa paitsiossa muutenkin, ja yliopiston poliittinen liike ajoi oikeistonuoret seminaarihuoneen nurkkaan. Neuvostoliiton ja suomettuneisuuden kulttuurin romahduksesta alkaen heille on ollut vapauttavaa sanoa vapaussota, vaikka sellaista ei koskaan käyty.

Monilla muilla tulokulma tähän keskusteluun määrittyy sen perusteella, mille historian lehdelle oman suvun tarina sijoittuu.

Vasemmistolaisessa opiskelijaliikkeessä taas rakennettiin oma identiteetti alusta alkaen sille, että ollaan uhrin puolella, valtaa vastaan. Uhriin samastuminen oli ehkä voimakkain yhdistävä nimittäjä koko 1970-luvun vasemmistolaiselle liikkelle, jopa siinä määrin, että asiasta heitettiin ironista läppää. Kuten kapakoissa kuultu taistolaishokema julisti, ”meitä syrjitään, meitä potkitaan päähän, liittykää meihin”. Tämän porukan pirtaan istuu valkoisten uhriluvun laskenta edelleenkin.

Monilla muilla tulokulma tähän keskusteluun määrittyy sen perusteella, mille historian lehdelle oman suvun tarina sijoittuu. Osa samastuu sukulaistensa kokemuksiin ja todellisuustulkintoihin, osa sanoutuu niistä irti, osa pyrkii ylittämään ne.

Minun sukutaustani on vitivalkoinen. Venäjän vallankumouksen koittaessa iso-isoisäni oli karkotettuna Siperiaan, koska oli Sortavalan seminaarin johtajana vastustanut kouluopetuksen venäläistämistä. Isosetäni taas istui samaan aikaan Spalernajan vankilassa, oltuaan ensin jääkärinä Saksassa ja jäätyään Suomeen paluunsa jälkeen kiinni attentaatin yrittämisestä tsaarinvaltaa vastaan. Myöhemmin, kuten Jaakko Paavolainen kirjoittaa teoksessaan _Suomen kansallinen murhenäytelmä, _hän vastasi punavankien teloituksista Terijoen alueella.

Itse en osaa samastua vanhaan vasemmistoon, jonka kytkös Neuvostoliittoon oli liian vahva, enkä liioin oikeistoon, jonka kosto meni yli kaiken kohtuuden.

No miten minun pitäisi suhtautua tähän? Olenko osavastuussa valkoisten tekemistä murhista, kun mies oli sukulaiseni? Vai olisiko mielekästä yrittää selitellä, että olihan se nyt välttämätöntä, koska muuten olisimme osa Neuvostoliittoa, varmaan vielä sen romahtamisen jälkeenkin.

Itse en osaa samastua vanhaan vasemmistoon, jonka kytkös Neuvostoliittoon oli liian vahva, enkä liioin oikeistoon, jonka kosto meni yli kaiken kohtuuden, ja joka jatkoi hävinneiden vainoamista aina talvisotaan saakka. Enkä osaa kehitellä historiallisia defenssejä puolustaakseni omien sukulaisteni edesottamuksia, joista en koe olevani millään lailla vastuussa.

Ajattelen ennen kaikkea niin, että sisällissota oli aito tragedia. Se oli lähtökohdiltaan samanlainen kuin Jugoslavian hajoamissota 1990-luvulla. Keskusauktoriteetti romahti, ja sen jälkeen syntyi kiista siitä, että kenellä on legitiimi valta.

Ahtaan lakiuskovaisesta näkökulmasta katsottuna valta kuului sisällissodan puhjetessa valkoisille. Mutta valta on oikeaa valtaa vasta kun se koetaan lailliseksi ja perustelluksi. Tsaarin kukistuttua kumpikaan osapuoli ei pystynyt esittäytymään kukistuneen vallan oikeutettuna perillisenä, vaikka molemmat saivat yrittää, vuoron perään. Kiistan lopputuloksena maassamme oli kaksi kilpailevaa järjestysvaltaa, jotka ajautuivat ratkaisemattomaan kiistaan.

