Kun Marshallinsaarille saapui viime vuonna vaarallinen virus, piskuinen saarivaltio Tyynenmeren keskellä julisti hätätilan ja teki kaikkensa viruksen leviämisen pysäyttämiseksi.
Uusia tapauksia paljastui muutamia kymmeniä joka päivä.
Iskujoukot lähetettiin jokaiseen tartuntapesäkkeeseen, mutta lääkärit uupuivat ja terveydenhuoltojärjestelmä oli romahduksen partaalla.
Se virus ei kuitenkaan vielä ollut korona, vaan denguekuumetta aiheuttava virus. Se tartutti tuhansia Marshallinsaarten lähes 60 000 asukkaasta, mutta nyt epidemia on hiipumassa.

Elokuussa alkaneesta dengue-epidemiasta tuli kuin valtava sotaharjoitus, joka viritti Marshallinsaaret taisteluvalmiiksi uutta uhkaa, koronavirusta vastaan.
Kokemuksesta oli hyötyä, sillä Marshallinsaaret tiesi heti mitä pitää tehdä. Nyt se on jäänyt yhdeksi maailman viimeisistä koronavirusvapaista maista. Mutta miten se oikein onnistui?
Marshallinsaarten ihmeen takana on pitkälti yksi valpas mies, terveysministeri Jack Niedenthal.
Hän sattui tammikuussa keskustelemaan päivittäin Yhdysvaltain tartuntatautiviraston CDC:n kanssa.
– CDC kertoi olevansa hyvin huolissaan koronaviruksesta. Ajattelin, että voihan paska, mitä tästä tulee, Niedenthal kertoo kotoaan maan pääkaupungista Majurosta.

Niedenthalin Amerikan-soittojen syynä oli denguekuumeen ja koronaviruksen väliin mahtunut kolmas vaarallinen tartuntatauti, tuhkarokko, joka riehui loppuvuodesta Tyynenmeren saarilla.
Esimerkiksi Samoassa tuhkarokko surmasi 83 ihmistä, mutta Marshallinsaaret onnistui pitämään sen rajojensa ulkopuolella.
Marshallinsaaret oli joulukuun alussa antanut maahantulokiellon kaikille, jotka eivät pystyneet osoittamaan, että ovat jo sairastaneet tuhkarokon tai että heidät on rokotettu sitä vastaan.
Majuron lentokentällä tulijoita osattiin siksi jo hyvissä ajoin vahtia paljon tarkemmin kuin vaikkapa Helsinki-Vantaan kentällä.
Heti kun maailmalle selvisi tammikuussa, että koronavirus voi tarttua ihmisestä toiseen, Marshallinsaaret antoi ensimmäiset matkustusrajoitukset myös koronaviruksen varalta. Kiinassa käyneet pantiin karanteeniin.
Pari viikkoa myöhemmin Marshallinsaaret kielsi virkamiesten ulkomaanmatkat. Ja maaliskuun alkupuolella se kielsi maahantulon kaikilta. Esimerkiksi lentokoneeseen sai kyllä nousta ja poistua maasta, mutta takaisin ei ollut enää tulemista.
Marshallinsaarten viesti maailmalle oli selvä.
– Unohtakaa meidät, me suljemme nyt ovet, terveysministeri Niedenthal kertoo.

Niedenthal uskoo, ettei Marshallinsaarilla ollut varaa lepsuilla. Uusi epidemia denguekuumeen ja juuri alkaneen influenssan päälle olisi kaatanut maan terveydenhoitojärjestelmän.
– Ihmiset sanoivat, että olemme ihan hulluja. CDC:n ja Maailman terveysjärjestön WHO:n mielestä olimme ylivarovaisia, Niedenthal kertoo.
Se oli silloin. Nyt varovaisuus on palkittu.
– Tiukkuutemme ei ollut neroutta vaan pelkoa. Nyt näemme kaaoksen ympärillämme muussa maailmassa, mutta olemme itse helpottuneita, Niedenthal sanoo.
Tinkimätön linja johti kuitenkin välikohtaukseen.

Maaliskuun puolivälissä Majuron lentokentälle juuttui Guamin saarelta lähtenyt United Airlinesin kone. Ilmeisesti teknisen vian takia se ei voinut enää jatkaa matkaansa.
Koska Guamilla oli jo koronatapauksia, Marshallinsaarten viranomaiset eivät päästäneet koneen matkustajia lentokenttärakennukseen.
– United pyysi ja aneli, mutta toistimme, että matkustajien on pysyttävä siinä hemmetin koneessa, Niedenthal kirjoitti tuolloin Facebook-sivullaan. Osa matkustajista jaloitteli, mutta vain koneen vieressä.
Yön yli jatkuneen odotuksen jälkeen United sai paikalle toisen koneen hakemaan matkustajansa pois.
Samaan aikaan United Airlines ilmoitti, että se supistaa lentojaan Marshallinsaarille voimakkaasti.
Island Hopper -nimellä tunnettu lentoreitti Guamin ja Havaijin välillä on Marshallinsaarten ja Mikronesian elämänlanka muuhun maailmaan.

