Yhdysvaltain republikaanihallintoon kriittisesti suhtautuva The New York Times -lehti on saanut haltuunsa tietoja presidentti Donald Trumpin vävyn Jared Kushnerin maksamista veroista.

Lehden mukaan kiinteistökaupoilla satojen miljoonien dollarin omaisuuden tehnyt Kushner ei maksanut lainkaan veroa vuosien 2009 - 2016 aikana lukuunottamatta vuotta 2013, jolloin hän ilmoitti maksaneensa 1,1 miljoonaa dollaria.

Kushner on Trumpin presidenttiaikana toiminut Valkoisen talon neuvonantajana. Trump on myös valinnut hänet neuvottelemaan rauhaa Lähi-itään.

Kushner myi viime vuonna osuutensa Kushner Companies -yhtiöistään perheensä omistamalle säätiölle. Nettisivuillaan Kushner Companies kertoo, että viime vuonna sen liikevaihto oli yli 2,5 miljardia dollaria ja se omisti yli miljoona neliömetriä kiinteistöjä New Yorkissa ja New Jerseyssä.

Avokätinen verovähennystapa

Kushner käyttää hyväkseen Yhdysvaltain lainsäädännössä olevaa mahdollisuutta alentaa henkilökohtaista tuloveroa vähentämällä verotettavasta tulosta omistamiensa rakennusten arvonalenemaa.

Esimerkiksi vuonna 2015 Kushner ilmoitti verottajalle, että hänen ansiotulonsa olivat 1,7 miljoonaa dollaria palkkoina ja investointituloina. Samalla hän ilmoitti, että hänen investointiensa arvo oli laskenut 8,3 miljoonaa, mikä kuittasi verot.

Menettely on lehden mukaan täysin laillinen, eikä Kushnerin toiminnasta ole löydetty lain rikkomista. Myös Kushnerin asianajajan tiedottaja toteaa Kushnerin ilmoittaneen tulonsa ja maksaneensa veronsa säädösten mukaisesti.

Verottajan kannalta on hieman ongelmallista se, että kiinteistöjen arvot vaihtelevat erittäin paljon, joten kiinteistösijoittaja voi pitkälti itse päättää, kuinka paljon hän haluaa maksaa veroja, lehti pohtii.

Tämän lisäksi presidentti Trumpin hallinto laajensi viime vuonna kiinteistösijoittajien verovähennysoikeutta.

The New York Times kertoo saaneensa tiedot henkilöltä, jonka yritykseltä Kushner oli aikeissa lainata rahaa. Tätä varten lainanantaja halusi nähdäkseen Kushnerin taloustiedot. Dokumentit ovat viime vuodelta.

Kushnerin asianajaja ei kommentoi itse lukuja, mutta toteaa, että tiedot ovat puutteelliset, ja että niiden luovuttaminen lehdelle on lainvastaista ja rikkoo yritysten välistä luottamusta.

Kaksi vuotta sitten Kim Simonsson meni rikki.

Hän sai kaksoset, tytön ja pojan, joista jälkimmäinen osoittautui synnytyksen jälkeen erityislapseksi.

Pojalla todettiin downin syndrooma.

Simonsson meni paniikkiin, ja voimat lähtivät.

Tuntui, että koko elämä oli pilalla.

– Se oli hyvin itsekeskeistä ajattelua. Olin täysin tietämätön tällaisista asioista, Simonsson sanoo.

Hän oli rakentanut mielessään ruusuisen kuvan tulevaisuudesta lasten kanssa, ja nyt pilvilinna hajosi.

Pariskunta oli yrittänyt saada lapsia jo muutaman vuoden ajan. Kaksoset syntyivät keskosina.

Olo alkoi helpottaa vasta, kun Simonsson tutustui poikaansa pitämällä tätä sylissä. Sitä kutsutaan kenguruhoidoksi.

Simonsson tuli isäksi hieman yli 40-vuotiaana. Nyt kaksi vuotta myöhemmin hän vaikuttaa tyytyväiseltä mieheltä.

Kuulostaa kliseeltä, mutta taiteilija myöntää kasvaneensa aikuiseksi vasta lasten syntymän jälkeen.

Elämä on jo monin tavoin helpompaa lasten kanssa, sillä ne ovat alkaneet nukkua paremmin ja samassa rytmissä.

Vaikka tulevaisuus näyttää valoisammalta, taiteilija miettii yhä toisinaan, miten poika pärjää isona kovassa maailmassa.

- Hän on mahtava tyyppi ja tuo niin paljon rikkautta elämäämme, Simonsson toteaa.

Amerikkalaislehdestä potkua uralle

Fiskarsin pääraitti on lokakuussa lähes tyhjä. Turistit ovat kaikonneet.

Ateljeessaan Simonsson lakaisee lattialta kuivunutta savea löysissä verkkareissa ja t-paidassa.

Taiteilijoista ja käsityöläisistä tunnetulle paikkakunnalle kuvanveistäjä ja tämän puoliso muuttivat kuusi vuotta sitten. Sitä ennen pari asui idyllisessä taiteilijaresidenssissä Tammisaaressa, ja kun kolme vuotta kestänyt määräaikainen työskentelyapuraha päättyi, pari totesi, ettei heistä tule enää millään kaupunkilaisia.

Vuokralle löytyi entinen virkailijatalo Fiskarsin ruukin päärakennuksen kulmilta, ja nyt Simonsson suunnittelee oman talon ja ateljeen rakentamista. Tontti on jo hankittu lähistöltä.

Simonsson on yksi Suomen kansainvälisesti menestyvistä kuvanveistäjistä, jonka teoksiin voi törmätä taidemuseoissa, näyttelyissä ja muotoilumessuilla.

Hän löi ulkomailla läpi 2000-luvun alkupuolella, kun amerikkalainen toimittaja kiinnostui Simonssonin veistoksista Torontossa Kanadassa.

Sinne Simonsson oli päätynyt silloisen naisystävän mukana. Pari oli tavannut toisensa lasinpuhalluksen kurssilla Taideteollisessa korkeakoulussa, jossa Simonsson opiskeli lasi- ja keramiikkataidetta.

Hän erottui jo opiskelijanäyttelyissä figuratiivisilla eläinveistoksillaan.

Kanadassa Simonsson kävi japanilaisen nykytaiteilijan Takashi Murakamin luennoilla ja innostui tämän veistoksista. Ne räjäyttivät tajunnan.

– En ollut nähnyt mitään vastaavaa nykytaiteessa.

Arvostettuun amerikkalaiseen keramiikkataiteen erikoislehteen ilmestyi juttu punatukkaisesta suomalaismiehestä, joka teki huomiota herättäviä ihmisfiguureja japanilaisen mangan hengessä, ja New Yorkissa sijaitseva taidegalleria kiinnostui.

Ensimmäisessä näyttelyssä oli esillä valkoinen, sylkevä tyttö.

Samaan aikaan Simonsson valmisteli ensimmäistä merkittävää näyttelyään Suomeen. Hänet oli valittu Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2004.

– Olin puolet viikosta töissä rakennustyömaalla, ja toisen puolen yritin tehdä keramiikkaveistoksia. Oli ihan pikkuisen paineita, Simonsson muistelee.

Alun perin hänestä piti tulla jalkapalloilija.

“Olin 10-vuotiaana vahvasti uskossa”

Fiskarsin päärakennuksen vanhassa puutarhassa Simonsson ravistaa omenapuuta, ja kypsät hedelmät kopsahtelevat maahan.

Taiteilija ajattelee peurojen parasta.

Simonsson oli pikkupoika, kun perhe muutti asumaan 1970-luvun puolivälissä Espoon Kiraan, Kirstinmäen betonilähiöön.

Kotona ei syöty lihaa, eikä katsottu televisiota ainakaan lauantaina. Silloin käytiin kirkossa vanhempien ja sisarusten kanssa, sillä isä ja äiti kuuluivat adventtikirkkoon. Simonssonin äiti oli perinyt uskon omalta äidiltään.

Adventistien mukaan myös alkoholi ja tupakka kuuluivat kiellettyjen asioiden listalle.

Pikku-Kim alkoi pelata jalkapalloa seitsemänvuotiaana ja tahti vain kiihtyi iän myötä.

Talvisin hän harjoitteli lumisessa alikulkutunnelissa potkimalla palloa betoniseinään.
Noin kymmenvuotiaana Simonsson ymmärsi, että hän on vahvasti uskossa. Asia pantiin merkille myös seurakunnassa.

Samoihin aikoihin isä ja äiti erosivat ja perheeseen muutti isäpuoli. Kuri koveni, ja kirkossa käynti väheni. Äiti uskoi Simonssonin mukaan yhä jumalaan, muttei niinkään adventistien kieltoihin. Kotona alettiin syödä lihaa.

Kesätöihin Simonsson joutui jo 14-vuotiaana.

– Siinä on se hyvä puoli, että en pelkää työntekoa, taiteilija toteaa.

Suhde uskoon muuttui murrosiän myötä, ja Simonsson irtautui adventisteista. Se oli kova paikka, mutta adventtikirkko ei enää tuntunut uskonnolta, “vaan vähän hassulta aikuisten rakentamalta meiningiltä”.

Samalla Simonssonilta katosi jumala.

Itsenäistyin varhain

Lukiossa Simonsson tunsi itsensä outolinnuksi.

Espoon ruotsinkielinen Mattlidens gymnasium veti puoleensa raharikkaiden espoolaisten lapsia Westendistä, eikä Simonsson tuntenut oloaan kotoisaksi.

Hänen vanhemmillaan ei ollut nuorena varallisuutta, vaikka äidistä tuli lääkäri ja isästä diplomi-insinööri.

Yläasteella taiteellista Simonssonia kiusattiin, mutta hän pisti takaisin, koska isäpuoli oli opettanut kotona, että se on ainoa tapa selvittää tilanne.

Kiusaaminen loppui siihen.

16-vuotiaana Simonsson ymmärsi, ettei hänestä tule koskaan maailman parasta jalkapalloilijaa.

– Vaikka olin harjoitellut älyttömästi, tajusin, etten ole tarpeeksi nopea.

Jalkapallon sijaan hän keskittyi piirtämiseen, sillä se oli tuntunut koulussa helpolta.

Perspektiivi oli taiteilijanalulle itsestäänselvä asia.

Kotoa hän muutti pois jo 16-vuotiaana ja päätyi asumaan takaisin Kiraan, josta oli tullut 1980-luvulla Espoon ongelmalähiö.

Kirassa Simonsson jakoi pienen yksiön isosiskon kanssa, joka luki yötä päivää lääketieteellisen pääsykokeisiin.

– Itsenäistyin aika nopeasti. Ärsytin varmaan vähän siskoa, mutta hän oli kärsivällinen, Simonsson hymyilee.

Silloin tällöin tuleva kuvanveistäjä havahtui uskonasioiden edessä.

Tuntui vaikealta hyväksyä sitä, ettei Simonssonilla ollut enää jumalaa.

Se oli itse asiassa todella rankkaa.

Veistoksista tuli somehitti

Messuvieraat parveilivat newyorkilaisen galleristin osastolla ja kuvasivat kilvan vihreitä satuhahmoja etenkin Instagramiin Floridan Miamissa vuonna 2015.

Ne olivat Simonssonin sammaltyyppejä (Moss People), joista tuli tapahtuman sometähtiä.

Messuosaston kolme vihreää veistosta herätti niin paljon huomiota, että Simonssonin tilauskirjat täyttyivät.

– Se oli hämmentävää. Meno äityi aivan hulluksi.

Ensi kertaa hän oli esitellyt sammalhahmon Kiasman ystävien huutokaupassa pari vuotta aiemmin, ja nyt teokset revittiin Yhdysvalloissa käsistä.

Simonsson oli vaihtanut New Yorkissa galleristia, ja muutos tuotti tulosta.

Jason Jacques Gallery näki sammaltyyppien potentiaalin ja vei ne oikeaan paikkaan.

Miamin muotoilumessuilla (Design Miami) on hyvä maine ja asiakaskunta.

Seuraavana vuonna galleristi rakensi Simonssonin veistoksille Miamiin kokonaisen seinämän.

Vihreissä, tieteiskirjallisuuden mieleen tuovissa satuhahmoissa on kuitenkin sisäänrakennettu ongelma.

– Ne ovat niin vahvoja ja fotogeenisiä, ettei niitä voi unohtaa, Simonsson sanoo.

Siksi veistoksia ei voi esitellä joka vuosi samassa paikassa. Yleisö janoaa uutta.

Taiteilija on myynyt viime vuosina kahdeksan kymmenestä veistoksesta ulkomaille. Siinä on auttanut myös helsinkiläinen Galerie Forsblom, jonka tallissa Simonsson on Suomessa.

Fiskarsissa oli tänä kesänä laaja, kansainvälinen keramiikkataiteen näyttely About Clay ja Simonsson oli mukana.

Seinälle ripustetun vihreän pinnan edessä seisoi jalustalle nostettu sammaltyyppi vihreä reppu selässään.

Muutos oli alkanut. Itse hahmo oli musta.

Kaupungin pohjoisrannalla meri päättyy yhtäkkiä seinään.

Harmaa betonirakennelma kohoaa Jaavanmerestä epäluonnollisen selkeänä. Sen toisella puolella kalastajat korjaavat puoliupoksissa olevia veneitään. Toisella puolella kulkee tie, jolla rakennusmiehet sekoittavat lisää betonia yhä rakenteilla olevaa muuria varten.

Muurin avulla Jakarta aikoo pysäyttää meren, jonka pinnan nousu uhkaa hukuttaa koko kaupungin pohjoisen osan.

Kivenheiton päässä Roni istuu kotinsa kuistilla polttamassa tupakkaa aivan kuten kaikkina muinakin päivinä. Hänellä on kaksi huonetta ja vain yksi nimi. Pyykit kuivuvat kaupunkia paahtavassa helteessä. Sisällä televisiosta tulee lumisadetta muistuttavaa häiriökuvaa.

Ronin kotikatu Muara Barun kaupunginosassa on pikemminkin tallottu tienpätkä. Sen varrella monissa taloissa on kaksi kerrosta. Ylös pääsee tulvaa pakoon.

Ennen meri oli aivan talon vieressä, ja Ronin lattia lainehti usein.

Vanha vesiraja näkyy yhä tien toisella puolella, viiden askeleen päässä ovelta. Maa-aineksesta, betonista ja hiekkasäkeistä kyhätyn halkeilevan vallin takana vettä on nytkin piripintaan.

– Tulvien koko riippuu vuorovedestä, vuodenajasta ja säästä. Me olemme tottuneet niihin, Roni sanoo.