Kyse oli toki luokkakonfliktista. Valkoisiin kuuluivat ne, jotka olivat olleet edustettuina vuoteen 1906 asti kokoontuneilla Säätyvaltiopäivillä. Aateliset, papit, porvarit ja talonpojat. Säätyjen ulkopuolelle jääneet päätyivät kannattamaan punaisia.

Osapuolijako oli historiallisen tilanteen sanelema, mutta samat olosuhteet olisivat voineet toisissa historiallisissa olosuhteissa tuottaa toisenlaiset jakolinjat. Näin kävi Jugoslaviassa, jossa sosialismin romahdus sai ortodoksit, katoliset ja muslimit sotimaan toisiaan vastaan, huolimatta siitä, että uskonnot olivat olleet kiellettyjä jo puoli vuosisataa, eivätkä monet edes tienneet, mihin uskontokuntaan kuuluivat.

Vuonna 1918 pitkään kytenyt vihapuhe pukeutui väkivallaksi.

On hyvä, että sadan vuoden takaisia väkivaltaisuuksia edelleen tutkitaan. Mutta niitä ei tule tutkia, jotta voisimme syytellä toisiamme, vaan siksi, että voisimme ymmärtää historiaamme ja ihmisenä olemista ylipäätään.

Vuonna 1918 pitkään kytenyt vihapuhe pukeutui väkivallaksi. Pöytäkirjoihin tallentuneet eduskuntakeskustelut muistuttivat sisällissodan alla liiaksikin nykyisiä sosiaalisen median kiistoja. Punaiset tulivat eduskuntaan kuin perussuomalaiset 2011: välttämään veljeilyä vihollisten kanssa. Sosiaalisia suhteita ei solmittu poliittisten rajojen yli. Satoa korjattiin muutamaa vuotta myöhemmin.

Konfliktin dynamiikkaa pitäisi analysoida enemmänkin ja tarkastella sisällissotaa nimenomaan historiana. Voisimme vaikka oppia jotain. Onneksi meillä on mille rakentaa. Tannerin, Ståhlbergin ja Kallion perinteelle rakentanut suomalainen sopimusyhteiskunta on perustunut nimenomaan veljeilylle.

Lehtitietojen mukaan se on melkein millä tahansa mittarilla maailman paras. Mennään sillä.

Jukka Relander

Kirjoittaja työskentelee viestintäkonsulttina Kaiku Helsingissä ja harrastaa historiaa vanhasta muistista. Vapaa-aikoinaan hän haaveilee perhokalastuksesta istuessaan kentän laidalla katsomassa kun lapset pelaavat.

Unkarin vaaliuurnilla on käynyt äänestämässä jo 63,2 prosenttia äänioikeutetuista. Se on suurin äänestysmäärä vuoden 2002 vaalien jälkeen.

Joidenkin vaalitarkkailijoiden mukaan äänestysvilkkaus saattaa viestiä opposition tehokkaasta aktivoitumisesta. Se voi merkitä sitä, että oikeistolainen pääministeri Viktor Orbánin Fidesz-puolue menettää paikkoja parlamentissa.

Ennen vaaleja julkaistujen mielipidemittausten perusteella pääministeri Orbánin Fidesz-puoleen odotetaan jatkavan Unkarin johdossa parlamenttivaalien jälkeen. EU:hun kriittisesti suhtautuva ja maahanmuuttoa sekä islamia kiihkeästi vastustava Orbán on ollut pääministerinä yhtäjaksoisesti vuodesta 2010.

Vaaliuurnat Unkarissa sulkeutuvat klo 20 Suomen aikaa.

Lue lisää:Unkarissa tänään vaalit – kuristaako Viktor Orbánin todennäköinen jatkokausi demokratian viimeisimmätkin rippeet?