Ennen koronakriisiä reittiä lennettiin neljä kertaa viikossa molempiin suuntiin, nyt enää kerran kuukaudessa. Kukaan ei tosin saa silloinkaan poistua koneesta Majuron kentällä.
Kielto koskee myös maan toista kansainvälistä lentokenttää, Kwajaleinin atollilla sijaitsevaa suurta Yhdysvaltain sotilastukikohtaa, jossa kone tekee välilaskun. Tukikohdassa harjoitellaan mannertenvälisten ohjusten torjuntaa ja tehdään muita ohjuskokeita.
Tukikohdassa palvelevat amerikkalaissotilaat saavat poistua Kwajaleinista huoltolentojen mukana, mutta uusia sotilaita Marshallinsaaret ei huoli edes karanteenin kautta.
Myös siviilit saavat vielä toistaiseksi poistua Marshallinsaarilta, mutta sekin oikeus voi pian olla historiaa, Niedenthal vihjaa.
Syynä on Niedenthalin mukaan se, että Yhdysvalloissa asuvat Marshallinsaarten kansalaiset eivät enää halua sukulaisia riesakseen epidemian aikana. Yhä useampi Yhdysvalloissa asuva siirtotyöläinen on jäänyt työttömäksi tai sairastunut.
Ainoan ulkomaanyhteyden lähes täydellinen katkaisu on ollut monelle marshallinsaarelaiselle erittäin kova pala, sillä kolmannes maan kansalaisista on muuttanut työn ja paremman elintason perässä luvattuun maahan, Yhdysvaltoihin.
Saman perheen jäseniä on usein molemmissa maissa, ja liikenne maiden välillä oli vilkasta.

Niedenthalin oma vaimokin on tällä hetkellä jumissa Oregonin osavaltiossa, jonne hän lähti auttamaan perheen tytärtä synnytyksessä.
Lapsi syntyi pari viikkoa sitten, mutta terveysministeri Jack Niedenthal on nähnyt lapsenlapsestaan vain valokuvia. Eikä hän tiedä, milloin saa taas vaimonsa luokseen.
Niedenthalin perhetilanne on omiaan taittamaan terän mahdolliselta kritiikiltä. Moni saarelainen haluaisi nähdä omaisiaan, mutta ymmärtää, että kaikkien ahdinko ministeriä myöten on aivan yhtä kova.
Merenkulkualalla pitkään työskennellyt Steven Tawake ei nyt pääse näkemään vanhempaa veljeään. Veli on töissä Kaliforniassa, eikä voisi palata Marshallinsaarille.
Veljen tilanne on kuulemma hyvä, mutta Amerikan-sukulaisten joukossa saattaa hänen mukaansa olla niitäkin, jotka ovat saaneet koronavirustartunnan.

Yhdysvalloissa on huomattu, että ainakin Oregonissa nimenomaan Tyynenmeren alueelta kotoisin olevat ovat se etninen ryhmä, jonka piirissä koronavirustartuntoja on havaittu kaikkein eniten väkilukuun suhteutettuna.
Tawake työskentelee Okeanos-säätiössä, joka auttaa perinneveneellään rahtikuljetuksissa pääkaupungin ja kaukaisten atollien välillä.
Okeanosin veneellä myös Ylen kuvausryhmä pääsi keväällä 2018 syrjäiselle Enewetakin atollille raportoimaan maan ydinkokeiden seurauksista.
Tawake uskoo, että Marshallinsaarten sulku pitää, eikä luvattomia merikuljetuksia naapurimaista pääse livahtamaan virusvartioinnin ohi.
Yrittäjiä saattaisi ilmaantua, koska marshallinsaarelaisia on nyt jumissa Yhdysvaltain lisäksi myös muissa maissa pitkin Tyynenmeren aluetta. Maassa kiistellään siitä, pitäisikö heidän antaa palata.
Tawaken mukaan Marshallinsaarillakin pestään nyt ahkerasti käsiä ja pidetään tavallista enemmän etäisyyttä, varmuuden vuoksi. Eihän sitä koskaan tiedä.
Veneenveistäjä ja perinteisen navigoinnin asiantuntija Alson Kelen puolestaan kiittelee ministeri Jack Niedenthalia siitä, että Marshallinsaaret on onnistunut säilymään virusvapaana, ainakin toistaiseksi.
– Jack ja hänen porukkansa ovat mahtavia. Heidän ansiostaan meillä ei ole koronavirusta, Kelen kertoo Ylelle somen välityksellä.