Hän on asunut rannikolla 20 vuotta eikä pienestä hätkähdä.

Vuonna 2007 Jakartassa kuitenkin koettiin tulva, joka sai kaupungin havahtumaan.

Vesi nousi kaduilla paikoin neljään metriin. Jopa 70 prosenttia Jakartasta oli veden alla. Yli 50 ihmistä kuoli ja 300 000 joutui evakkoon.

Jotain oli tehtävä. Syntyi kunnianhimoinen pelastushanke, josta Muara Barun uusi betonimuuri on vasta maistiainen.

Jakarta esitteli ideansa neljä vuotta sitten. Se halusi rakentaa merelle esteen, jota on kutsuttu suureksi merimuuriksi tai jättimäiseksi vesiseinäksi. Nimi kääntyy huonosti suomeksi, ehkä siksi, että millekään tällaiselle ei ole aiemmin tarvinnut nimeä. Aallonmurtaja kuulostaa aivan liian pieneltä.

Kyseessä oli 25 kilometrin mittaiseksi kaavailtu valli Jakartan edustalle. Sen lisäksi suunnitelmaan kuului paljon muutakin: muun muassa tekosaarille nouseva uusi kaupunginosa ja rengastie. Mukana suunnittelussa oli useita hollantilaisia yhtiöitä.

Jakartassa hanketta on kutsuttu myös "Suureksi Garudaksi" hindulaiseen mytologiaan kuuluvan linnun mukaan. Liikanimi on perua havainnekuvista, joissa rakennelma muistutti ylhäältä katsoen Garuda-lintua.

Hinnaksi tälle jättilinnulle oli laskettu 40 miljardia dollaria.

Suunnitelma joutui kuitenkin jäihin sen herättämän vastustuksen vuoksi.

Vallia ovat vastustaneet etenkin kalastajat ja ympäristönsuojelijat. Jälkimmäisten mukaan valli sulkisi Jakartanlahden jättimäiseksi likakaivoksi. Kalastajat puolestaan ovat huolissaan elinkeinostaan.

Siitä huolimatta kaupunki on jo alkanut rakentaa uutta seinää merelle. Sen on pakko, sillä osa kymmenen miljoonan asukkaan Jakartasta on vaarassa hukkua jo lähivuosina.

Jakarta on altis tulville, koska 40 prosenttia kaupungin pinta-alasta on merenpinnan alapuolella. Eikä tulevaisuus lupaa parempaa.

Jakarta nimittäin uppoaa jatkuvasti.

– Vajoamme joka vuosi yli 20 senttimetriä, täsmentää jakartalaisessa Trisakti-yliopistossa työskentelevä kaupunkitutkija Yayat Supriyatna.

Hän selittää asiaa yliopiston pienessä laitoskirjastossa ties monettako kertaa. Ulkopuolella opiskelijat kulkevat luennoille. Supriyatna hymyilee, vaikka puhuu muinaiselta katastrofitarulta kuulostavasta asiasta.

Uppoamisen suurimpana syynä ovat pohjavesivarkaudet. Vettä viedään luvatta, koska Jakartassa on tulvakriisin ohella vesikriisi, tutkija selittää.

– Vesijohtovettä riittää vain puoleen kaupungin tarpeesta. Siksi pohjavettä varastetaan, Supriyatna sanoo.

Tutkijan mukaan moniin suuriin rakennuksiin kuten Jakartaan nouseviin ostoskeskuksiin, toimistotorneihin ja jopa hallintorakennuksiin pumpataan pohjavettä salaa. Kun pohjaveden pinta laskee, maaperä vajoaa. Suuret rakennukset painavat maaperää entisestään.

– Jakarta uppoaa hitaasti mutta varmasti.

Joku muu voisi sanoa, että tahti on nopea. Synkimpien arvioiden mukaan Jakartalla on enää vuosikymmen aikaa puuttua tilanteeseen tai osa kaupungista joutuu veden valtaan.

Virheiden korjaaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Kuten suomalaiset unohtavat ilmastonmuutoksen pakkastalvena, myös täällä tulevaisuuden ongelmiin ollaan hitaita puuttumaan nyt, Supriyatna sanoo.

Yksi pahimmassa pulassa olevista kaupunginosista on juuri Pohjois-Jakartan Muara Baru. Japanilaisten tutkijoiden mukaan se on vajonnut viime vuosikymmeninä yli neljä metriä.

Muara Barussa nopeasti kehittyvän keskustan modernit tornit vaihtuvat ensin siirtomaa-ajan kivitaloihin ja lopulta sekalaisista tarvikkeista rakennettuihin mökkeihin.

Kanaalit risteilevät maisemassa muistona Hollannin siirtomaa-ajoista. Tuolloin niiden avulla pyrittiin ohjailemaan vuorilta ja metsistä valuvaa vettä pois kaduilta. Nyt kanaalit toimivat roska-altaina ja viemäreinä.

Pientareet ja lahdelmat ovat täynnä pulloja, kääreitä, muovipusseja ja sekalaista romua. Seisova vesi haisee pilaantuvalle ruholle.

Likaisuus on osa ongelmavyyhteä. Jotta pohjavesivarkaudet loppuisivat ja jotta vajoaminen hidastuisi, puhdasta vettä tarvittaisiin lisää.

Mutta kun Jakartan väkimäärä paisuu, jokiin ja kanaaleihin virtaa yhä enemmän jätevesiä itse kyhätyistä asumuksista. Likaamiseen osallistuvat myös tehtaat.

Lisäksi jätteet ja rakennelmat tukkivat viemäreitä, joita pitkin tulvavesien pitäisi päästä virtaamaan pois kaupungista. Vuoden 2013 tulvissa Jakartan viranomaiset arvioivat, että vain viidennes kaupungin viemäriverkosta toimi normaalisti.

Tulvia pahentaa se, että Jakartassa on pulaa puistoista ja nurmialueista: noin 90 prosenttia kaupungin maa-alasta on rakennusten tai katujen peitossa. Se tarkoittaa, ettei sadevesi pääse imeytymään maaperään vaan jää kaduille vellomaan.

Kaupunki ei kuitenkaan pelastuisi, vaikka jakartalaiset lakkaisivat pumppaamasta pohjavettä ja kaupunki putsaisi kanaalinsa.

On nimittäin ongelma, jota Indonesia ei voi yksin estää.

Shanghai, Hongkong, Taizhou, Mumbai, Kolkata, Tianjin, Jakarta, Nantong, Ho Chi Minh, Osaka, Chittagong, Tokio, Hanoi, Huai'an, Shantou, Nam Dinh, Jiangmen, Khulna, Barisal ja Lianyungang.

Listassa on lueteltu kaupungit, joissa eniten ihmisiä tulee kärsimään ilmastonmuutoksen aiheuttamasta merenpinnan noususta.

Yhteensä kaupungeissa asuu karkeasti laskettuna lähes 150 miljoonaa ihmistä. Ne kaikki sijaitsevat Aasiassa.

Ongelmia on toki muuallakin. Kaikki tietävät, että Venetsia uppoaa. Moni tietää senkin, että joet tulvivat tasangoille Hollannissa, josta suuri osa on merenpinnan alapuolella. Viime vuonna kerroimme, että Yhdysvalloissa kokonainen saari on hukkumassa.

Ilmastonmuutos on nostanut maapallon valtamerten pintaa keskimäärin 0,2 senttiä vuodessa vuodesta 1890 lähtien. Nousuvauhti kiihtyy samalla, kun ilmasto lämpenee.

Myös Jakartassa Muara Barun kaupunginosassa muutos tunnetaan.

– Aiemmin veden pinta ei ollut näin korkealla. Ilmastonmuutos on tehnyt elämästämme vaikeampaa, Roni sanoo.

Hän on oikeassa. Tutkijoiden ja journalistien ylläpitämän Climate Centralin kartasta näkee, kuinka merenpinnan nousu vaikuttaa maailman rannikkokaupunkeihin. Sivustolla voi testata, minne saakka vesi yltää, jos lämpötila maapallolla nousee 1,5–4 astetta.

Kun hakukenttään kirjoittaa Jakarta, näkee, että Ronin talo katoaa jo kahden asteen skenaariossa. Vesi tulvii silloin myös Jakartaa kiertävän kehätien eteläisellä suoralla.

Neljän asteen mallinnuksessa meri on ottanut Jakartan keskustalta haltuun seitsemän kilometrin levyisen rantakaistaleen. Kaupungin pohjoinen rannikko on kokonaan veden vallassa.

Muara Barussa meren esteeksi rakennettavaa muuria alkaa olla valmiina jo pari kilometriä. Sen päällä seistessä näkee omin silmin, kuinka maa on merenpintaa alempana. Vallin toisella puolella lainehtiva meri on yhtä korkealla kuin Ronin naapuruston taakse nousseiden kerrostalojen toinen tai kolmas kerros.

Taloihin on asutettu ihmisiä, jotka ovat joutuneet muuttamaan muurin tieltä.

Viime vuoden lopussa Jakarta ilmoitti peruvansa Suuren Garudan eli suunnitelmat tekosaarista ja uusista kaupunginosista. Julkisten töiden ministeriön mukaan jättihanke korvataan "minimalistisemmalla vaihtoehdolla".

Siihen kuuluu muun muassa yhteensä 20 kilometrin mittainen patorakennelma.

Ahmad Hadi työskentelee Muara Barun rakennusprojektin tiedottajana. Hän arvioi, että tässä kohtaa muurin suojaamalla alueella asuu tuhansia perheitä.

Kaikki heistä eivät ole olleet muurista innoissaan. Hadin mukaan Muara Barussa asukkaiden kanssa keskustelu on ollut helpompaa kuin lännempänä Kali Barun alueella, missä riitoja oli paljon.

– Vaikeinta on ollut selittää asukkaille, mitä hyötyä rakennelmasta on, Hadi sanoo.

Hän kokee rakennuttajien silti onnistuneen.

Kriitikoita kuitenkin riittää. Seinää on arvosteltu kalliiksi laastariksi, joka ei ratkaise kuin murto-osan ongelmasta.

Laskelmien mukaan mahtava meriseinä saattaa jäädä veden pinnan alle jo reilussa kymmenessä vuodessa, jos Jakarta jatkaa vajoamistaan nykytahtiin.

Tutkija Yayat Supriyatnan työpaikka Trisakti-yliopisto sijaitsee kuusi kilometriä rannasta sisämaahan. Jos maapallon lämpötila nousee neljä astetta, vesi yltää tännekin.

Yläkerran kirjasto ehkä säästyisi, mutta rakennusten keskellä oleva puutarha lainehtisi.

Jakarta ei voi mitätöidä ilmastonmuutosta, mutta monia paikallisia ongelmia voisi vielä ratkaista. Tutkijan mukaan ratkaisuja kuitenkin mutkistaa raha.

– Ympäristöongelmia ei pidetä merkittävinä, ne nähdään ainoastaan taakkana. Yleensä niitä ei oteta rakennushankkeissa huomioon. Investoinnit ja vain investoinnit ovat tärkeitä, Supriyatna kuvailee.

Rahapulan lisäksi vaikeuksia aiheuttaa Jakartan riitaisa päätöksenteko. Paikallispolitiikkaa värittävät taistelut eri ryhmien välillä: maltilliset muslimit vastaan vanhoilliset, vähemmistön kiinalaistaustaiset vastaan enemmistön muslimit.

Lisäksi on vielä korruptio, joka vaivaa Indonesian yhteiskuntaa laajamittaisesti. Korruptioskandaalit ovat horjuttaneet oikeusjärjestelmää, ja korruption vastaisen komitean toimintaa on yritetty rajoittaa.

Tulvaongelmaa on yritetty ratkoa siivoamalla törkyä kanaaleista ja purkamalla asutuksia, jotka tukkivat veden virtaamisen pois kaduilta. Kaikki lähtöpassit saaneet eivät ole uskoneet viranomaisten selityksiä. Sanomalehti New York Timesin Jakartassa haastattelemista ihmisistä moni uskoi, että heidät häädetään rikkaiden gryndereiden suunnitelmien tieltä.

Muara Barussa asuvan Ronin mukaan vaihtoehtoja on vähän, jos häätö tulee.

– Mitä me voisimme tehdä? Me olemme täällä vain vuokralla. Jos he häätävät meidät, meidän pitää muuttaa, halusimme tai emme, Roni sanoo.

Hän sanoo uskovansa, että uusi valli pitää tulvat poissa. Viime aikoina vesi ei ole noussut hänen kotiinsa saakka.

– Nyt meillä on toivoa. Toivottavasti tulvia ei enää tule.

Tutkija Supriyatnan mukaan kipeimmin Jakarta tarvitsisi asukkaita, jotka ymmärtävät tekojensa syy-seuraussuhteet. Se puolestaan vaatii ihmisten kouluttamista. Vain tieto voisi sysätä liikkeelle toimintakulttuurin muutoksen, hän huomauttaa.

– Jos kaupunki rakentaa kävelyteitä, ei se tarkoita, että ihmiset alkaisivat kävellä enemmän. Jos siivoamme joet, pysyvätkö ne siisteinä?

Koulutuksen lisäksi Jakartassa on kuultu radikaalimpiakin ehdotuksia. New York Timesin haastattelema tutkija Ardhasena Sopalheluwaka esimerkiksi uskoo, että taistelussa pitäisi ottaa uusi suunta ja pohjoinen Jakarta pitäisi antaa suosiolla takaisin luonnolle.

Kehitys on kuitenkin osoittanut toiseen suuntaan: kaupunki valtaa koko ajan enemmän tilaa. Joka vuosi Jakartaan muuttaa arviolta 150 000 ihmistä lisää.

Samalla se valuu kirjaimellisesti syvemmälle kuiluun, Supriyatna huomauttaa.

– Ihmiset uskovat, että Jakarta on vastaus heidän ongelmiinsa. Tosiasiassa he ovat kaupungin suurin taakka.

Lue myös:

Vuori romahti Bockarien kodin päälle – Ilmastonmuutos voimistaa Sierra Leonen rankkasateita, mutta olisiko kerrostaloissa köyhien pelastus?

Hukkuvalla Tangierin saarella lähellä Washingtonia uskotaan Trumpiin ja Jumalaan, ei ilmastonmuutokseen – "Meistä voi tulla pakolaisia"

Ihmiskunnan ratkaisevat vuodet – Jättiraportti: Ilmaston lämpeneminen voidaan rajata 1,5 asteeseen, jos päästöt nollataan ennätysnopeasti

5 asiaa, jotka maailman merkittävimmästä ilmastoraportista pitää tietää – ilmastoprofessori: "Olen paatunut ja kokenut, mutta silti järkyttynyt"

Hallitus antoi tänään tiedonannon hallituksen työllisyyspolitiikasta ja työllistämiskynnyksen madaltamisesta pienissä yrityksissä. Tiedonantoa käsitellään eduskunnassa huomenna ja siitä äänestetään keskiviikkona.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti yllättävästä tiedonannosta viime viikolla. Hallitus toivoo tiedonannosta ratkaisua kiistaan irtisanomislaista, johon tiedonannossa viitataan työllistämiskynnyksen madaltamisena.