Teiden varsilta tutut laatikkomalliset nopeusvalvontakamerat saavat pian rinnalleen ison joukon niitä huomattavasti hoikempia virkaveljiä. Poliisin käyttöön on päätetty tilata 150 nopeusvalvontalaitteistoa. Pääosin ne ovat kiinteitä laitteistoja ja muodoltaan täsmälleen samanlaisia kuin on nyt käytössä Ruotsissa: hoikkia ja korkeita.

Ainoastaan väritys voi poiketa länsinaapurista. Siellä ne ovat sini-harmaa-mustia.

– Suomen väritystä ei ole vielä päätetty. Meille sopii samat värit kuin Ruotsissakin, niissähän on nyt poliisin sinistäkin, sanoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen poliisihallituksesta.

Uudet automaattikamerat ovat ruotsalaisen Sensys Gatso Groupin tuotteita ja ne sisältävät koko joukon ominaisuuksia, joita ei nykyisistä tolppakameroista löydy. Tästä voit katsoa havainneanimaation uudenmallisten laitteiden toiminnasta.

Hoikat peltipoliisit mittaavat ajoneuvojen nopeutta kehittyneellä tracking radar -tutkatekniikalla, kun nykyiset toimivat asfaltin alle asennetun silmukan avulla. Tutka seuraa ajoneuvon aikaa, nopeutta, etäisyyttä, suuntaa ja ajokaistaa koko sen ajan, kun kohde on tutkan kentässä. Ylinopeudesta se räpsäyttää kuvan, ja lähettää sen langattomasti eteenpäin.

– Se ottaa ajoneuvon seurattavakseen vähintään kymmenien metrien päästä ja seuraa sitä koko ajan tolpalle saakka. Kaistanvaihto ei auta, Ihalainen kertoo.

– Se pystyy myös seuraamaan useita autoja yhtäaikaa ja useita kaistoja samanaikaisesti.

Pilottipaikat valittu

Uusien kameroiden ja tolppien asennustyöt alkavat tämän vuoden aikana ja ensimmäiset viritellään pilottipätkille Valtatie 6:lle Koskenkylän ja Kouvolan välille sekä Nelostielle Heinolan Lusista Jyväskylän Vaajakoskelle. Myös monet kaupungit ovat kiinnostuneita saamaan uuden tekniikan kameroita kaduilleen, muun muassa Helsinki, Turku ja Tampere.

Ihalainen toivoo, että syksyyn mennessä olisi teiden varsille ilmestynyt kymmeniä uusia automaattisia nopeudenvalvojia. Kaikki 150 uutta kameraa ja niihin tarvittavat noin 500 kameratolppaa on asennettu paikoillensa parin, kolmen vuoden sisällä.

Viisivuotisen hankintasopimuksen arvo on 4,4 miljoonaa euroa. Tarjouskilpailun voitti Oulun Energia Urakointi Oy, joka edustaa Sensys Gatso Groupin tuotteita.

Sopimukseen sisältyy kiinteiden valvontapisteiden ohella autoihin asennettavat automaattivalvontalaitteistot sekä laitteistojen huolto- ja korjauspalvelut. Hankinta yli tuplaa kameroiden määrän nykyisestä ja tolppienkin määrä nousee 1 500 tietämiin tämän hetken liki tuhannesta.

Automaattisen nopeusvalvonnan kamerat välähtivät viime vuonna ennätykselliset 556 000 kertaa. Poliisin mukaan määrä nousee tänä vuonna yli 600 000:n.

Kun saapuu Lahteen ja astuu Matkakeskuksen ovista ulos, näkee ensimmäisenä valtavan kuparisen bussikatoksen. Kun on päässyt yli siitä ihmetyksestä, että jonkun mielestä on tosiaan ollut hyvä ajatus päällystää lahtelainen bussikatos jollain rahanarvoisella, voi tyrmistyä seuraavasta kummallisuudesta.

Siinä se ratsastelee muina miehinä menemään, valtava… Niin, kuka? Mannerheim? Lahtari? Pyöveli Mannerheim? Murhaaja? Kansallissankari? Ite Mannerheimi?