Itsensä eristänyt saarivaltio on tehnyt kaikkensa varautuakseen epidemiaan mahdollisimman hyvin, koska se on poikkeuksellisen haavoittuvainen.
Niedenthalia hirvittää edes ajatella, millaista tuhoa koronavirus tekisi kansassa, jossa ylipaino ja krooniset sairaudet ovat hyvin tavallisia.
Niinpä Majuroon rakennettiin pikavauhdilla uusi kahdeksanpaikkainen eristysyksikkö, joka on varustettu Yhdysvaltain lahjoittamilla hengityskoneilla.
Marshallinsaarten valtio osti lisäksi kymmenen hengityskonetta Taiwanista – aiemmin niitä oli koko maassa vain viisi.

Myös koronavirustestejä on saatu hankittua. Kahta ihmistä on epäilty tartunnasta, mutta testitulokset olivat negatiivisia. Marshallinsaaret on siis toistaiseksi selvinnyt säikähdyksellä.
Tähän kaikkeen köyhällä kehitysmaalla ei olisi itse ollut varaa. Sen avunpyyntö kaikui onneksi kuuleville korville.
Marshallinsaarten tärkein ulkomainen auttaja on Yhdysvallat, joka hallinnoi saariryhmää 1980-luvulle asti. Liittovaltion eri virastot ovat antaneet tai luvanneet Marshallinsaarille yhteensä noin kuusi miljoonaa dollaria koronaviruksen torjuntaan.
Yhdysvalloista on saatu muun muassa hengityssuojaimia ja muita sairaanhoitohenkilöstön tarvitsemia suojavarusteita.

Saman verran, reilut kuusi miljoonaa euroa Marshallinsaaret on saanut myös Aasian kehityspankilta.
Tyynellämerellä kansainvälinen apu voi tosin tarkoittaa myös hyvin suorasukaista vaihtokauppaa.
Marshallinsaaret on niitä harvoja maita maailmassa, joilla on yhä diplomaattisuhteet Taiwanin eikä Manner-Kiinan kanssa. Siitä hyvästä Taiwan tukee avokätisesti pientä liittolaistaan.
Viikko sitten Taiwan lahjoitti 20 000 hengityssuojainta suoraan Marshallinsaarten hallitukselle ja presidentille, joka puolestaan lupasi kirjallisesti tukea "Taiwanin kansainvälistä osallistumista" – Taiwanilla kun on Kiinan painostuksen takia vaikeuksia osallistua mihinkään kansainväliseen yhteistyöhön.
Niedenthal ei pidä Taiwanin apua ongelmallisena, vaan kertoo, että yhteistyöstä Taiwanin kanssa on vain myönteisiä kokemuksia.
Marshallinsaarten lisäksi Tyynenmeren pikkumaat Nauru, Palau ja Tuvalu pitävät yhä kiinni diplomaattisuhteistaan Taiwanin kanssa, ja niitä kaikkia Taiwan on tukenut taistelussa koronavirusta vastaan.

Marshallinsaarten talous ei ole romahtanut samalla tavalla kuin muualla maailmassa. Maan tärkein tulonlähde on kalastusoikeuksien myynti, johon koronakriisi ei ole vaikuttanut.
Maa koostuu kaukana toisistaan sijaitsevista atolleista, joilla voidaan omasta takaa tuottaa oikeastaan vain kookospähkinöitä. Niistä on alkuvuonna kertynyt poikkeuksellisen hyvä sato, yksi kaikkien aikojen parhaista.
Valtiolle se tosin tietää rahanmenoa, koska kookospähkinät ovat lähinnä työllisyyspolitikkaa. Valtio ostaa sadon ylihintaan tukeakseen atollien asukkaita.
Saarelaiset eivät kuitenkaan elä vain taskurahalla ja kookosmaidolla – vaan ennen kaikkea amerikkalaisella tuontiruualla.

Huoltokuljetukset Marshallinsaarille toimivat yhä. Konttilaivat saapuvat ja lastit puretaan, mutta karanteenimääräyksistä ei luisteta.
Ruoka ei siis ole ainakaan heti loppumassa.
Ja onhan vielä rannaton, aava valtameri. Se on lähellä, nykyisin ilmastonmuutoksen aikoina oikeastaan liian lähellä. Niedenthalin kodin ikkunasta on muutama metri rantaan.
– Poikani voivat vaikka kalastaa meille illallisen. Täällä tunnen oloni turvallisemmaksi kuin Yhdysvalloissa, jossa olisin riippuvainen kaupoista, Niedenthal sanoo.
Hän on syntyjään yhdysvaltalainen, mutta otti elämäntehtäväkseen erityisesti Bikinin atollilta evakuoitujen marshallinsaarelaisten edunvalvonnan.
Niedenthal kertoo, että hän on ollut intohimoinen matkustaja ja lentänyt miljoonia kilometrejä ristiin rastiin. Nyt kun ei enää voi matkustaa, ei hän sitä enää kaipaakaan.
– Ei ole väliä, vaikka en koskaan enää pääsisi takaisin Yhdysvaltoihin. Täällä olen onnellinen, Niedenthal sanoo.
Viimeisellä rannalla.
Voit keskustella jutusta 2.5. kello 23 saakka kirjautumalla Yle Tunnuksella.