Tiedonannossa korostetaan odotetusti hallituskauden aikana parantunutta työllisyyttä. Hallituskauden aikana työllisiä on tullut 115 000 lisää. Tiedonannossa viitataan Nordean ekonomisti Olli Kärkkäisen ja THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervolan tutkimukseen, jonka mukaan hallituskauden päätöksillä saavutetaan 33 000 – 42 000 työpaikan lisäys. Kilpailukykysopimuksen vaikutukseksi tutkimuksessa arvioidaan noin 30 000 – 40 000 työpaikkaa.

Hallitus viittaa syyskuussa ilmestyneeseen tutkimukseen, sillä oppositio arvostelee hallitusta usein kunnian ottamisesta globaalin talouskasvun mukanaan tuomista työpaikoista.

Hallitus pyrkii osoittamaan, että parantuneen suhdannetilanteen lisäksi myös hallituksen työllisyyspolitiikalla on ollut merkittävä vaikutus työllisyyteen.

Hallitus haluaa purkaa pattitilanteen 

Tiedonannossa myös perustellaan ammattiyhdistysliikkeen ja opposition arvostelemaa irtisanomislakihanketta. Hallituksen kaavailema laki tarkoittaisi sitä, että irtisanomisia helpotettaisiin alle 10 työntekijän yrityksissä.

Hallituksen mukaan Suomen henkilöperustainen irtisanomissuoja on tiukempaa kuin OECD-maissa keskimäärin. Hallituksen mukaan laki parantaisi pienyrittäjien mahdollisuuksia työllistää ja siten vähentäisi työttömyyttä. Hallituksen tilaamissa asiantuntijaselvityksissä nettovaikutukset työllisyyteen tosin arvioidaan epäselviksi.

Hallitus ilmoittaa jatkavansa esityksen valmistelua, jos eduskunta antaa hallitukselle luottamuksen. Näin hallitus toivoo pääsevänsä pattitilanteesta, johon se on ammattiyhdistysliikkeen kanssa ajautunut.

Sipilä sanoi viimeksi eilen Ylen Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että poliittisten lakkojen ei pitäisi jatkua, jos hallituksen linja saa keskiviikon äänestyksessä eduskunnan tuen.

Ammattiyhdistysliike on ilmoittanut, että eduskunnan luottamusäänestys ei pysäytä työtaistelutoimia, sillä varsinainen lakiesitys irtisanomisten helpottamisesta on edelleen valmistelussa. Järjestöjen näkemyksen mukaan hallitus ei voi vierittää vastuuta eduskunnalle hakemalla esitykseen etukäteiskuittausta luottamusäänestyksellä.

Lue myös:

Analyysi: Juha Sipilä pani kovan kovaa vastaan irtisanomiskiistassa – vielä yksi yhteentörmäys ammattiliittojen kanssa hallituskauden loppuun

Etsin haastateltavan yhteystietoja ruotsalaisesta osoitehakemistosta. Numero löytyi helposti.

Kuin vahingossa sain tietää hänestä enemmän kuin itse asiassa halusin.

Numero ja osoite jäivät sivurooliin sivuston kertoessa lihavoiduin kirjaimin miten vanha X on, milloin hänellä on synttärit ja kysyessä, haluanko lähettää kukkia Interfloran kautta. Klik.

Rullaan sivua alaspäin ja saan tietää hänen asuntonsa pinta-alan ja myyntiarvon.

Sitten syvennetään naapureiden tekemisiä.

Alueella asuvat ansaitsevat vajaa neljätonnia kuussa, mikä on 40 prosenttia korkeampi kuin ruotsalainen keskipalkka. Jos haluaisin, saisin tietää naapurien tuloista yksityiskohtaisemmin. Sivusto tarjoaa linkin verokalenteriin. Klik.

Tyydyn lueskelemaan mitä tulevan haastateltavani naapurit harrastavat ja kuinka he äänestävät, siis keskimäärin.

Ruotsi ja Suomi jakavat satojen vuosien takaa yhteiset julkisuusperiaate-juuret, siis lakipohjan siihen, miten avointa julkinen hallinto ja tieto on. Olemme molemmat olleet vuodesta 1995 Euroopan unionin jäseniä. Sen direktiivit ohjaavat toisaalta avoimuutta ja toisaalta tietosuojaa.

Tietosuoja on perusoikeus ja meillä kaikilla on oikeus tietää, milloin ja millä perusteilla henkilötietojamme käytetään.

Ruotsissa tietosuoja on järjestetty eri tavalla kuin Suomessa. Se on perustuslaissa, mutta henkilörekistereistä on erikseen säädetty lailla. Suomessa ne ovat perustuslaissa kumpikin.

Henkilörekisteritietoja julkaistaan Ruotsissakin ihmisten suostumuksella tai oikeastaan käänteisesti: jos niitä ei ole kielletty julkaisemasta.

Ruotsalainen tietosuojaviranomainen Datainspektionen vastaa sivuillaan tylysti kysymyksiin hakusivustoista.

Kysymys: Voinko vaatia tietosuojaviranomaiselta, että tietoni poistetaan hakusivustoilta?

Vastaus: Ei. Voit olla suoraan yhteydessä hakusivuston ylläpitäjään.

Kysymys: Voinko valittaa näistä sivustoista tietosuojaviranomaiselle?

Vastaus: Ei. Meillä ei ole oikeutta puuttua niiden toimintaan.

Soitan tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniolle Suomeen ja ihmettelen kaupallisten osoitesivustojen oikeutta avata ihmisten korttelikohtaista elämää.

Aarnion mukaan ruotsalainen henkilörekisterien käyttö ei tulisi valtaosassa EU:n jäsenmaita kysymykseen.

Hän epäilee, että moni Ruotsiin muuttava ällistyy avoimuudesta.

– Minäkin olen sitä ihmetellyt. Voi olla, että joku siellä tekee kanteen EU:n tietosuoja-asetuksen jäljiltä, Aarnio pohtii.

Henkilörekisteritietoja julkaistaan Ruotsissakin ihmisten suostumuksella tai oikeastaan käänteisesti: jos niitä ei ole kielletty julkaisemasta.

Jokainen voi mennä kunkin osoitehakemiston sivulle ja kieltää tai rajoittaa omien tietojensa julkaisua. Kielto vaatii tunnistautumista pankkitunnuksilla.

Monen tiedot näyttävät olevan avoimina.

Ruotsalaiset ehkä ajattelevat, ettei minulla ole mitään salattavaa, vähän samaan tapaan kuin heistä on luontevaa äänestämään mennessään nostaa tietyn puolueen lipukkeen kaikkien silmien edessä.

Ruotsalainen avoimuusajattelu voi perustua myös hyvään uskoon siitä, ettei tietojen julkaisusta koidu mitään ikävää, kuten naapurikateutta. Julkisuusperiaate menköön ennen tietosuojaa.

Suomalaisille esimerkiksi palkka-ja varallisuustiedot ovat henkilökohtaisia, niistä ei tykätä huudella eikä udella.

Paitsi tietysti lokakuun kateuspäivänä, kun verotiedot julkaistaan.

Aspiriini ja muut asetyylisalisyylihappoa sisältävät valmisteet on useissa tutkimuksissa yhdistetty pienentyneeseen mahasyövän ja paksu- ja peräsuolisyövän riskiin. Tuoreiden tutkimustulosten perusteella säännöllinen asetyylisalisyylihapon käyttö saattaa kuitenkin ehkäistä myös maksasolusyövän ja munasarjasyövän kehittymistä.

Havainnot perustuvat kahteen tutkimukseen, joihin oli osallistunut yhteensä yli 300 000 miestä ja naista. Heitä seurattiin 20–30 vuoden ajan. Tulosten perusteella maksasolusyövän riski oli noin 50 prosenttia pienempi osallistujilla, jotka ottivat asetyylisalisyylihappoa (325 mg) vähintään kahdesti viikossa ainakin viiden vuoden ajan.

Munasarjasyövän riski pieneni neljänneksen

Munasarjasyövän riski puolestaan pieneni naisilla, jotka käyttivät pieniä, alle 100 mg:n annoksia. Heidän sairastumisriskinsä oli 23 prosenttia pienempi kuin naisten, jotka eivät käyttäneet asetyylisalisyylihappoa säännöllisesti. Kummassakaan tutkimuksessa muut ei-steroidiset tulehduskipulääkkeet eivät pienentäneet syöpäriskejä.

Munasarjasyövän kohdalla näkyi jopa hienoinen sairastumisriskin suurentuminen osallistujilla, jotka käyttivät niitä pitkiä aikoja ja suurina annoksina, mutta tältä osin tulokset olivat epävarmoja.

Asetyylisalisyylihappo voi vähentää tulehdusta ja tämä mekanismi todennäköisesti selittää myös nyt saadut tulokset, tutkijat arvelevat. Tällä hetkellä asetyylisalisyylihappoa käytetään uusien oireiden ehkäisyssä sydän- ja verisuonitautipotilailla.

Asetyylisalisyylihapon käytöllä myös riskejä

Jos näyttö suotuisista syöpävaikutuksista vahvistuu, niitä voitaisiin mahdollisesti harkita myös syövän ehkäisyyn esimerkiksi potilailla, joilla on perimän vuoksi suurentunut sairastumisriski. Asetyylisalisyylihapon säännöllinen ja pitkäaikainen käyttö voi kuitenkin aiheuttaa muun muassa vatsavaivoja ja mahahaavoja, joten mahdolliset hyödyt pitää suhteuttaa haittoihin.

Tutkimukset julkaistiin JAMA Oncology -lehdessä. (Munasarjasyövästä täällä ja maksasolusyövästä täällä.)

Munasarjasyöpä on Suomessa kymmenenneksi yleisin naisten syöpä ja toiseksi yleisin gynekologinen syöpä. Niitä todetaan vuosittain noin 400–500. Maksasolusyöpään sairastuu vuosittain noin 250 suomalaista.

Tallinnan matka sai odottamattoman käänteen syyslomalla, kun bussin takalasi räjähti yhtäkkiä rikki Tampereella.

Ikaalisten Matkatoimiston ryhmä oli matkalla maanantaina aamulla Tallinnaan. Bussissa oli noin 25 ihmistä, kun matkanteko keskeytyi hetkeksi.

Kuljettajan mukaan bussi mateli kävelyvauhtia Pyynikintorin jälkeen tietöiden keskellä, kun bussin takalasi yhtäkkiä pamahti rikki.

– Ikkuna rikkoutui ihan itsekseen, ei ole mitään havaintoja ilkivallasta. En muista vastaavaa, Ikaalisten Matkatoimiston toimitusjohtaja Esa Talonen sanoo.

Kuljettaja oli veikannut Taloselle, että takalasiin on voinut asennusvaiheessa jäädä jännite, ja lasi on voinut tärähtää tietyön kohdalla.

Bussi jatkoi rikkinäisellä lasilla matkaa Hämeenlinnaan, jossa ajoneuvoa vaihdettiin. Takalasi oli auki, mutta Talosen tiedossa ei ole, että kukaan matkustaja olisi kärsinyt kylmästä.

Ikaalisten Auton yrittäjä Timo Ranta ei tiedä tarkkaa syytä tapahtuneelle. Hänen mukaansa vastaavaa ei ole tapahtunut aiemmin.

Kukaan matkustajista ei ollut bussin takaosassa, eikä kukaan loukkaantunut. Takalasi meni Rannan mukaan muruiksi ja molemmat kaksi päällekkäistä lasia hajosivat.

Talot on tehty lannasta. Aidatun pihapiirin ulkopuolella virtaa joki. Aitojen sisäpuolella märehtii lehmä lieassa ja käyskentelee muutama kana. Horisontissa näkyy akaasiapuita.

Pihapiirissä asuu Hanin isoäiti. Talo sijaitsee kylässä automatkan päässä Mogadishusta, Keski-Somaliassa.

— Jos olet nähnyt tv-sarjan Pieni talo preerialla, sellaista mummin luona oli. Talon sisällä oli luksusta. Siellä oli kunnollinen, kova nahasta tehty sänky. Aamulla herättiin aikaisin ennen rukouskutsua ja mummi tarjosi vastalypsettyä lehmänmaitoa.

Saman talon pihalla lähisukulaiset ja tuntematon vanha nainen silpoivat 10-vuotiaan Hanin.

Yksikin silpominen on liikaa

Kolme vuosikymmentä myöhemmin istumme eteläsuomalaisen rivitalon valkoisessa keittiössä. Hanin lapset ja lasten kyläilemässä olevat kaverit ovat paistaneet valkosipulipatonkia ja tehneet suuren kulhollisen salaattia, jonka joukkoon Hani lorauttaa öljyjä, suolaa ja vähän sokeria.

Nuorimmainen tulee halaamaan vierasta ja kiikuttaa näytille tussitaulun, johon hän on kirjoittanut huteralla käsialalla: “Äiti, olet tosi rakas”. Taulu on hankittu piirtämistä ja arabian kirjainten opiskelua varten.

Äiti passittaa kuopuksen leikkimään naapurin tytön kanssa, koska tämän ei vielä tarvitse kuulla yksityiskohtia.

Kutsumme naista Haniksi. Nimi on arabiaa ja tarkoittaa onnellista, se on yleinen muslimitytön nimi. Hani ei esiinny artikkelissa oikealla nimellään perheensä, etenkin lastensa, yksityisyyden suojelemiseksi.

Sovimme, että puhumme silpomisesta emmekä tyttöjen ympärileikkauksesta. Hani haluaa, että “asioista puhutaan niin kuin ne ovat”.

— Jos ei tiedä, mitä tyttöjen silpominen on, ympärileikkaus antaa siitä väärän kuvan.

Hani puhuu seuraavat kolme tuntia lähes tauotta. Hänen tarinansa on täynnä yksityiskohtia, nimiä, vuosilukuja ja päivämääriä. Hanin yksityisyyden suojelemiseksi osa on pitänyt jättää pois.

Hani kertoo tarinansa, jotta silpominen loppuisi. Maailmassa on arviolta 200 miljoonaa silvottua naista ja tyttöä. Tyttöjen sukuelinten silpominen on yleistä etenkin monissa Pohjois-Afrikan maissa.