En ollut ikinä ajatellut, että kaupungin paraatipaikalla ratsastavassa Mannerheimissa olisi mitään outoa, patsas mikä patsas. Vasta Tampereelle muutettuani tajusin, että Suomessa on sellaisiakin alueita, jotka ovat Mannerheimille niin sanotusti no-go zone.

Tampereella Mannerheimin patsas on piilotettu Leinolan metsään kahdeksan kilometrin päähän kaupungin keskustasta. Silti joku käy muutaman vuoden välein tuhrimassa patsaan punaiseen maaliin ja kirjoittaa sen jalustaan LAHTARI. Perimätiedon mukaan se on joskus saanut niskaansa tervaa ja höyheniäkin.

Historiaan viileästi suhtautuvana ulkopaikkakuntalaisena tällainen intohimoisuus tuntui vähän huvittavalta. Että joku viitsii vaivautua!

Olisi raskasta elää niin, ettei kaupungilla kävellessä voisi ajatella muuta kuin sitä, kuinka iso kasa ruumita missäkin kadunkulmassa sata vuotta sitten törrötti.

Kolea ja etäinen suhtautuminen sadan vuoden takaisiin tapahtumiin on tietynlainen etuoikeus. Kuulun siihen laajaan nuorten aikuisten joukkoon, joilla ei ole voimakasta suhdetta sisällissotaan. Koulussa tapahtumia käsiteltiin suomalaisen vähäeleisesti, eikä kotona tuputettu käsityksiä siitä, mitä sodasta pitäisi ajatella. Kerrottiin, millä puolella sukulaisia oli, ja näytettiin auton ikkunasta, missä Hennalan metsässä punaisia ammuttiin.

Samankaltaisia kokemuksia on viiteryhmissäni monella muullakin. Sodan tausta ja seuraukset tiedetään ainakin pintapuolisesti, mutta riitaa siitä ei saa aikaiseksi. Sisällissodasta voi keskustella baarissa siinä missä töistä tai tosi-tv-ohjelmistakin. Jos joku kertoo traagisen sukutarinan, sanotaan oikeesti, ihan hirveetä, eikä aleta saivarrella ja mitätöidä muiden kertomuksia.

Nuorisoa syytetään usein historiattomuudesta ja siitä, etteivät nuorisolaiset ymmärrä, miten vakavasta asiasta on kyse. Ja auta armias, jos vakavalla asialla erehtyy vitsailemaan. Silloin tulee loukanneeksi paitsi jutun kuullutta henkilöä, myös hänen sukuaan, poliittisia mielipiteitään, sotaveteraaneja ja oikeastaan koko itsenäisen Suomen historiaa.

Historia ei kuitenkaan ole yhtä herkkähipiäinen kuin sen tulkitsijat. Helmikuussa Pohjanmaalla pahastuttiin, kun Ylen päivän pääuutislähetyksessä ei mainittu Vaasassa järjestettyä jääkärien kotiinpaluun 100-vuotisjuhlaa.

Sanomalehti Pohjalaisen päätoimittaja ei veronmaksajana voinut ymmärtää, miksi maahanmuuttajien työllistymistä pidettiin tärkeämpänä kuin jääkäribileitä (joita kuitenkin seurasivat Vaasassa tuhannet, huomio, tuhannet ihmiset!), ja miten Yleisradio viitsii politikoida sadan vuoden takaisilla tapahtumilla.

Tietämättömyys ei tietenkään ole tavoiteltava tila, mutta hyvä on pohtia sitäkin, mistä syystä historian tuntemista edellytetään

Pohjalainen ei sotakeskustelukoreografian mukaisesti tietenkään harrastanut minkäänlaista politikointia, koska oma ja samaa mieltä olevien kavereiden näkemys sodasta on aina neutraali ja oikea, muut vääristelevät historiaa.

Kaiken pöljän vänkäämisen keskellä etäinen ja liiankin kevyt suhtautuminen sotaan tuntuu välillä virkistävältä. Olisi raskasta elää niin, ettei kaupungilla kävellessä voisi ajatella muuta kuin sitä, kuinka iso kasa ruumita missäkin kadunkulmassa sata vuotta sitten törrötti.

Vitsailemisellakin voi olla paikkansa. Kun vakavan keskustelun sodan hirveyksistä korvaa piikittely siitä, saako Lahdessa turpaan, jos kutsuu Mannerheimia murhaajaksi, sukuja rikki repineet tapahtumat painuvat vähän kauemmas historiaan, ja niihin voi saada jopa tervettä etäisyyttä.

Sodalla vitsaileminen on tietenkin mautonta ja epäkunnioittavaa, mutta se on myös nuorison tehtävä: Rienata niitä asioita, jotka ovat edellisille sukupolville pyhiä. Se ei ole henkilökohtainen vaan yhteiskunnallinen loukkaus. Demokraattisessa sivistysvaltiossa ihmisellä on oikeus olla sivistymätön, typerä ja loukkaava oman maansa historiaa kohtaan.

Tietämättömyys ei tietenkään ole tavoiteltava tila, mutta hyvä on pohtia sitäkin, mistä syystä historian tuntemista edellytetään. Ihmisen on hyvä tuntea menneisyytensä itsensä ja yleissivistyksensä kannalta, ei siksi, että hänellä olisi jonkin “kansan” jäsenenä velvollisuus osoittaa kunnioitusta “isänmaansa” historiaa kohtaan.

On täysin päätöntä vaatia nykyisiä suomalaisia pyytämään anteeksi tai hyvittämään iso(isoiso)vanhempiensa tekoja. Historiaa voi kunnioittaa sortumatta tarpeettomaan paatokseen.

Tuija Siltamäki

Kirjoittaja on Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittaja.

Setä kuolisi pian. Riitta Mertanen istuu läheisensä vuoteen vieressä ja tajuaa, että hän pystyy tähän. Kuolevan lähellä oleminen on luontevaa eikä pelota. Hoitaminen tuntuu siltä kuin sitä olisi tehnyt aina.

Aika sedän sairaalasängyn vierellä viisi vuotta sitten sinetöi vähän yli kolmekymppisen joensuulaisen ruotsinopettajan päätöksen opiskella sairaanhoitajaksi. Nyt Mertanen toimii molemmissa ammateissa. Arkisin hän opettaa ruotsin kieltä yliopistolla ja tekee silloin tällöin keikkaa sairaanhoitajana.

Mertanen on molemmissa ammateissa kotonaan. Toisen ammatin opiskelu on vahvistanut työminää.

– Ammatti-identiteetti molemmissa töissä on vahvistunut, sillä sitä on joutunut tietoisesti pohtimaan. Koen, että teen ihmissuhdetyötä kahdesta eri näkökulmasta, Mertanen sanoo.

Ammatti-identiteetti on suomalaisille tärkeä, sillä työn arvostus on kova. Sen merkitys vain kasvaa, sillä moni joutuu – tai pääsee – määrittelemään työminäänsä moneen kertaan elämän aikana, kun työelämä muuttuu vauhdilla, sanoo aikuiskasvatuksen professori Anneli Eteläpelto Jyväskylän yliopistosta.

– Aiemmin ajateltiin, että ammatti-identiteetti muodostuu nuorena ammattilaisena ja on pysyvä. Nyt tiedetään, että identiteettiä neuvotellaan uusiksi koko uran ajan. Ammatti-identiteetin merkitys on suuri. Se vaikuttaa siihen, miten työtään tekee ja miten siinä oppii, Eteläpelto kuvailee.

Avainnauhasta ja kynätaskusta se alkoi

Ammatin vaihtaminen pakon edessä tai vapaaehtoisesti yleistyy, ja monilla on useampia töitä ja ammatteja yhtä aikaa. Ammatti-identiteetin muodostuminen on henkilökohtainen prosessi, joka kuitenkin tapahtuu suhteessa muihin ihmisiin: ammattiminä syntyy työssä ja työkuvioihin liittyvien ihmisten seurassa.