Suomessa silpominen on rikos. Meillä ei kuitenkaan ole erillistä silpomista koskevaa lainsäädäntöä, kuten muissa Pohjoismaissa. Silpominen täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön, jos siitä on pysyvää haittaa tytölle. Enimmäisrangaistus on kymmenen vuotta.

Hanin entisessä kotimaassa, Somaliassa, silpominen ei ole rikos, vaan vuosisatainen perinne. Suomessa voidaan kuitenkin tuomita rikoksesta, vaikka tyttö vietäisiin toiseen maahan silvottavaksi. Hani vakuuttaa tietävänsä Suomessa syntyneitä tyttöjä, joista on vasta aikuisena paljastunut, että heidät on silvottu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan silvottuja synnyttäjiä oli Suomessa viime vuonna ainakin toistasataa. Helsingin yliopistollisen sairaalan tiedot puuttuvat tilastosta, joten naisia saattaa olla enemmänkin. Pelkästään Turun yliopistollisen sairaalan synnytysosastolle tulee viikoittain yhdestä kahteen silvottua naista. THL aloitti tilastoinnin vasta 2017.

Aloin huutaa, että isä ei antanut lupaa. Isä ei olisi antanut lupaa. Hani

Hanin mielestä kyse ei ole niin marginaalisesta ilmiöstä, että voisimme ummistaa silmämme siltä. Naisia voidaan auttaa Suomessa, vaikka silpominen olisi tapahtunut kauan sitten.

— Yksikin silvottu tyttö on liikaa. Jos joku sanoo, ettei nainen kärsi silpomisesta, hän valehtelee. Silloin on minun vastuullani sanoa ääneen, että kyllä kärsii. Minulla on vastuu puhua silpomisesta, koska olen kokenut sen.

Pyysin leikkausta itse

10-vuotiaana Hani pyysi itse ympärileikkausta. Hän ei kuitenkaan tiennyt, mitä pyysi. Silpomisesta ei puhuttu suoraan eikä kukaan kertonut tytölle, mitä toimenpiteessä todella tapahtuu.

Syy pyynnölle oli, että koraanikoulun tytöt kiusasivat Hania, koska hän ei ollut “puhdas”. He kieltäytyivät istumasta Hanin vieressä tai puhumasta hänen kanssaan. Hän halusi muiden hyväksynnän.

— Halusin olla yksi heistä. Lapset voivat olla niin ilkeitä toisilleen.

Hani asui perheensä kanssa Somalian pääkaupungissa Mogadishussa. Hänen kaksi vanhempaa siskoaan oli silvottu, kun Hani oli pieni. Isosiskoista nuorempi oli Hanin isän esikoinen, ja Hanin kertoman mukaan sisko oli silvottu isältä salaa. Isä kielsi tekemästä samaa muille tyttärille.

Äiti ei kuitenkaan vastustanut tai yrittänyt estää, Hani sanoi haluavansa ympärileikkauksen. Isä oli kuollut alle vuotta aiemmin. Maassa, jossa 98 prosenttia tytöistä silvotaan, olisi vaatinut erityistä lujuutta nousta ikivanhaa tapaa vastaan.

— Se olisi ollut aikuisen vastuu. Aikuisen tehtävä on suojella omaa lastaan.

Kylmät silmät

Hani matkusti autolla tätinsä saattamana mummin luo maalle, vaikka lukukausi oli jo alkanut. Hani muistaa edelleen, miten innoissaan hän oli vielä matkan aikana.

Perillä Hani kävi suihkussa. Hänen pitkät hiuksensa palmikoitiin, koska hän ei tulisi käymään suihkussa useaan päivään.

Leikkaus tapahtui isoäidin kodin aidatulla pihalla.

Hanin silpomiseen osallistuivat hänen enonsa ja tätinsä. Toimenpiteen suoritti Hanille tuntematon vanha nainen.

— Naisen kasvoilla ei ollut tunteita. Hänellä oli sellaiset silmät… Kylmät. Joskus nainen tulee vieläkin uniini.

Eno piti Hania paikoillaan kietomalla kätensä tytön kainaloiden alle. Hanin päällä ollut kotimekko nostettiin ylös. Puudutusta ei käytetty eikä partaterää puhdistettu. Hani oli tajuissaan koko toimenpiteen ajan.

— Tajusin, että minulle tapahtuu jotain pahaa. Aloin huutaa, että isä ei antanut lupaa. Isä ei olisi antanut lupaa.

Nainen teki Hanille toimenpiteen, joka tunnetaan termillä infibulaatio. Se tarkoittaa, että tytön kaikki ulkoiset sukupuolielimet poistetaan ja haava ommellaan kiinni niin, että jäljelle jää vain pieni reikä.

Hanin haavaa ei ommeltu kiinni, vaan leikkauksen tehnyt puoskari sulki sen akaasiapuun piikeillä. Sen jälkeen Hanin jalat sidottiin yhteen kankaalla, ettei hän voisi liikkeillään avata haavaa.

— Ei ollut mitään kivunlievitystä. Ylin piikki aukesi, koska pidätin ja pissa tuli väkisin ulos.

Hani jäi isoäidin luokse toipumaan kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. Päivät koostuivat paikoillaan makaamisesta ja siitä, että Hani yritti kaikin tavoin välttää virtsaamista. Muistikuvat ovat sumeita.

— En syytä ketään, en ainakaan mummia. Hän ei pystynyt olemaan paikalla, kun leikkaus tehtiin. Mummila on edelleen minulle kuin pieni talo preerialla, Hani sanoo ja nostaa samalla käden sydämelleen.

Onko sinut ympärileikattu?

Somalian sisällissota puhkesi 1988. Kaksi vuotta myöhemmin Hani saapui Suomeen toisen tätinsä, kahden vanhemman sisarensa ja veljiensä kanssa. Nuoremmat sisaret jäivät äidin kanssa Somaliaan.

1990-luvulla silpominen ei ollut tuttua suomalaisille lääkäreille. Kun Hani meni Turussa lääkärin vastaanotolle hirvittävien kuukautiskipujen vuoksi, lääkäri kuitenkin ymmärsi kysyä, oliko tyttö ympärileikattu. Siihen ymmärrys loppui.

— Lääkäri sanoi vain, että aha ja tässä sinulle kipulääkettä. Mitään tutkimusta ei tehty eikä avausleikkauksesta puhuttu sanaakaan.

14-vuotias Hani tyytyi kipulääkkeisiin.

Silpomista hän ei osannut ottaa edes puheeksi eikä tiennyt, että hänen tilaansa olisi voitu hoitaa. Nuoremmalle siskolle kävi muutamaa vuotta myöhemmin paremmin.

— Siskoni meni lääkäriin, kun hänen kuukautisensa eivät tulleet ulos. Hänelle tehtiin silloin avaus.

Hani kuuli ensi kerran avausleikkauksesta häitä suunnitellessaan. Pariskunta oli saanut erityisluvan mennä naimisiin, vaikka Hani oli vasta 17-vuotias. Avausleikkauksen otti puheeksi Hanin isosisko.

Hani sanoo, ettei ymmärtänyt siskon ehdotusta. Häntä hävetti eikä hän uskaltanut kysyä asiasta tarkemmin.

— Minä olin nuori ja viaton tyttö. Kukaan perheestä ei ollut puhunut sellaisesta aikaisemmin.

Häiden jälkeen Hani tuli raskaaksi, vaikka avausleikkausta ei ollut vielä tehty.

Lausumattomat kysymykset

Pitkittynyt ponnistusvaihe ja repeämät ovat tavallisimpia silvottujen naisten ongelmia synnytyksessä. Tilanteet voivat olla vaarallisia sairaalassakin, mutta erityisen vaarallista synnyttäminen on Somalian maaseudulla. Naiset synnyttävät Somaliassa usein kaukana sairaaloista, jolloin naisia ja vauvoja kuolee sen vuoksi, että nainen on silvottu.

18-vuotiaana esikoistaan odottanut Hani kävi neuvolassa ja lääkärin tutkimuksissa samalla tavalla kuin kuka hyvänsä suomalaisäiti. Äitiysneuvolan korttiin kirjattiin, että odottava äiti on ympärileikattu.

Hänelle ei pystytty tekemään ainuttakaan sisätutkimusta. Hanin mukaan lääkäri kyllä yritti, mutta tutkimusvälineiden ei tarvinnut kuin koskettaa ihoa, niin Haniin sattui.

— Edes lääkärin sormi ei mahtunut sisälle.

Raskautta seurattiin ultralla. Hanin mukaan sektio ei missään vaiheessa tullut puheeksi. Kukaan ei kysynyt, miten hän haluaisi synnyttää eikä nuori nainen osannut asiaa kysyä itse.

— Ei meille kerrottu, miten vauvat syntyvät. Luulin pitkään, että ne tulevat luukusta mahasta.

Supistukset alkoivat perjantaiaamuna. Sairaalassa Hani pääsi suoraan saliin.

Synnytys pitkittyi. Napanuora kietoutui vauvan kaulan ympärille ja sydänäänet putosivat. Lopulta Hanin esikoistyttö syntyi hätäsektiolla aamuyöstä. Hani muistaa synnytyksen kaaoksena.

Mies itki ja katsoi

Hanille varattiin aika avausleikkaukseen Jorvin sairaalaan heti synnytyksen jälkeen. Avausleikkauksen tavoitteena on korjata silpomisen jäljet mahdollisimman hyvin. Leikkausta ei voi tehdä raskaana olevalle naiselle täysin turvallisesti, koska arvet tarvitsevat aikaa parantuakseen.

19-vuotias Hani tuli kuitenkin raskaaksi vain hieman yli puoli vuotta esikoisensa syntymän jälkeen. Raskaus huomattiin vasta, kun se oli jo mennyt kesken. Hanille päätettiin tehdä kohdun kaavinta ja avaus samassa leikkauksessa.

Hani kertoo, että hänen aviomiehensä oli aina mukana kaikilla lääkärikäynneillä, vaikka usein istuikin käytävässä. Kun mies pyysi päästä mukaan leikkaukseen, henkilökunta suostui siihen. Hän myös opiskeli tuolloin sairaanhoitajaksi. Hanin mukaan mies ajatteli, että voisi oppia jotain.

Leikkauksen jälkeen aviomies kertoi, että hän oli vain katsonut ja itkenyt.

Arpeutunut iho piti avata vähän kerrallaan ja katsoa, mihin se riittää. Hani oli silvottu niin pahasti, ettei kaikkea pystytty leikkaussalissa korjaamaan. Kudosta korjaamiseen ja avattujen osien reunojen kiinnittämiseen ei ollut riittävästi.

— Silti olen kiitollinen, että tehtiin edes tämän verran.

En ole toipunut

Leikkauksen ja keskenmenon jälkeen Hani on synnyttänyt neljä tervettä lasta alateitse. Toisen lapsen synnytys kesti yli 20 tuntia, ja synnytystä jouduttiin avustamaan välilihan leikkauksella.

— Ensin olin onnellinen ja sitten petyin. Sitten olin taas onnellinen ja petyin. Pelkäsin, että minulle tehdään taas hätäsektio enkä uskonut, kun sanottiin, että lapsi syntyy itse, koska niin oli sanottu ensimmäiselläkin kerralla.

Nyt hän on jo aikuinen eikä silpomisesta tule kenellekään mitään seurauksia. Bilan

Viimeisimmässä äitiyskortissa ei enää lue merkintöjä Hanin silpomisesta. Hänen pitää noutaa kortti keittiöön ja lukea sitä ikkunan valossa.

— Ei täällä tosiaan lue mitään. Kaikissa muissa on lukenut. En silti ole toipunut.

Nyt puhutaan

Siitä, mistä Hanille ei tyttönä puhuttu, puhutaan nyt koko hänen lähipiirissään kaunistelematta. Hani kertoo, että yksi käännekohta hänen perheensä elämässä oli Waris Dirien tarinasta kertova elokuva Aavikon kukka (2009) ja jo vuosikymmen aikaisemmin julkaistu kirja, jonka suomennosta myytiin vuonna 2010 yli 18 000 kappaletta. Silloin moni Haninkin tuttu luki kirjan.

Lukemisen jälkeen Hanin lapset kysyivät äidiltään, oliko hän joutunut kokemaan saman.

— Lapset sanoivat: "Hyi, kamala! Äiti, miten sinulle on voitu tehdä noin. Miten äitisi on voinut antaa sen tapahtua".

Myös työkaverit lähestyivät Hania. Ensin varovasti, koska kukaan ei Hanin mukaan tiennyt, voiko asiasta todella puhua ääneen.

Hani rohkaisi naisia ja pyysi kysymään kaikkea. Hän lupasi sanoa, jos ei halua vastata. Lopulta yksi kysyi kuiskaten: “pystytkö ollenkaan nauttimaan yhdynnästä?”

— Pystyn kyllä. Silpomisesta jäi jotain jäljelle.

Luotettavia aikuisia

Hani huutaa vanhimman tyttärensä keittiöön osallistumaan keskusteluun. Äiti ehdottaa, että tytär järjestäisi moskeijan tyttöjen illassa keskustelun. Kutsumme täysi-ikäistä tytärtä Bilaniksi, joka tarkoittaa esikoista.

Hetken äiti ja tytär kiistelevät, miten silpomisesta pitäisi nuoremmalle sukupolvelle puhua. Äidin mielestä tytöille pitäisi kouluterveydenhuollossa tehdä gynekologinen tutkimus. Tyttären mielestä se olisi nuorelle nöyryyttävää ja murentaisi luottamusta koulun aikuisiin.

Bilanin mielestä lapsia suojaa se, että heillä on ympärillään luotettavia aikuisia, jotka ovat saaneet koulutusta siitä, miten silpominen voidaan estää ja miten siitä puhutaan.

— Tarvitaan silti naisia, jotka ovat kokeneet sen, koska sellaista kuunnellaan paremmin. On ihan eri asia puhua kokemuksesta, tytär pohtii.

Tytär kertoo tuntevansa ikäisiään Suomessa syntyneitä ja asuvia naisia, jotka on silvottu lapsena Somaliassa. Heitä ei ole kuin kaksi, mutta äidin mielestä ei pitäisi olla sitäkään.

Bilan ei kerro naisten nimiä, mutta kuvaa tilanteet tarkasti. Hänen mukaansa yksi naisista kertoi tilanteestaan moskeijan kokoontumisessa, kun kaverit kysyivät, miten ensimmäisen lapsen synnytys oli sujunut.

— Se oli vaikeaa. Ei hän sanonut ensin suoraan mitään. Nyt hän on jo aikuinen eikä silpomisesta tule kenellekään mitään seurauksia.