Riitta Mertasen kasvu sairaanhoitajaksi alkoi avainnauhasta ja kynätaskusta työpuvussa. Ne tuntuivat tärkeiltä hoitajan tunnuksilta ensimmäisessä työharjoittelussa.

– Kun sisältöä ei vielä ollut, identiteetti alkoi muodostua ulkoisista merkeistä. Mielikuvani hoitajuudesta oli hyvin temppukeskeinen, siihen liittyi tippaletkuja, laitteita ja lääkityksiä, Mertanen muistelee.

Kun taidot karttuivat, käsitys olennaisesta muuttui. Temput ovat osa työtä, mutta tärkeintä on läsnäolo. Hoitajana Mertanen puhuu rauhallisemmin ja vähemmän kuin opettajana. Hän haluaa antaa tilaa potilaalle.

Hoitajuus on tehnyt Mertasesta armollisemman opettajan. Kun sairaanhoitajana tapaa potilaan heikoilla ja paljaana, osaa myös opettajana paremmin rohkaista vaikkapa esiintymisjännitystä potevaa opiskelijaa.

Vaikeinta uuteen ammattiin opettelussa oli hypätä paikkansa vakiinnuttaneesta ammattilaisesta sairaalahierarkian alimmalle portaalle harjoittelijaksi.

Kutsumus murenee

Kutsumusammateiksi mielletyissä töissä ammatti-identiteetti on perinteisesti ollut vahva. Näin on esimerkiksi hoitajilla, lääkäreillä ja opettajilla. Nykytutkimukset osoittavat, että kutsumuksen merkitys on rapautumassa, kertoo yliopistotutkija Kaija Collin Jyväskylän yliopistosta.

– Esimerkiksi lääkärin ammatin mystisyys ja siihen liittyvä arvostus ovat häviämässä ja työstä on tulossa palkkatyö muiden joukossa.

– Toisaalta kaikilla aloilla työminän merkitys on kasvussa, ja työntekijän pitää vähintään esittää, että ammatti-identiteetti on vahva. Se liittyy oman osaamisen markkinointiin.

Ammatti-identiteetti liittyy läheisesti arvoihin. Se vastaa moniin minuuteen liittyviin kysymyksiin, Anneli Eteläpelto huomauttaa. Mihin kuulun? Mitä pidän tärkeänä ja mihin haluan sitoutua? Joskus ammattiin liittyvät arvot muuttuvat elämän varrella kokonaan.

Näyttelijä uupui taiteilijamyyttiin

Kun joensuulainen näyttelijä Hans Stigzelius näki vuonna 1997 Kom-teatterin Kirsikkapuisto-esityksen, hänen elämänsä muuttui. Stigzelius vaikuttui näkemästään ja kiinnostui hahmometodista, jota esitys hyödynsi. Stigzelius alkoi tutustua hahmoterapiaan ensin näyttelijänä. Vuosien varrella hän opiskeli itse terapeutiksi.

– En enää halunnut paremmaksi näyttelijäksi, vaan paremmaksi ihmiseksi, Stigzelius tiivistää muutoksen.

Pitkään näyttelijäntyö kaupunginteatterissa oli päätyö ja terapeuttina toimiminen sivuprojekti, kuin antoisa harrastus. Pikkuhiljaa Stigzelius ymmärsi voivansa paremmin harrastuksessaan. Tauon jälkeen paluu teatteriin tuntui vieraalta ja entiseltä.

– Kommunikaatiovaikeuksia työyhteisössä oli vaikea sietää, ja taiteilijamyytti tuntui tunkkaiselta Stigzelius sanoo.

Kasvu terapeutiksi on ollut pitkä ja verkkainen prosessi, mutta nyt Stigzelius kokee olevansa taitekohdassa. Hän katsoo maailmaa nyt ensisijaisesti hahmoterapeuttina.

– Tulevaisuudessa teatterista tulee harrastus. Näyttelijänura on ollut harjoittelemista terapeutin työhön ja opettanut, miten ihmisten kanssa ollaan.

Identiteettityöhön kaivataan apua

Moni tarvitsisi tukea ammatti-identiteetin työstämiseen, professori Anneli Eteläpelto uskoo. Yrittäjämäiset työsuhteet, projektityöt ja oman profiilin rakentaminen myös palkkatyössä vaativat ammattiminän jatkuvaa pohtimista.

Mentorointi, jossa kokenut ja aloitteleva työntekijä kohtaavat, on yksi tapa käsitellä ammattiminää oman alan sisällä. Jyväskylän yliopistossa testattiin muutamia vuosia sitten työidentiteettivalmennusta Työsuojelurahaston rahoituksella.

Valmennuksessa joukko sairaanhoitajia, lääkäreitä, opettajia, tutkijoita ja yliopiston hallinnossa työskenteleviä kokoontui puolen vuoden ajan kuukausittain oman alan porukalla työstämään ammatti-identiteettiä toiminnallisin keinoin. Tavoitteena oli vahvistaa ja uudistaa työidentiteettiä ja lisätä hyvinvointia työssä.

– Moni koki tarpeelliseksi työidentiteettiin liittyvien tunteiden läpikäymisen. Parhaimmillaan esimerkiksi johtotehtävissä työskenteleville tyypillinen riittämättömyyden tunne vaihtui ryhmässä armollisuuden kokemukseksi, Eteläpelto kertoo.

Nykyinen Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen muistelee mielellään 30 vuoden takaisia tapahtumia. Virkkunen toimi tuolloin Finnairissa projektipäällikkönä. Hän oli yksi heistä, joiden tehtävänä oli rakentaa suora lentoyhteys Helsingistä Kiinan pääkaupunkiin. Oman ensimmäisen Pekingin matkansa Virkkunen teki syksyllä 1986. Ensivaikutelma Kiinasta kyseenalaisti koko projektin.

– Kun ajoimme illalla kentältä taksilla kohti kaupunkia, oli aika hiljaista ja tyhjää. Ajattelin, että näinköhän on fiksua avata tänne lentoyhteys, muistelee Virkkunen.

Seuraavana päivänä Virkkusen usko Kiinan markkinaan kuitenkin palasi ja loppu on sitä kuuluisaa historiaa.

– Kun heräsin ja näin ne miljoonat ihmiset ajamassa polkupyörällä, ajattelin, että ehkä tässä sittenkin on potentiaalia, kertoo Virkkunen.

Viime vuonna Finnairin Kiinan-liikenne toi Virkkusen mukaan Suomeen noin 330 miljoonaa euroa ja pelkästään kasvu oli toistasataa miljoonaa euroa.

Istuttiin karttapallon ääressä ja vedettiin reittejä kohteisiin, joihin pystyttäisiin rakentamaan Helsingistä kilpailukykyiset, nopeat yhteydet. Paavo Virkkunen

– Kyllä panostukset ovat maksaneet itsensä takaisin, pohtii Visit Finlandin johtaja Virkkunen.

Kiinasta lyhin reitti Eurooppaan kulkee Helsingin kautta

Ensimmäinen suora reittilento Helsingistä Pekingiin lennettiin 2. kesäkuuta 1988. Virkkunen kertoo, että yhtiössä visioitiin noihin aikoihin ankarasti tulevaisuutta.

– Nähtiin kyllä, että Suomi on maantieteellisesti Kiinaa lähimpänä oleva eurooppalainen valtio, mutta kukaan ei osannut kuvitella, miten merkittävä verkosto syntyy Suomen ja Aasian välille. Eikä pelkästään Suomen, vaan Euroopan ja Aasian, kertoo Virkkunen.

Tulevaisuuden hahmottelemisessa kunnostautui Virkkusen mukaan erityisesti silloinen Finnairin ulkomaan myynnin vetäjä, nyt jo edesmennyt, Eero Ahola.