Palkansaajien ansiot nousivat heinä–syyskuussa nopeimmin viiteen vuoteen. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan palkansaajien nimellisansiot nousivat keskimäärin 2,1 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

Nopeimmin palkat nousivat yksityisellä sektorilla. Edellisen kerran ansiotaso on noussut yhtä nopeasti heinä-syyskuussa 2013.

Nimellisansiot nousivat aiempaa selvemmin tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, ja samalla reaaliansiot kääntyivät nousuun. Nimellisansioiden nousu pysyi koko vuoden 2017 hyvin lähellä nollaa, ja samalla reaaliansiot laskivat, koska hinnat nousivat palkkoja nopeammin. Nyt reaaliansiotkin nousivat 0,8 prosenttia.

Inflaatio edelleen runsaan prosentin

Tänä vuonna hinnat ovat nousseet entistä nopeammin: Inflaatio eli kuluttajahintojen vuosimuutos on keväästä lähtien ollut pitkästä aikaa pysyvämmin yhden prosentin yläpuolella. Maanantaina Tilastokeskus kertoi, että syyskuussa inflaatio pysyi edelliskuun tasolla 1,3 prosentissa.

Tilastokeskus kertoi myös ennakkotietoja suomalaisten keskiansioista. Niiden mukaan suomalaisen palkansaajan keskiansio kuukaudessa oli heinä-syyskuussa 3 470 euroa eli runsaat 70 euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Lue lisää:

Suomi on yhä kallis maa, vaikka euro on tasoittanut hintoja Euroopassa – arvaatko, mikä on Suomessa halpaa?

Aikanaan kansanedustajaksi tahtovalla ei ollut vaihtoehtoja.

Alle oli otettava joko polkupyörä tai sukset ja tehtävä reissuja kylästä kylään, äänestäjiä tapaamaan. Sellaista oli 1940-luvulla, kun vielä enemmistö suomalaisista asui maaseudulla huonojen kulkuyhteyksien päässä.

Kampanjointi oli vahvaa fyysistä kuntoa vaativaa kovaa työtä, kirjoittavat Erkka Railo, Mari K. Niemi, Ville Pitkänen ja Sini Ruohonen kirjassaan Kamppailu vallasta – Eduskuntavaalikampanjat 1945–2015.

Toisin on tänään: ensi keväänä unelmiesi tai kauhujesi eduskuntavaaliehdokas tavoittaa sinut käden käänteessä Facebookista tai Instagramista, luukuttaa rappukäytäväsi jokaisen postilaatikon kampanjatiiminsä voimin ja on valmis tarjoamaan sinulle kahvin Citymarketin tai Prisman aulassa kauppareissun jälkeen.

Mutta ehdokkaita on yli 2 000, ja vain 200 parasta valitaan. Kysyimme viestintäalan ammattilaisilta, miten rakennetaan kampanja, joka äänestäjiin purisi parhaiten.

Jos siis ensi keväänä mielitkin itse päästä Arkadianmäelle...

1. Tunne tärkeimmät ajankohtaiset teemat

Kansanedustaja on brändi, muistuttaa viestintätoimisto Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa.

Ja brändit toimivat, jos niissä on kaksi asiaa: kompetenssia eli osaamista ja lämpöä.

Osaamista pitäisi olla ainakin sen verran, että peruskysymyksiin ja -teemoihin löytyy vastaukset: Mitä mieltä ehdokas on sote-uudistuksesta? Entä sosiaaliturvan tasosta? Ovatko eläkkeet riittäviä, vai tulisiko niitä korottaa?

Näistä kansalaiset todennäköisesti kysyvät torin laidalla, vinkkaa vihreiden valtuutettuna itsekin toiminut liiketoimintajohtaja, muutoksen tekijä Erkki Perälä Ellun Kanoista.

– Vaalien kestoteemat liittyvät talouteen ja työllisyyteen, mutta myös ilmasto- ja koulutusteemat saattavat nousta esiin.

Koulutuksesta ovat puhuneet erityisesti oppositiopuolueet koko vaalikauden ajan, ja ilmastovaaleille puolestaan on näyttänyt vihreää valoa myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.)

Jos haluat olla äänestäjien suosiossa, muista tarkistaa tietosi ja laatia kannat ainakin näihin ajankohtaisiin kysymyksiin.

2. Ole lähestyttävä – ja paikallinenkin

Palataan Harri Saukkomaan mainitsemaan lämpöön.

Ihmiset ostavat tavaroita tunteella, ja äänestyspäätöskin on eräänlainen ostopäätös.

– Pitäisi olla kuin nuori Mauri Pekkarinen (kesk.). Asia ja lämpö pitää osata yhdistää, Saukkomaa pohtii.

Lähestyttävyyttä ja lämpöä pystyy luomaan myös paikallisuudella: äänestäjä pitää ehdokkaasta, joka on samalta kylältä ja joka ymmärtää, millaisia ongelmia juuri siellä kohdataan. Vaalit ratkaistaan vaalipiireissä, joten paikallisuudella on merkitystä.

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa omassa kaupungissa? Entä mitä tapahtuu paikalliselle terveyskeskukselle?

– Emmekä me halua äänestää täydellisiä ihmisiä, Saukkomaa muistuttaa.

– Ehdokkaan pitää osata asiat, mutta hänessä pitää olla myös elämänmakua ja säröä.

3. Vastaa kysymykseen "miksi juuri minä"

Moni poliitikoksi haluava kertoo mielellään, että häntä kiinnostavat yhteiskunnalliset teemat ja vaikuttaminen. Ehkä hän on aina ollut niistä innostunut, tai sitten hän on pyrkimässä politiikkaan politiikan ulkopuolelta.

Mutta se ei enää riitä, Erkki Perälä pohtii.

– Ehdokkaan pitää osata kertoa, mitkä ovat juuri hänen näkemykselliset ratkaisunsa isoihin kysymyksiin ja pyrkiä kertomaan niistä äänestäjille.

Ehdokkaan on siis osattava sanoa, mitä sellaista hänellä on, jota muilla ei ole. Miksi juuri hän on paras vaihtoehto, joka eroaa kaikista muista kandidaateista.

Onko se osaaminen? Vai erikoinen tausta?

4. Löydä oma kohderyhmäsi ja mene juuri sen luokse – missä se sitten liikkuukaan

Tehdäänkö kampanjat nykyään toreilla vai sosiaalisessa mediassa?

Molemmissa, arvioivat sekä Saukkomaa että Perälä.

– En aliarvioisi toria. Jokaisen kansanedustajaksi haluavan pitää olla kykenevä seisomaan torilla kädessään pahvimuki täynnä kahvia, Saukkomaa sanoo.

Mutta sosiaalisella medialla on myös merkitystä – ja erityisesti oman kohderyhmän analysoimisella.

Millaisia ihmisiä juuri minä voisin puhutella? Entä missä he liikkuvat?

– Tärkeintä on pystyä tunnistamaan ne ihmiset, joille haluaa omalla kampanjallaan puhua, Perälä tiivistää.

Ja tietysti varma resepti poliitikolle on ylipäänsä yrittää kasvattaa omaa näkyvyyttään.

Siis tuupata itsensä niin moneen paikkaan, kuin suinkin kehtaa.

Saisiko siis olla kahvia? Entä makkaraa, lihalla tai ilman?

Ninka Reittu puikkelehtii tervehtimään kirjakaupan hyllyjen välistä. Hoikka ja siro Reittu on saapunut Liperistä muutamaksi päiväksi Helsinkiin viimeistelemään lastenkirjaansa.

Reittu ymmärtää, että ihmiset kuvailevat toisiaan yllä olevan lauseen tavoin. Hän haluaa kuitenkin, ettei kehon ulkonäköön kiinnitettäisi mitään huomiota. Reitun hartain toive olisi, että katseet käännettäisiin pois kehosta – muihin, tärkeämpiin asioihin.

– Odotan sitä päivää, jolloin puhelimista poistuu selfie-näppäin.

Sitä odotellessa, Reittu päätti tehdä lapsille suunnatun kirjan positiivisesta suhtautumisesta kehoon. Häntä ihmetytti, miten vähän aivan pienille lapsille puhutaan kehollisuudesta. Ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että kaikkien oma vartalo on paras – hyvä sellaisenaan. Aikuisille ja nuorille on tarjolla jos jonkinlaista opasta itsensä hyväksymiseen, mutta päiväkoti-ikäisille lapsille sellaisia ei ole.

Tästä ajatuksesta syntyi Oma rakas supernapa -kuvakirja. Aihe sai muhia Reitun mielessä kuitenkin kauan, sillä aiheeseen oli vaikea tarttua. Takaraivossa kummitteli yhä oma anoreksia.

– Aihe on hyvin henkilökohtainen, sillä sairastuin nuorena anoreksiaan. Kirjan tekeminen pelotti. Se oli kuin hyppy kylmään veteen.

Kuvakirjassa seikkailevat Iso, joka on kriittinen itseään kohtaan, sekä pieni poika, joka on avoin kaikelle. Reittu sanookin tehneensä kirjan muistutukseksi aikuisille, miten omasta ja muiden ulkonäöstä kannattaisi puhua. Pienetkin vivahteet ja sävyt tarttuvat tarkkaavaisen kuulijan korviin.

– Lapset eivät ole lähtökohtaisesti kriittisiä. Sellainen tulee aina ulkoapäin.

Myönteisestä suhtautumisesta omaan kehoon kannattaa Reitun mukaan puhua jo aikaisessa vaiheessa. Hänellä vääristynyt suhtautuminen vartaloon alkoi jo alle kouluikäisenä. Hän oli pieni ja hoikka lapsi ja muistaa, miten siihen kiinnitettiin paljon huomiota.

Tietenkään aikuiset eivät halunneet mitään pahaa, mutta alituiset taivastelut pienuudesta ja siroudesta jäivät kaikumaan korviin.

– Mielestäni lasten ei tarvitsisi lainkaan pohtia sitä, miltä näyttää.

Hennot tytöt, vahvat pojat

Reittu hämmästelee myös sitä, miten tiukassa istuvat käsitykset tytöistä ja pojista. Yhä edelleen ajatellaan, että tyttöjen pitäisi olla pieniä ja hentoja, poikien isoja ja vahvoja.

– Nykymaailmassa keholla ei pitäisi olla mitään merkitystä elämässä pärjäämisen ja menestyksen kannalta.

Paljon on kuitenkin menty eteenpäin. Reitun lapsuudessa 80-luvulla lautanen piti syödä aina tyhjäksi. Se oli ahdistavaa, sillä hän tuli vähästä täyteen. Onneksi nykyään tiukoista säännöistä on luovuttu, eikä enää tarvitse syödä yli oman tarpeen.

– Nykyään suhtautuminen ruokailuun on muuttunut eikä ruokapöydässä enää puhuta Biafran lapsista.

Reitulla on kolmevuotias poika, joka on ollut mallina Supernapa-kirjojen kuvituksille. Heidän perheessään kehosta ei puhuta turhan takia. Ainoastaan silloin, kun ollaan kipeitä tai sattuu, kehokin saa huomiota.

– Pienelle lapselle keho on vain toimintaa varten ja niin sen pitäisi olla aikuisillakin, jos on terve.

Anoreksian varjo seurasi pitkään

Reitun anoreksia puhkesi nuorena aikuisena. Hänellä ei ollut ongelmia painon kanssa, vaan sairaus liittyi elämän hallintaan. Ruokaa, liikuntaa ja kehoa on helppo hallinnoida, kun muu elämä on hakusessa.

– Se oli pimeä maailma. Näin itseni tosi vääristyneenä. En ollut kokonainen ihminen vaan tunsin koostuvani palasista.

Jossain vaiheessa maailma kirkastui ja järki palasi päähän. Silti syömishäiriön varjo seurasi pitkään. Vasta odottaessaan lasta Reittu tunsi tervehtyneensä kokonaan.

– Silloin oli pakko nostaa kädet pystyyn, kun keho paisui ja lörtsähti ja oli aivan hallitsematon. Se oli vapauttavaa.

Tervehtymiseen vaikutti myös se, että Reittu päätti ryhtyä tekemään kirjoja. Sitä ennen kuvataiteilijaksi opiskellut Reittu opetti yli kymmenen vuotta taidetta lapsille.

Nykyään hän tekee omien kirjojensa lisäksi kuvituksia muille. Muun muassa suositut Prinsessa Pikkiriikki -kirjat ovat Reitun kuvittamia. Liperissä, Pohjois-Karjalassa asuvan Reitun päivään kuuluu myös 70 lampaasta huolehtiminen. Ne hoitavat tärkeää maisemointi työtä. Niiden avulla seudun luonnonsuojelualueet pysyvät kunnossa.

Reittu viihtyy työssään ja nykyään myös kehossaan. Koettuaan anoreksian hän ei voi olla ihailematta ihmisiä, jotka ovat koko elämänsä ajan sinut oman vartalonsa kanssa. Heillä ei ole mennyt energiaa vääristyneiden ajatusten pyörittelemiseen.

– Tunnen ihmisiä, jotka ovat aina olleet tyytyväisiä kehoonsa. Suuri osa aikuisista on kuitenkin hämmästyttävän kriittisiä itseään kohtaan. Meidän on yritettävä kasvattaa uusi sukupolvi paremmaksi.

Lounais-Ranskassa Auden alueella ainakin kolmetoista ihmistä on saanut surmansa rajuissa tulvissa, kertovat Ranskan viranomaiset.

Ranskan sisäministeriön mukaan kateissa on ainakin yksi ihminen. Viisi ihmistä on loukkaantunut vakavasti.

Alueella oli maanantain vastaisena yönä voimakkaita rankkasateita. Sade jatkui maanantaina aamupäivällä.

– Tuhot ovat melkoiset. Kuusi pikkukylää on kokonaan veden ympäröiminä. Siltoja ja teitä on mennyt poikki ja tiet ovat menettäneet asfalttipintaansa, kuvasi tuhoalueella asuva Ylen toimittaja Ismo Nykänen.

Vettä on hänen mukaansa kannettu ämpäreittäin taloista ulos.

– Valtavat määrä puita on tullut alas vuorilta ja ne ovat muodostaneet patoja. Vesien pinta nousee koko ajan, vaikka rankkasade on vaihtunut jo tihkusateeksi, hän sanoi.

Viranomaisten mukaan muutamassa tunnissa sadetta kertyi useiden kuukausien sademäärää vastaava määrä.

Pahiten tulvista ovat kärsineet Villardonnelin ja Conques-sur-Orbielin kylät. Tulvat olivat nousseet yöllä nopeasti ja yllättäneet nukkuvat asukkaat.

Huono sää vaikeuttaa pelastustöitä

Pelastushelikopterien oli määrä evakuoida veden saartamiksi joutuneita ihmisiä. Huono sää viivästytti niiden liikkeelle pääsyä. Pelastustöihin osallistuu noin 250 palomiestä ja 100 poliisia.

– Ihmisiä on jumissa rakennusten katoilla. Heidät on evakuoitava ilmateitse, koska emme pysty kulkemaan veneillä veden voimakkaiden virtausten vuoksi. Se olisi liian vaarallista, Ranskan keskushallituksen edustaja Audessa Alain Thirion sanoi aamulla ranskalaisen BFMTV-kanavan mukaan..

Vedenpinnan odotetaan sateiden vuoksi jatkavan nousua alueella maanantaina. Asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa. Carcassonnen alueella koulut on suljettu.

Voimakkaat rankkasateet ovat tyypillisiä alueella syksyisin. Tänä vuonna sateet ovat olleet epätavallisen voimakkaita. Syynä tähän saattaa olla poikkeuksellisen lämmin merivesi Välimeren rannikolla.

Mitä lapsesi tekee matkapuhelimellaan, kuinka paljon hän pelaa, millä sivuilla seilaa ja mihin aika kuluu? Apple on tehnyt oman versionsa kännykkäajan selvittämiseksi ja rajoittamiseksi, ja Android-ohjelmistosta löytyy omansa.

Käytännössä järjestelmä antaa kerran viikossa raportin siitä, kuinka paljon eri sovelluksia on käytetty viikon aikana.

Ohjelmia ei tarvitse käyttää vain lasten kännykkäajan suitsimiseksi. Niistä voi saada raportin myös omasta nettiajasta ja pontimen vähentää omaa somessa seilaamistaan.

Ylen aamu-tv:n vieraana ollut, teknologiaan perehtynyt freelance-toimittaja Osku Kannisto muistuttaa kuitenkin, ettei netti- tai kännykkäpelaaminen aina ole pahasta. Joskus se on yhteistä peliaikaa ja joskus pelaamista ulkona, vaikka Pokémoneja etsien. Joskus pelaaminen voi olla lapselle se tärkein juttu.

– Kuka on luokan paras tietyssä pelissä? Se voi olla tälle kaverille ainutkertaista. On tietysti harmi, jos kaverit eivät pääsisi sitä arvostamaan.

Tärkeintä vanhemmille on tietää, mitä lapsi tekee puhelimella. Kannisto neuvoo paitsi katsomaan myös kuuntelemaan, kun lapsi kertoo, mitä vaikkapa pelissä tapahtuu.

– Silloin te ymmärrätte, kuinka iso osa lapsen elämää peli on. Kun lapsi onnistuu, niin hän tulee kertomaan, että tänään mä pääsin tämän ja tämän ja voitin tämän. Siinä pääsee koko perhe mukaan riemuun ja opitaan käsittelemään myös tappioita, joita ei ehkä muuten käsiteltäisi.

Samalla Kannisto huomauttaa, että yhteenveto viikon tapahtumista pitää käydä kunnolla läpi lapsen kanssa. Silloin selviää, onko rajoituksille edes tarvetta. Ehdottomia rajoituksia Kannisto ei kannata.

– Se vaatii [paljon] myös vanhemmalta. Pitää sitoutua siihen, että tavoite toteutuu.

Kanniston mukaan ohjelmat antavat mahdollisuuden tehdä rajoituksia pääkäyttäjän koneelta kaikille perheenjäsenille. Hän vinkkaa omasta kokemuksestaan tekemään näin:

Käyttötauko koulupäivän ajaksi:

Se on aika, kun puhelimen kaikki apit ovat poissa käytöstä ja puhelin toimii vain puhelimena ja vain tekstiviestit menevät läpi. Myös koulussa mahdollisesti tarvittavat apit voidaan sallia.

– Tässä on yritetty, ettei koulussa päästäisi pelaamaan, Kannisto selvittää tauon tarkoitusta.

Appirajoitukset:

Sovelluksessa voi ryhmittäin määrittää puhelimessa olevat pelit. Lisäksi voi rajoittaa, kuinka paljon kuhunkin peliin voidaan käyttää aikaa. Peliajan rajoituksen voi tehdä jopa päiväkohtaiseksi, mutta yksittäisen pelin kohdalla rajoitusta ei välttämättä voi tehdä.

Sisältö ja yksityisyys:

Esimerkiksi Applen sisältörajoitukset-kohdasta voi käydä katsomassa, ettei puhelimeen tule sopimatonta materiaalia. Kohdan avulla voi rajoittaa esimerkiksi tiettyjen tv-ohjelmien näkymisen ikärajan mukaan. Myös verkkosisältöjä voi rajoittaa vaikkapa karsimalla aikuissivustot pois.

Lue lisää:

Kuusi kysymystä lasten älylaitteiden käytöstä: Milloin pitää puuttua tai olla huolissaan?

Saanko lukea lapsen viestit puhelimesta vaikka väkisin? Lue asiantuntijoiden neuvot neljään esimerkkitapaukseen

Pitäisikö lasten kännykän käyttö välitunneilla sallia?

"Alle 9-vuotiasta ei voi päästää internetiin yksin" – Näin Ruotsissa, Kiinassa ja Belgiassa neuvotaan vanhempia lasten somen käytöstä

Ilkeyksiä, jopa henkilökohtaisuuksia, heitetään päin naamaa täysistunnoissa ja pienemmissä kokouksissa. Nimittely ja valheellisten tietojen levittäminen somessa on jatkuvaa.

Muutamien ihmisten epäkunnioittava käytös vaikuttaa voimakkaasti ilmapiiriin. Suosikkijärjestelmä syö motivaatiota. Muun muassa näin kuvaavat STT:n kyselyyn vastanneet kansanedustajat työpaikkakiusaamista eduskunnassa.

STT:n kyselyn perusteella moni kansanedustaja on kokenut tai todistanut työpaikkakiusaamista. Kiusaamisen kohteeksi kertoi joutuneensa 18 kansanedustajaa, joista viisi useammin kuin kerran. Kiusatuista 13 oli naisia ja neljä miehiä. Yksi vastaaja ei ollut kertonut sukupuoltaan. Kollegaan kohdistuvaa kiusaamista kertoi havainneensa yhteensä 24 kansanedustajaa.

Toisaalta kyselyssä ja haastatteluissa kävi ilmi myös se, ettei useilla edustajilla ole monenkaan kauden jälkeen muuta kuin hyvää sanottavaa työyhteisöstään ja eduskunnan ilmapiiristä. Jotkut myös kokivat, ettei kiusaaminen ole todellinen ongelma. He epäilivät osan vain loukkaantuvan kritiikistä.

Kysely lähetettiin kaikille 200 kansanedustajalle lokakuun alussa. Siihen vastasi viikon aikana yhteensä 65 edustajaa. Tämän lisäksi STT haastatteli edustajia puhelimessa.

Nimittelyä, rasismia ja aliarviointia iän takia

Päin naamaa tulevaa ilkeilyä ja nimittelyä kertoi kohdanneensa yhteensä kuusi edustajaa.

– Sote-uudistus kiristää tunnelmia ja valiokunnassa riitelee muutkin kuin asiat. Rumasti sanotaan puolin ja toisin, siis oppositio-hallitus. On käsketty vaihtaa työpaikkaa ja niin edelleen, sanoi yksi vastaaja.

– Erään puolueen kansanedustajien ja ryhmäkanslian henkilöiden taholta hymähtelyä, vähättelyä, naureskelua ja tervehtimättä jättämistä.

Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar sanoo kohdanneensa nimittelyä eduskunnassa. Hän kertoo välihuudelleensa syyskuussa istuntosalissa, minkä jälkeen toinen kansanedustaja kurottautui häntä kohden ja kutsui useamman kerran ”pikkupojaksi”. Yanar kokee, että vanhemman mieskollegan tarkoituksena oli saada hänet hiljaiseksi.

– Vastasin siihen, että et ole tosissasi, lähdet pojittelulinjalle? Yanar kertoo.

Asia ei jäänyt tähän, vaan myöhemmin kolmas kansanedustaja nosti asian esille Twitterissä mainiten Yanarin nimellä ja kertoen olevansa alkuperäisen pilkkaajan kanssa samaa mieltä.

Yanar kertoo olleensa yllättynyt tilanteesta. Hän on eduskunnan nuorimpia kansanedustajia, mutta sanoo, ettei ole aiemmin kohdannut vastaavaa.

– Koen naurettavana, että kun omat argumentit loppuvat, sitten yritetään katsoa alaspäin iän perusteella.

Tämän lisäksi Yanar kertoo kohdanneensa räikeän avointa rasismia kerran eduskunnassa. Epäsuorempiin ennakkoluuloihin hän kertoo törmäävänsä jonkin verran.

SDP:n Joona Räsänen sanoo panneensa alkukaudella merkille joidenkin edustajien suhtautumisen nuorempiin kansanedustajiin.

– Joissain keskusteluissa huomasin, että katsotaan vähän niin, että mitäköhän nuo nuoret tietävät asioista. Tietyn tyyppistä aliarviointia.

Yanarin tavoin Räsänen, 31, on eduskunnan nuorimpia.

Kiusaaja on useimmiten toisen puolueen edustaja

Useimmiten kiusaaminen oli vastaajien mukaan huhujen tai valheellisten tietojen levittämistä. Tällaista oli kokenut kahdeksan STT:n kyselyyn vastannutta kansanedustajaa.

Yksi vastaajista koki, että perättömien väitteiden levittämisellä hänet on haluttu saada näyttämään epäluotettavalta muiden silmissä. Sosiaalisen median ja erityisesti Twitterin mainitsi moni.

– Nimittely ja valheellisten tietojen levittäminen somessa on jatkuvaa, sanoi yksi.

– Twitter-kommenteissa valehdellaan ja vääristellään sanomisiani, toinen vastaaja sanoi.

Kiusaaja on tavallisesti toinen kansanedustaja, useammin toisesta kuin omasta puolueesta. Vastaajista 15 kertoi kiusaajaksi toisen puolueen edustajan ja viisi oman puolueen edustajan.

Kuusi vastaajaa kertoi kiusaajansa olleen muu kuin kansanedustaja, esimerkiksi eduskunnan hallintohenkilökunnan jäsen. Yksi vastaaja kertoi kiusanneensa itse.

Puolueen vaihto saa kiusaajat liikkeelle

Kaksi vuotta sitten perussuomalaisista SDP:hen siirtynyt Maria Tolppanen ja viime vuonna perussuomalaiset kokoomukseen vaihtanut Veera Ruoho ovat saaneet osakseen ilkeilyä ja tekemistensä vääristelyä etenkin sosiaalisessa mediassa.

– Esimerkiksi Twitterissä olen loikkari, luuseri ja petturi, kertoo Tolppanen.

Hänen mukaansa kiusaajat ovat perussuomalaisia.

– Heti silloin, kun loikka oli tapahtunut, suuhuni laitettiin iltapäivälehdissä sanoja, joita sitten Suomen Kuvalehdessä oioin. Se, että ylipäätään tämän tasoisessa työpaikassa alennutaan tuommoiseen, kertoo tekijöistä enemmän kuin kohteesta.

Veera Ruoho kertoo saaneensa some-ryöpytyksen lisäksi vihamielistä sähköpostia ja suoranaista kiusaamista osakseen välittömästi, kun hän patistelun jälkeen oli lähtenyt perussuomalaisten ryhmästä, mutta kuului vielä puolueeseen. Se jatkui, kun hän siirtyi kokoomukseen.

– Sanottiin esimerkiksi, että tulen tekemään kaikkeni, ettet tule uudelleen valituksi. Luvattiin oikein kampanjoida sen puolesta, Ruoho sanoo.

Hänen mukaansa vihapostia ja -puheluita tulee sykleittäin.

– Viestittely jatkui koko kesän ja syksyyn asti rauhoittuen, kunnes Hakkarais-keissi alkoi. Sen jälkeen yksittäisiä piikkejä on tullut aina kun on uutisoitu oikeusprosessin etenemisestä ja myös perussuomalaisten omien asiaan liittyvien julkitulojen jälkeen.

Kansanedustaja Leena Meri puolestaan kokee, että häneen kohdistuva ilkeily liittyy hänen puolueeseensa, perussuomalaisiin. Hän kertoo esimerkiksi olleensa tiedotustilaisuudessa, jossa toisen puolueen kansanedustaja keskeytti hänet, minkä jälkeen muut osallistujat alkoivat nauraa.

Meri koki tilanteen julkisena nöyryyttämisenä. Hän sanoo kohdanneensa naureskelua ja vähättelyä myös istuntosalissa esittäessään kysymyksiä.

"Eduskunnan hallinto ei kohtele tasapuolisesti"

Neljä vastaajaa kertoi myös, että heidän työtään on vaikeutettu. Yksi vastaaja sanoi oman puolueensa ryhmäkanslian vaikeuttavan kansainvälisten asioiden hoitamista. Hänen mukaansa eduskuntaryhmässä vallitsee suosikkijärjestelmä, ja se syö voimavaroja ja motivaatiota.

Vastauksissa mainittiin myös eduskunnan hallinto, jonka yksi vastaaja kokee kohtelevan kansanedustajia eriarvoisesti.

– Eduskunnan hallinto ja mahdollisesti tämänhetkinen ylin poliittinen johto, joka hallintoa ohjeistaa tai laittaa tekemään asioita, ei kohtele kaikkia kansanedustajia aina tasapuolisesti, vaan voi ottaa silmätikuksi.

Pyydetyt palvelut eduskunnassa tuntuvat jumittavan, yksi edustaja vastasi.

– Moni pyytämäni asia tuntuu hautautuvan tärkeämpien ja kiireellisempien asioiden alle ja hoidetaan myöhemmin, jos hoidetaan.

Monet meistä ovat nähneet sellaisia kuvia kavereiden sivuilla.

Turkoosi meri ja valkoista hiekkaa. Ainoa merkki ihmisestä ovat alareunassa näkyvät ruskettuneet varpaat tai auringon lämmössä hikoileva juoma.

Ihan jees! lukee kuvatekstissä. #loma #rentoaelämää #kuuma

Tällaisia kuvia katselivat pari vuotta sitten myös Eerika Arposalo ja Samuli Luhtala.

Kolmekymppisen pariskunnan suunnitelmissa oli tehdä pitkä, ikimuistoinen matka ennen asettumista aloilleen Ouluun. Poika Myrsky oli vielä alle kouluikäinen, helposti mukana kulkeva.