– Istuttiin karttapallon ääressä ja vedettiin reittejä kohteisiin, joihin pystyttäisiin rakentamaan Helsingistä kilpailukykyiset, nopeat yhteydet, Virkkunen muistelee.

Ratkaisevaa olivat hyvät suhteet Kiinaan

Avainasemassa suoran lentoyhteyden avaamisessa oli Virkkusen mukaan poikkeuksellisen hyvät valtioiden väliset suhteet. Suomi tunnusti Kiinan kansantasavallan ensimmäisten maiden joukossa vuonna 1950 ja solmi diplomaattisuhteet samana vuonna.

Peking oli erityinen siksi, että se oli päänavaus Kiinan markkinan suuntaan. Paavo Virkkunen

Kiinan tunnustaneista valtioista Suomi oli 17. maailmassa ja ensimmäisiä Euroopassa.

– Se muistetaan hyvin. Tällaisilla asioilla on valtavan suuri painoarvo, kun neuvotellaan, kertoo nykyisin Business Finlandin Visit Finland yksikön johtajana toimiva Paavo Virkkunen.

Toinen merkittävä asia oli Suomen ja Kiinan välille jo vuonna 1954 solmittu lentoliikennesopimus. Siinä määritellyt lento-oikeudet olivat Virkkusen mukaan melko suppeat, mutta sopimus mahdollisti kuitenkin neuvottelut laajemmista oikeuksista ja ensimmäisen suoran lentoyhteyden Euroopasta Kiinan pääkaupunkiin.

Kasvunvaraa on Kiinan lisäksi Japanissa ja Kaakkois-Aasiassa. Mikko Turtiainen

Peking ei ollut Finnairin ensimmäinen kohde Aasiassa. Yhtiö oli lentänyt aiemmin Tokioon, Bangkokiin ja Singaporeen, mutta Kiinan markkinoille pääsyllä oli tulevaisuuden kannalta, kuten nyt tiedetään, valtavan suuri merkitys.

– Peking oli erityinen siksi, että se oli päänavaus Kiinan markkinan suuntaan. Kiina oli ollut siihen asti hyvin suljettu markkina, Virkkunen muistuttaa.

Suomi ei ole kiinalaisille enää vain kauttakulkupaikka

Finnairin Kiinan-kohteiden määrä on kasvanut 30 vuodessa valtavasti. Tänä vuonna yhtiö lentää Kiinassa seitsemään eri kohteeseen. Pekingin lisäksi Finnair lentää päivittäin Shanghaihin. Hong Kongiin yhtiö liikennöi talvella kaksi kertaa päivässä. Viikossa lentoja on 38.

Yhtiössä on menossa myyntijohtaja Mikko Turtiaisen mukaan sen historian suurin kasvun aika.

– Hankimme tulevina vuosina lisää Airbus 350 laajarunkokoneita. Uskon, että kasvunvaraa on Kiinan lisäksi Japanissa ja Kaakkois-Aasiassa.

Helmikuussa Finnairin matkustajamäärä Helsingin ja Aasian välillä oli vajaat 200 000 matkustajaa ja se kasvaa edelleen. Myönteistä on sekin, että kiinalaiset ovat löytäneet Helsingin ja Suomen myös matkakohteena.

Käänne tapahtui Turtiaisen mukaan pari vuotta sitten. Alunperin kiinalaisten pääkohteita olivat Keski-Euroopan suuret kaupungit, kuten Pariisi ja Rooma, mutta parisen vuotta sitten heidän suosituimmaksi kohteekseen nousi Kööpenhamina.

– Nyt he ovat löytäneet Lapin. Kiinalaiset ovat jo suurin turistikansalaisuus Rovaniemellä, kertoo myyntijohtaja Turtiainen.

Muokattu 8.4.2018 klo 9:17 Korjattiin ensimmäisen lennon päivämäärä. Tekstissä oli 1.6.1988, oikea päivämäärä 2.6.1988.