Kohdetta pohdittiin pitkään, mutta lopulta Indonesian Balin saari alkoi tuntua oikealta vaihtoehdolta. Arposalo harrastaa joogaa ja Luhtala surffausta. Kaverit olivat kertoneet pariskunnalle saaresta pelkkää hyvää.

Luhtalan työsopimus oli loppumassa ja Arposalo sanoi itsensä irti. Helsingin koti pakattiin laatikoihin. Perhe lensi Balille, ja kohti elämänsä seikkailua.

Haaveena oli päästä puhtaaseen luontoon.

Matkan päässä odotti kuitenkin toinen todellisuus. Roskaiset, täyteen rakennetut rannat ja meren muoviroskat. Kaikki se, mikä oli rajattu ulos kavereiden lomakertomuksista ja somekuvista.

– Kukaan ei ollut sanonut, että rannat ovat niin ruuhkaisia, ettei sinne mahdu surffaamaan, Luhtala kertoo nyt puhelimessa.

Se ei ole ihme. Balin saarelle saapui vuonna 2017 lähes viisi ja puoli miljoonaa turistia.

Määrä on kasvanut yli kymmenen prosentin vuosivauhtia. Viime vuoden lopussa Agung-tulivuoren purkaus tosin käänsi kävijämäärät hetkeksi jyrkkään laskuun.

Nyt toukokuussa huippusesonki on vasta alkamassa. Silti noin 30 000 asukkaan Ubudin kaupungin keskustassa lähes joka toinen vastaan kävelevä ihminen tuntuu olevan turisti.

Ubud on kokenut muodonmuutoksen sen jälkeen, kun kirja Eat, Pray, Love ja sen elokuvasovitus nostivat kaupungin kaikkien itseään etsivien reppumatkaajien tietoisuuteen.

Täältä Arposalo ja Luhtalakin etsivät irtiottoaan.

Kadunvarret ovat tukossa trendikkäistä ravintoloista, terveellisiä mehuja tarjoavista kahviloista ja unelmien joogastudioista.

Siinä missä ennen oli riisipelto, on nyt hotelli, taksikuski kertoo. Hippivaatekaupan viereen on avattu merkkiliike. Vihannestori muuttuu iltapäivällä matkamuistomarkkinoiksi.

Kuten eräs turisti sanoi, Bali on nyt in.

Turistivirrat eivät kulje yksin Balille. Hupimatkailijoiden määrä koko maailmassa kasvaa hurjaa vauhtia.

Viime vuonna maailmassa tehtiin 1,3 miljardia turistimatkaa oman maan rajojen yli. Vuonna 2030 matkoja arvioidaan kertyvän 1,8 miljardia.

Turistimäärien kasvun takana on hyvä uutinen: maailman vaurastuu. Yhä useammalla on varaa laittaa rahaa matkailuun.

Turismista seuraa monille hyvää. Joka kymmenes maailman työpaikoista liittyy turismiin, arvioi YK:n turismijärjestö UNWTO. Sen mukaan vuonna 2016 ulkomailta tulleet turistit käyttivät kohdemaissa yli biljoona euroa.

Turismiräjähdyksellä on kääntöpuolensa: se koettelee luonnon kestokykyä – enemmän kuin tähän mennessä on arvioitu.

Turismi aiheuttaa jopa kahdeksan prosenttia kaikista maailman kasvihuonepäästöistä, arvioi Nature of Climate Change -lehdessä muutama viikko sitten julkaistu tutkimus. Se on noin neljä kertaa arvioitua enemmän.

Tutkimuksessa on otettu aiempaa laajemmin huomioon koko matkan päästökuorma.

Kuorma syntyy lentojen lisäksi kohdemaassa. Se kertyy liikkumisesta, kulutuksesta ja paikallisen infrastruktuurin ylläpitämisestä. Prosenttiosuus kaikista maailman kasvihuonepäästöistä kasvaa siksikin, että muilla aloilla päästöjä on saatu rajoitettua.

Turismi rasittaa myös paikallista ympäristöä lomakohteissa. Monissa niistä infrastruktuuri on valmiiksi huono. Turistien tuoma lisäkuorma kärjistää tilanteen.

Tämä alkoi valjeta myös Arposalolle ja Luhtalalle.

– Kun menin lenkille aamuviideltä, paikalliset olivat jättäneet kaikki roskat rannalle. Se oli kuin pienen pitäjän kaatopaikka, Luhtala kuvaa.

Balin jätehuolto on ollut jo valmiiksi huonolla tolalla, ja saarelle saapuvat turistit kuormittavat sitä entisestään. Vesipullot, ruokapakkaukset ja muovipussit ovat matkailijoiden päivittäisiä tarpeita – ja roskia.

Vuodenvaihteessa saarelle julistettiin hätätila rannoille mereltä ajautuvien roskamassojen vuoksi. Keväällä järjestettiin siivoustalkoot. Tuhannet ihmiset ovat osallistuneet roskapartioihin.

Balilla kärsitään myös vesipulasta, sillä käyttäjiä on liikaa saaren vähäisiin vesivaroihin suhteutettuna.

Jotain kertoo sekin, että saarella toimii kymmeniä järjestöjä ja vapaaehtoisryhmiä, jotka yrittävät puuttua ympäristöongelmiin.

Arposalo ja Luhtala tajusivat pian tulleensa väärään paikkaan. Jopa vuoden mittaiseksi suunniteltu matka jäi pariin kuukauteen. He palasivat kotiin pettyneinä.

Turismista eläville balilaisille tämä on pahin mahdollinen uutinen. Pelkona, on että sana leviää eikä kukaan enää tule.

Netissä viime aikoina levinneet roskavideot ovat balilaisille herkkä aihe. Hyvä puoli on se, että ne levittävät tietoisuutta ongelmasta, mutta samalla ne pelottelevat turisteja.

Huhtikuussa netissä levisi brittiläisen Rich Hornerin kuvaama video roskapyörteestä.

Horner kuvasi videon Balin naapurisaarella Nusa Penidalla, harrastajasukeltajien suosimassa lahdelmassa Manta Pointilla. Paikka on saanut nimensä siellä viihtyvien paholaisrauskujen mukaan.

Nusa Penidan saarella sukelluskoulua sisarensa kanssa pyörittävä Mimmi Hyvärinen sai selitellä videota monille kyselijöille. Siskon omistama Sanctum Dive -koulu järjestää sukelluksia samaan lahdelmaan.

– Meille tuli jopa muutama peruutus. Mutta ymmärrän sen ihan täysin, sukellusoppaana ja jokapaikan höylänä työskentelevä Hyvärinen sanoo.

Hän on itsekin nähnyt, millaista sukeltaminen roskaisella ja ruuhkaisella Manta Pointilla voi pahimmillaan olla. Joskus lahdelmassa näkee, kuinka roskat virtaavat rauskujen avoimiin suihin.

Se harmittaa, Hyvärinen sanoo. Turistitulva aiheuttaa muitakin ongelmia.

– Ihmiset, jotka eivät ymmärrä, mitä voi tehdä, saattavat jopa jahdata rauskuja. Se on tosi rumaa katseltavaa. Oppaiden pitäisi tarkasti ennalta kertoa, että näin ei saa toimia.

Hyvinä päivinä, kuten tänään, Manta Pointilla näkee vain sukeltajia ja rauskuja. Merivirrat ovat kuljettaneet roskat jonnekin muualle.

Siitä paikalliset tahtoisivat myös levittää tietoa: kaikki ei ole vielä pilalla.

– Haluan, että saaremme on kuuluisa, koska luonto täällä on todella kaunis. Mutta meidän pitää myös vähentää roskaamista, sanoo Sanctumin sukellusopas, Indonesian pääkaupungista Jakartasta kotoisin Nehemia Lewi Glohan.

Sukelluskoulun vene on taittanut vajaan tunnin matkan Nusa Penidan toiselle puolelle Manta Pointille. Glohan auttaa varusteet päivän asiakkaiden selkään. Kolmikko molskahtaa selkä edellä veteen. Glohan tietää, mistä löytyy paikka, jonne kaikki muut eivät tiedä tulla.

Upea paikka, asiakkaat kehuvat.

Mutta jo nyt on nähty, että tilanne voi muuttua. Paratiisista voi tulla kaatopaikka, jonne ei voi enää mennä.

Huhtikuussa Boracayn lomasaari Filippiineillä suljettiin kokonaan, koska matkailuyritysten mereen päästämät likavedet ovat saastuttaneet saaren rannat.

Maan presidentti Rodrigo Duterte kuvasi tilannetta talvella suorasanaiseen tapaansa:

– Kun menet veteen, huomaat sen haisevan. Miltä? Paskalta.

Boracaylla asuu noin 30 000 ihmistä, joista useimmat saavat elantonsa turismista. Saarella kävi viime vuonna noin kaksi miljoonaa turistia.

Nusa Penidalla haisee meri ja ohi ajavien mopojen bensa.

Mereltä saapuva näkee vihreitä kukkuloita, tyhjiä rantoja ja hiljaiseloa. Mutta sukelluskouluja, pieniä ravintoloita ja pikkuhotelleja on noussut sinne tänne. Maisema muuttuu kovaa vauhtia.

Sataman viereisillä rinteillä kaivinkoneet haukkailevat tilaa isommille hotelleille. Rantavesissä näkee kymmeniä jahteja ja uimapaikoiksi rakennettuja ravintolalauttoja.

Puolen tunnin venematkan päästä Balilta tulevat turistivirrat kasvavat koko ajan, kertoo Mimmi Hyvärinen. Asiakkaita tulee yhä enemmän.

Hyvärinen ottaa vastaan varauksia ja etsii seuraavaksi päiväksi lisää varusteita. Paikallinen henkilökunta tarjoilee ravintolan asiakkaille ruokaa. Ystäviä tulee ja menee. Työkaverin pellavapäiset lapset juoksevat jaloissa. Ohikulkija näkee todellista lomaunelmaa.

Vielä muutama vuosi sitten myös Balin saarella oleva Sanur oli tällainen. Hiljainen ja paikallinen, Hyvärinen kertoo.

– Nyt kun menee tästä veneellä yli Sanuriin, tulee ihan sellanen olo, että se on pyhäinhäväistys. Että älkää meidän maapalloa kohdelko noin. Tulee ihan paha olo, Hyvärinen sanoo.

Hän puhuu paitsi täyteen rakennetusta rannasta, myös kaikkialle jätetyistä roskista. Niitä näkyy myös Nusa Penidalla. Pullo siellä, kääre täällä. Mitä tarkemmin katsoo, sitä enemmän muovia maastosta hoksaa.

– Se tuntuu vähän siltä, kuin joku paskoisi sänkyysi, Hyvärinen puuskahtaa.

Hyvärinen kollegoineen osallistuu Nusa Penidalla roskapartioon joka viikko. He poimivat roskia myös merestä sukelluksilla.

Koululla ei myydä muovisia vesipulloja. Uusiokäyttäiset pillit ovat bambusta eikä märille uimahousuille löydy muovikassia.

– Kyllä meillekin on sanottu, että mitä te tänne tulitte. Ainakin me yritämme pitää kaikki ekologisena ja näyttää esimerkkiä, Hyvärinen sanoo.

Roskankerääjäjoukkoja myös kritisoidaan. Niiden on sanottu olevan vain tapa pitää turistit kiireisinä. Eräänlaista huonon omantunnon viherpesua.

Hyvärinen uskoo, että roskien keruulla on suurempi merkitys.

– Ennen ajattelin, että paikalliset ja turistit roskaavat tahallaan. Nyt olen ymmärtänyt, että se on tietämättömyyttä. Me voimme esimerkillämme näyttää mallia, etenkin paikalliselle.

Turistit eivät nimittäin ole ainoa syy Balin roskaongelmaan. Hyvärinen kertoo esimerkin naapurin rouvasta, joka kippaa jätteensä iltaisin mereen.

Merien siivoaminen paikallisesti on kuitenkin mahdoton tehtävä.

Muoviroskat kulkeutuvat merivirtojen mukana Indonesian muilta saarilta ja muualta Aasiasta. Indonesia on maailman toiseksi suuriin muoviroskan tuottaja. Suurin roskaaja on Kiina.

Pimeä tulee täällä nopeasti. Sukelluskoulun rannasta katsottuna aurinko laskee Balin taakse. Pöydissä istuu nuoria levänneen näköisiä, meren kampaamia matkailijoita. Kun Balin rannat täyttyvät, yhä useampi suuntaa tänne, Nusa Penidalle.

Hyvärinen uskoo, että muutos on osin väistämätön. Hän silti toivoo, että saari säilyttäisi idylisyytensä.

– Joka päivä me siitä puhutaan, että kauankohan me saadaan pitää meidän paratiisi.

Paratiisi on juuri se, mitä Balilta ja lähisaarilta tullaan hakemaan. Samalla jokainen matkailija osallistuu luonnon kuormittamiseen.

Ristiriitaa on vaikea ratkaista, mutta yrityksiä on jo nähty.

Ruotsissa matkailun päästöihin yritetään puuttua lentoverolla. Vero tuli voimaan huhtikuun alussa. Kotimaan lennoilla vero on noin 60 kruunua, eli noin kuusi euroa. Pitkillä ulkomaanlennoilla vero voi olla jopa nelisensataa kruunua.

Matkailua ilmastonmuutoksen näkökulmasta tutkivan tutkijatohtori Kaarina Tervo-Kankareen mukaan ongelma on usein se, että yksittäisen ihmisen on vaikea löytää ratkaisuja matkailun päästöjen vähentämiseen.

Myös luotettavaa tietoa on vaikea saada. Sertifikaatteja matkailuyrityksille on, mutta niiden käyttö ja lupaukset vaihtelevat suuresti.

– Monet matkailijat tiedostavat kyllä tämän asian. Toisaalta on paljon heitä, jotka ajattelevat, että riittää, kun arjessa toimii parhain päin. Tärkein, mitä voimme tehdä on lisätä ihmisten tietoisuutta asiasta ja tuottaa tutkimustietoa vaikutusten pienentämiseksi, Oulun yliopistossa työskentelevä Tervo-Kankare sanoo.

Joskus herätys tulee yllätyksenä. Eerika Arposalolle ja Samuli Luhtalalle se tuli juuri Balilla.

– Jotenkin minulla on huono omatunto, että on ollut osana sitä konetta, ja että olen jättänyt itsekin ne kaikki muovipullot sinne, Arposalo miettii nyt puhelimessa Oulusta.

Reissu herätti hänet miettimään uudelleen, millainen matkustaminen tuo itselle mielenrauhan.

– Se, että olen laittanut someen valokuvia kaikista niistä ihanista joogasaleista saa ehkä jonkun toisen lähtemään sinne. Se on raskas taakka kantaa.

Luhtala ja Arposalo sanovat heränneensä pohtimaan matkailua uudelleen. Lentoveron he maksaisivat mielellään.

– Lennot ovat halpoja, mutta pitäisi miettiä miten ja minne matkustaa. Voisiko jotain asiaa tehdä ehkä lähempänä? Luhtala pohtii.

– Ehkä Balinkin kaltaiset paikat voisivat vähän säännöstellä matkailijoiden määrää, kuten Galapagos-saarilla, Arposalo lisää.

Pariskunta kertoo reissanneensa viime aikoina etenkin Lapissa.

Lappi on lähellä mutta sekään ei ehkä enää kauaa ole hiljainen.

Pohjois-Suomea myydään yhä enemmän kiinalaisturisteille. Tulijoita on riittänyt, vaikka suurimmat lupaukset eivät vielä ole täyttyneet. Vuosi sitten Kiinan suurin verkkokauppa Alibaba alkoi myydä Lapin matkoja tytäryhtiönsä kautta.

Sillä on merkitystä, koska maailmanlaajuinen turistiräjähdys liittyy erityisesti juuri kiinalaisiin.

Yli miljardin asukkaan Kiinassa on massiivinen kasvava keskiluokka, joka on vasta aloittamassa ulkomaanmatkailua. Toissa vuonna kiinalaiset tekivät 135 miljoonaa turistimatkaa. Kasvua edellisvuodesta oli viisi prosenttia.

Yhä useampi kiinalainen näkee unelmissaan Nusa Penidan hiljaiset hiekkarannat tai Lapin kirkkaat hanget.

Matkailun paradoksi on, että monien luontoarvoilla itseään kauppaavien lomakohteiden myyntivaltti hiipuu samalla, kun kiinnostus niitä kohtaan kasvaa.

Tutkija toivoo, että tietoisuus kestävästä matkailusta tulee leviämään. Suomi voi olla siinä apuna.

– Pitää ajatella niin, että meillä on tietoa näistä asioista. Meillä on mahdollisuus tehdä toisin ja näyttää mallia, Tervo-Kankare sanoo.

Mutta osa ihmisistä vaikuttaa elävän omissa kuplissaan, tutkija pohtii. Niissä näitä asioita ei haluta ajatella.

Ja kuten numerot osoittavat, miljoonia matkailijoita turistimassat eivät haittaa. Vaikka päästöjä syntyy, syntyy myös hyvinvointia. Sekä niille, jotka matkustavat, että paikkaan, johon matkustetaan.

Kun Balin tulivuori Agung purkautui vuodenvaiheessa, Sanurin rannat ammottivat tyhjyyttään. Sitä näkyä balilaiset yrittäjät eivät enää halua nähdä.

Lue myös:

Kari Enqvistin kolumni: Matkustusverolla ei ilmastonmuutosta pysäytetä, mutta miten olisi lapsihaittavero?

Turismi tuhoaa luontoa ja ilmastoa – Asiantuntijoiden vinkit kestävään matkailuun

Sunnuntain ennätyslämpötilat hiipuvat, ja viikon mittaan niistä jää vain haalistuva muisto. Lappiin virtaa jo maanantaina viileämpää ilmaa, mutta Ylen meteorologin Henri Nymanin mukaan maan eteläosaan viileyttä ei vielä pääse millään.

– Etelässä voi olla vielä 16–17 astetta, ja sehän on käytännössä noin 10 astetta tavanomaista korkeampaa, Nyman kertoo.

Keski-Pohjanmaalla mitattiin sunnuntaina parinkymmenen asteen lämpötiloja. Kruunupyyssä tehtiin lokakuun kaikkien aikojen lämpöennätys, 20,9 astetta. Edellinen, 19,4 astetta, oli mitattu Helsingissä lokakuun 2. päivänä 1985.

Maanantainakin maan keskiosassa lämpötila ainakin lähentelee vielä 15:tä astetta. Ensi yönä matalapaine tuo sateita maan keskivaiheille, ja tiistai on jo selvästi viileämpi. Lämpötila on 5–10 astetta eli lähempänä keskimääräistä.

Ensi viikonlopun jälkeen Suomeen näyttää Nymanin mukaan saapuvan laaja kylmän ilmamassan alue. Se pudottaa lämpötilat laajalti viiden asteen paikkeille ja pohjoisessa kohti nollaa. Niinpä lumi- ja räntäsateiden todennäköisyys kasvaa ainakin pohjoisempana.

Katso ennuste omalle paikkakunnallesi Ylen sääsivuilta.

Lue lisää:

Lokakuun lämpöennätykset paukkuivat meillä ja muualla Euroopassa – viime kuukaudet selvästi tavallista lämpimämpiä

Uusi lokakuun lämpöennätys on 20,9 astetta – katso kuvat, kuinka huippulämmintä päivää vietettiin

Airiston Helmi –tutkintakokonaisuuden epäillyt, venäläinen ja virolainen mies, vaativat päästä vapaaksi tutkintavankeudesta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsittelee tutkintavankeuden jatkamista huomenna tiistaina ja keskiviikkona.

– Venäläisen epäillyn osalta asiaa käsitellään tiistaina, ja virolaisen epäillyn osalta keskiviikkona, kertoo Ylelle keskusrikospoliisin rikoskomisario Antti Perälä.

Poliisi ei halua miesten pääsevän vapaalle tutkintavankeudesta.

Poliisi vaatii vangitsemisen jatkamista samoilla perusteilla kuin lokakuun 2. päivä, kun käräjäoikeus käsitteli edellisen kerran vangitsemisia.

– Poliisi esittää vangitsemisen jatkamista todennäköisin syin epäiltyinä törkeästä veropetoksesta, Perälä sanoo.

"Tutkinnassa ollaan vasta alkutekijöissä"

Keskusrikospoliisilla on valtava määrä takavarikoituna aineistoa, jota se sai mittavissa Turun saaristoon ja mantereelle tehdyissä laajoissa kotietsinnöissä.

Rikoskomisario Perälän mukaan aineiston suuren määrän vuoksi tutkinnassa ollaan vasta alkutekijöissä. Mutta tähän mennessä materiaalista on löytynyt merkittävää aineistoa tutkinnan kannalta.

– On löytynyt uutta ja kiinnostavaa aineistoa, mutta en lähde yksilöimään tässä vaiheessa, mitä se aineisto on ja mihin se liittyy, Perälä sanoo.

Poliisi vakuuttaa, että tutkinnassa ollaan edelleen normaalin talousrikosjutun äärellä.

– Talousrikosjuttua tutkitaan, Perälä sanoo.

Lue myös:

Airiston Helmi -rikosjutussa epäiltyjen tutkintavankeutta jatkettu – perusteena vain törkeät veropetosrikokset

Poliisi aikoo esittää kahden Airiston Helmi -tutkinnassa epäillyn vangitsemisen jatkamista

Kaksi vangittu rahanpesujuttuun liittyen – Käräjäoikeus: syytä epäillä törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta

Analyysi: Mihin Paraisilla tarvittiin kommandopipoja ja konepistooleita? Airiston Helmi on ainakin viidestä syystä epätavallinen talousrikostutkinta

Nämä 5 asiaa tiedämme Airiston operaatiosta: Rahanpesua ja kansainvälisiä talousrikoksia saaristoidyllissä – kartta näyttää omistusten sijainnin

Saaristotilalle saapui 9 vuotta sitten ostaja, joka kehui kirkasta hanavettä ja pyysi myyjiä leipomaan limppua – tällainen on mies Airiston Helmen takana

Kestävyysliikunta tekee hyvää suolistomikrobiston koostumukselle, ilmenee Jyväskylän yliopistossa tehdystä tuoreesta väitöstutkimuksesta. Kuuden viikon liikuntaharjoittelun jälkeen mahdolliset tulehduksenaiheuttajamikrobit vähenivät ja tehokkaaseen aineenvaihduntaan liitetyt mikrobit lisääntyivät koehenkilöiden suolistossa.

Liikunnan vaikutuksesta myös erään tulehdusta lisäävän proteiinin aktiivisuus väheni. Lisäksi tutkittavien vyötärön ympärysrasva, joka on terveydelle haitallista, väheni.

Vaikka paino ei merkittävästi koehenkilöillä pudonnutkaan, oli liikunnalla useita positiivisia vaikutuksia osallistujien terveyteen, kertoo akatemiatutkija Satu Pekkala Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Tehokkaaseen aineenvaihduntaan liitettyjä Akkermansia-mikrobeja on tutkittu paljon viime aikoina, ja osa tutkijoista uskoo niiden parantavan lihavuutta ja diabetesta. Pekkalan mukaan tarvitaan kuitenkin paljon uusia tutkimuksia.

Tutkimuksessa 17 aiemmin liikuntaa harrastamatonta naista polki sykeohjatusti kolme kertaa viikossa kuntopyörää kuuden viikon ajan. Tutkimuksen aikana muita elämäntapoja, kuten ravitsemusta, ei muutettu.

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan, Turun yliopiston ja espanjalaisen Fisabio:n kanssa.

Tamperelainen metsästäjä Ari-Pekka Lehtelä teki pysäyttävän havainnon lauantaina. Hänen ampumansa hirven kaulan ympäriltä löytyi muovinen pakkausvyöte. Vyöte oli kireällä.

– Jos hirvi ei olisi jäänyt minun saaliikseni, olisi sen tulevaisuudessa ollut vastassa todella tuskallinen kuolema nääntymällä tai tukehtumalla, kun kaula olisi iän myötä kasvanut liian paksuksi, Lehtelä kertoo.

Hirvi kaatui Nokialla. Lehtelä valitsi kaatamansa neljän hirven laumasta, sillä hirvi näytti muita selvästi pienemmältä.

– Vyöte kaulalla tuli yllätyksenä. Siitä miten tai mistä vyöte on päätynyt hirven kaulaan en osaa sanoa. Tuollaisia vyötteitä käytetään niin monissa tuotteissa, että on mahdotonta sanoa mistä se on tullut.

Lehtelä uskoo, että hirvi oli elänyt jo jonkin aikaa vyöte kaulassaan.

– Jonkun roskaamisen tai varomattoman toiminnan seurauksena oli tämä nuori hirvi elänyt ilmeisesti jo jonkin aikaa tämä vyöte kaulassaan . Miettikää hyvät ihmiset mitä sinne metsään heitätte. Jätteistämme eivät kärsi vain kilpikonnat kaukaisilla merillä vaan ihan suomalaisen luonnon lajitkin.

Lehtelä jakoi kuvan Facebookissa ja se herätti paljon keskustelua.

– Kuvalla halusin välittää viestiä siitä, että mikä tahansa roska on luonnossa haitallinen. Muovijätteiden seuraamuksista saa nähdä kuvia maailmalta, mutta halusin muistuttaa että myös täällä kotimaassa eläinten saataville jäänyt jäte on vaarallinen. En ole aikaisemmin törmännyt vastaavaan tapaukseen, mutta valitettavasti ihmisten roskia kyllä löytyy metsistä lähes joka kerta.

Erikoistutkija: Hirvelle hengenvaarallinen

Luonnonvarakeskuksen hirviin erikoistunut erikoistutkija Jyrki Pusenius ei ole nähnyt aiemmin vastaavaa valokuvaa.

Yli 130 hirveä pannoitettiin Suomessa vuosina 2008–2010. Pantojen avulla tutkittiin hirvien liikkeitä. Lauantaina kaatuneen hirven kaulassa ollut muovi ei ole panta.

– Tuo lenkki on outo, mutta panta se ei ole.

Luonnonvarakeskuksen mukaan muovi voi olla taimilaatikon paketointinauha, mutta se voi olla peräisin myös muualta.

Erikoistutkijan mukaan kasvuiässä olevalle hirvelle lenkki on hengenvaarallinen.

– Ensin se pureutuu syvemmälle ja hankaa ja lopulta kuristaa, hän sanoo.

Luonnonvarakeskuksen tiedossa ei ole, että hirviä olisi aiemmin kuristunut muoviin.

Varsinkin kehitysmaissa, mutta myös Euroopassa tehdään väärennettyä dieselöljyä, jonka sisältämä kerosiini kiihdyttää ilmaston lämpenemistä. Dieselin lantraaminen sitä halvemmalla kerosiinilla aiheuttaa myös moottoririkkoja, jotka johtavat liikenneonnettomuuksiin.

Tansanialainen filosofian maisteri Boniphace Kanyathare on kehittänyt ja tutkinut optisia laitteita dieselöljyn laadun mittaamista varten. Kanyatharen väitöstutkimuksen tavoitteena Itä-Suomen yliopistossa on ollut kehittää käsikäyttöön sopiva mittalaite, jonka avulla voidaan paljastaa kerosiinilla jatkettu dieselöljy.

Väärennetyssä polttoaineessa on tyypillisesti dieselöljyn seassa noin 20 prosenttia kerosiinia, joka on kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvin paljon dieselin kaltaista. Kenttäolosuhteissa väärennöksen mittaaminen on ollut tästä syystä hankalaa.

Tutkimuksessaan Kanyathare ennakoi tilannetta, jossa väärentäjät kiinnijäämisen välttääkseen käyttävät alhaisia, alle 5 prosentin kerosiinipitoisuuksia. Tälläkin tasolla väärentämisestä saa taloudellista etua.

Dieselöljyn jatkaminen kerosiinilla on ongelma useissa Afrikan maissa, Intiassa ja Brasiliassa, yleensä siitä syystä, että valaistukseen ja lämmitykseen käytettävä kerosiini on valtion tukien ansiosta dieselöljyä edullisempaa.

Käsikäyttöinen ja kompakti laite mullistaa väärennösten etsimisen

Kanyatharen tavoitteena on yhdistää useita eri optisia mittaustekniikoita samaan laitteeseen, jolloin väärennökset voidaan varmuudella paljastaa. Kanyatharen analysointimenetelmät perustuvat valo-opin teoreettisiin malleihin, jotka soveltavat korkeampaa matematiikkaa.

Optisen mittauksen avuksi kehitettiin prototyyppi kädessä pidettävästä laitteesta, joka soveltaa dieselöljypisaran leviämisnopeutta karhealla lasilevyllä ja siitä tapahtuvaa valon heijastumista.

Tutkimustulokset osoittavat, että kehitysmaiden viranomaiset voivat hyödyntää suhteellisen halpoja kannettavia mittalaitteita, joita on helppo opetella käyttämään.

FM Boniphace Kanyatharen fysiikan alaan kuuluva väitöskirja Development of optical measurement techniques and data analysis methods for screening of adulterated diesel oils tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa 15. lokakuuta.